Eri rasvojen vaikutus kolesteroliin, rypsiöljy vahvoilla

kirjoittanut | 19.10.2011 | Blogi | 18 Kommentit

Aiemmin tässä sarjassa olen käsitellyt päätetapahtumatutkimuksia ja ”alemman portaan” väestötutkimuksiakin. Lisäksi on vielä paikallaan kurkistaa vielä yhtä porrasta alemmaksi eli lyhytkestoisten surrogaattimarkeritutkimuksien tuloksiin.

Kuten kolesterolitutkijat Petri Kovanen ja Timo Strandberg toteavat Totuus kolesterolista -kirjassaan, LDL -kolesterolia selvästi parempi sydänkohtausvaaran ilmentäjä on kokonaiskolesterolin ja HDL -kolesterolin suhde. Tästä lienee muutenkin laaja konsensus. Siksipä rasvojen tai ruokavalion vaikutuksia HDL -kolesteroliin ei saisi missään nimessä jättää huomiotta. Esimerkiksi hiilihydraatin vaihtaminen rasvaksi, etenkin tyydttyneeksi, nostaa HDL -kolesterolia.

Lyhytkestoiset syöttötutkimukset

Olen laittanut merkille, että yksi eniten referoituja (706 tiedeviittausta) rasvojen lipidimuutoksia kartoittavia tutkimuksia on ns. Mensinkin meta-analyysi (2003). Siinä hollantilainen rasvaguru Ronald Mensink on työryhmineen analysoinut kuudenkymmenen (60) eri lyhytkestoisen syöttötutkimuksen tuloksia. Tällä kertaa yksi kuva riittää kertomaan kutakuinkin koko tilanteen eri rasvojen vaikutuksesta kokonaiskolesteroli: HDL -suhteeseen (kaikille avoin julkaisu).

10 E %: n korvaamisen vaikutus veren kokonaiskolesteroli/HDL -suhteeseen. Vertailuarvona keskimääräinen amerikkalainen ravintorasva. Lähde: Mensink et al. 2003 AJCN

Rypsiöljy vaikuttaa siis parhaalta rasvalta LDL – ja HDL -kolesterolin suhteen. Tässä suhteessa on ymmärrettävää, että rypsiöljyä suositellaan laajasti eri puolilla maailmaa, aivan kuten Suomessakin. Rypsiöljyn käyttöä puoltaa toki myös näyttö osana Välimeren ruokavaliomallia (Lyon Diet Heart -tutkimus). Toisaalta, rypsiöljyä ei käsittääkseni puolla yksikään varsinainen sairastuvuutta ja kuolleisuutta mitannut rasvanvaihtotutkimus, koska ne on kaikki tehty vuosikymmeniä sittten käytöstä poistumassa olevilla öljyillä (soija-, maissi-, ja auringonkukkaöljyillä).

Suomessa ja Ruotsissa viimeisen vuoden aikana julkaistuissa syöttötutkimuksissa LDL -kolesterolipitoisuus on saatu laskemaan 11-17 %, kun suunilleen n. 10-15 E % eli n. 35 g tyydyttynyttä rasvaa on vaihdettu rypsiöljyyn (Palomäki et al. 2011 ja Iggman et al. 2011). Palomäen tutkimuksessa myös oksidoituneen LDL -kolesterolin määrä väheni, peräti 16 %. Näiden tutkimusten vahvuus on, että ne on toteuttu nykyisen taustaruokavalion vallitessa hyvin kontrolloiduissa olosuhteissa. Ne kertovat, että jos tyydyttyneen rasvan saantia lisätään reilusti (esim. 35 g/pv) veren LDL-kolesteroli noussee n. 10-15 % ja samoin käy oksidoituneelle LDL -kolesterolille. Tällä on mielestäni merkitystä, kun keskustellaan siitä onko voin reilulla käytön lisäämisellä merkitystä terveydelle. Rypsiöljyn ja siitä valmistettujen margariinien täysi hylkääminen ja korvaaminen voilla näyttää siis johtavan LDL -kolesterolin nousuun, myös nykyisen taustaruokavalion vallitessa.

Toisaalta runsaalla von syömisellä  voi olla muita hyödyllisiä vaikutuksia, kuten LDL -partikkelikoon muuttuminen suuremmaksi eli vähemmän aterogeeniseksi (Kts . Pienet LDL-hiukkaset – vaiettu kolesterolisalaisuus)

Rypsiöljyn vaikutukset kokonaiskolesteroli/LDL -suhteeseen  vaikuttavat erittäin edullisilta

Vapaasti elävät ihmiset -ei yhtä hyviä tuloksia

Syöttötutkimuksien tuloksia ei ole voitu toistaa yhtä onnistuneesti vapaasti elävissä väestöissä. Kun ilmaisia rasvoja tai ruokia yleensä ei jaella, homma onnistuu huonommin. Tuttu juttu monesta eri tutkimuksesta.

Englantilaiset tutkijat vetivät yhteen vuonna 1998 silloisista rasvatutkimuksista kokonaiskolesterolitulokset. He havaitsivat, että yli puoli vuotta kestäneissä satunnaistetuissa tutkimuksissa kokonaiskolesteroli on saatu laskemaan keskimäärin 5,3 %, kun rasvoja ei ole jaeltu ilmaiseksi (Tang et al. 1998). Lisäksi he päättelevät, että riippuen ravitsemusneuvonnan intensiivisyydestä teho tulee olemaan 3-6 % käytännön elämässä. Vertailun vuoksi: statiini laskee LDL -kolesterolia keskimäärin 37 % (Law et al. 2003). Miten tärkeä kolesteroli ja siihen liittyen ravinnon rasvat aidosti ovat ravitsemuksen ja sydänsairauksien selittäjänä?

Rasvojen vaihtoon perustuvalla ravitsemusneuvonnalla voidaan olettaa saavutettavan 3-6 %:n kokonaiskolesterolin lasku*

Yhteenveto

Lyhytkestoisten syöttötutkimusten perusteella rypsiöljyn vaikutukset kolesteroliaineenvaihduntaan vaikuttavat erittäin edullisilta. Käytännön elämässä syöttötutkimuksien vakuuttavia tuloksia voidaan kuitenkin toistaa heikommin. Vaikuttaa siltä, että todella merkittävä LDL -kolesterolin lasku saavutetaan vain jakamalla ilmaisia tuotteita koehenkilöille.

*) 3-6 % laskun on tutkijoiden arvio, joka perustuu keskimääräisiin vasteisiin. Yksilötason vaihtelut voivat olla erittäin suuria.