Kahvin ja teen diabetesta estävä vaikutus

Kahvin ja teen diabetesta estävä vaikutus on ollut viime vuosina paljon esillä.
Tutkimusnäyttöön voidaan lisätä nyt uusi meta-analyysi. Tutkimuksen mukaan jokainen juotu kahvikuppi päivää kohden vähentää diabeteksen riskiä 7 %. Tutkijat kuitenkin varoittelevat, että todellinen hyöty ei ehkä ole näin suuri. Myös kofeiiniton kahvi ja tee estivät meta-analyysin mukaan diabeteksen ilmaantumista.

Kahvi ja tee taitavat estää aikuistyypin diabetesta

Suomalaisessa väestössä toteutettu tutkimus paljasti aikanaan säännöllisen kahvin käytön vähentävän aikuistyypin diabeteksen ilmaantumista. Hollantilainen tutkijaryhmä havaitsi väestötutkimuksessaan, että kahvia tai teetä yli 3 kuppia päivässä juoneiden riski sairastua diabetekseen oli 42 % pienempi kuin niiden jotka eivät juoneet lainkaan kahvia tai teetä. Riski pieneni sitä enemmän mitä enemmän kahvia tai teetä nautittiin, aina seitsemään kuppiin päivässä saakka. Tee vaikutti jopa tehokkaammalta kuin kahvi.

Tee ja aivoterveys

Kahvin on havaittu vaikuttavan edullisesti aivohalvauksiin ja dementiaan, mutta vielä on epävarmaa, onko teellä samanlainen vaikutus. Yhdysvaltalaisen tutkijaryhmän tekemästä meta-analyysistä ilmenee, että henkilöillä, jotka joivat teetä 3 kuppia tai enemmän päivässä, oli pienempi riski sairastua aivohalvaukseen kuin niillä, jotka joivat vähemmän kuin 1 kupin teetä päivittäin.