Viime viikolla HS haastatteli minua paastoista. Kirjoitus ei juurikaan nostanut kommentteja tai ihmetystä mehupaastojen osalta. Sen sijaan mainintani siitä, että iltasyömisen keventäminen tai jopa iltapaasto olisi terveydelle edullista herätti epäuskoa ja kärkkäitäkin...
Ketogeeninen eli hyvin vähähiilihydraattinen ruokavalio oli tehokas tyypin 2 diabeteksen hoidossa
Olen aiemmin kirjoittanut moneen otteeseen vähähiliihydraattisten ruokavalioiden vaikutuksesta laihdutustulokseen ja yleensä terveyteen. Aiempien tutkimusten päätelmä on ollut se, että laihdutustulos on yleensä 6 kuukauden kohdalla parempi vähähiilihydraattisella...
Rasvaton maito, täysmaito ja maitotaloustuotteet. Maitorasvan terveysvaikutusten vertailua.
Sami Uusitalo ja Christer Sundqvist haastoivat ravitsemustietelijöitä Turpaduunari-blogissa perustelemaan miksi ihmeessä pitäisi juoda rasvatonta maitoa. Yleensä en tällaisiin julkisiin "haasteisiin" lähde, mutta tähän lupauduin. Enemmän rasvaa sisältävistä...
Tyypin 2 diabeteksen riskiin vaikuttavat ruuat
Juuri ilmestyneen etenevien väestötutkimuksien meta-analyysin eli koostetutkimuksen mukaan yksittäisillä ruoka-aineilla on kokonaisruokavalion lisäksi merkitystä tyypin 2 diabeteksen riskin kannalta. Koostetutkimus käsitti yhteensä 88 tutkimusta. "Among the...
Uutta tietoa kananmunien ja terveyden välisestä yhteydestä kuopiolaistutkimuksista (vieraskirjoitus)
”Kananmuna on hyvä esimerkki ruoka-aineesta, jonka terveysvaikutuksia on vaikea päätellä sen sisältämän yhden yksittäisen ravintoaineen perusteella. Kananmuna sisältää kolesterolin lisäksi monia terveydelle mahdollisesti hyödyllisiä ravintoaineita, jotka voivat vaikuttaa esimerkiksi sokeriaineenvaihduntaan tai matala-asteiseen tulehdukseen ja sitä kautta vähentää tyypin 2 diabeteksen riskiä.”
Miten terveellistä kahvi on? 1277 tutkimusta käsittäneen analyysin tulokset kahvista –ja taas opetus ravitsemustieteestä
Harva se viikko saamme lukea kahvin terveysvaikutuksista yhtä ja toista. Välillä kahvi on terveellistä ja välillä lisää jopa ennen aikaisen kuoleman vaaraa. Tuloksien suunta riippuu siitä mitä (sairautta) on satutttu tutkimaan ja millaisella tutkimusmenetelmällä....
Rasvameta-analyysi: detaaleissa piilee opetus
Taas tuli uusi systemoitu katsaus ja meta-analyysi tyydyttyneesta rasvasta. Liitteisiin haudatuissa yksityiskohdissa on mielenkiintoista uutta tietoa. Tosi harmi, että pihvi on sijoitettu liitetiedostoihin.
Tämä poppoo: Ravitsemussuositukset aiheuttaneet lihavuus- ja diabetesepidemian
Suositusten mukainen ruokavalio on yhteydessä hyvään painonhallintaan ja vähäisempään tyypin 2 diabeteksen riskiin. Näin todistaa viime vuosien systemoidut kirjallisuuskatsaukset ja meta-analyysit.
Kuitu parantaa hoitotasapainoa diabeteksessa
Uuden satunnaistettuihin tutkimuksiin perustuvan meta-analyysin mukaan kuitu vähentää erityisesti paastoverensokeria aikuistyypin diabeteksessa, ja jossain määrin myös pitkäaikaissokeria.
D-vitamiinille taas päivän paistetta
D-vitamiinia tutkitaan paljon ja uusia positiivisia tutkimustuloksia on tullut liittyen niin verenpaineeseen, influenssan ehkäisyyn kuin tyypin 2 diabetekseen liittyen.