Tyypin 2 diabetes ja karppaus, 2 vuoden uusi tutkimus Ruotsista

Uuden kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen mukaan vähähiilihydraattinen ja vähärasvainen ruokavalio ovat yhtä tehokkaita painonpudotuksessa aikuistyypin diabeetikoilla. Pelättyä LDL:n nousua ei havaittu karppijakson aikana ja muutoinkin tulokset olivat varsin verrannollisia. Vähähiilihydraattinen ruokavalio voi tuoda lisähyötyä lisäämällä HDL-kolesterolia ja vähentämällä insuliinin tarvetta.

Riittävästi proteiinia painonhallintaan

Proteiinilla on korkea terminen efekti, se saattaa lisätä kylläisyyttä ja ehkäistä lihaskatoa laihdutuksen aikaan. Uusi puoli vuotta kestänyt eurooppalainen monikeskustutkimus todistaa, että melko pieni proteiinin lisäys päivää kohden (n. 20 g) saattaa edesauttaa merkittävästi kilojen poispitämisessä alkuvaiheen laihduttamisen jälkeen. Tässä puolen vuoden tutkimuksessa verrattiin viittä erilaista ruokavaliota keskenään. Parhaiten tutkimuksessa menestyi melko runsaasti proteiinia sisältävä (95 g/pv) matalan glykeemisen indeksin ruokavalio. Tulokset eivät ole kuitenkaan yksiselitteisiä, eikä erot ryhmien välillä suuria. Suuresta kohusta huolimatta tutkimus jättää useita kysymysmerkkejä. Larsen T et al. N Eng J Med 2010; 363: 2102-2113

Vähähiilihydraattinen ruokavalio, teho painonhallinnassa (osa 2)

Tässä kirjoitussarjassa pyrin käsittelemään hiilihydraattien rajoittamisen vaikutuksia terveyteen. Ensimmäisessä johdanto-osassa, kirjoitin miksi aihe on tärkeä ja mitä erityisiä haasteita liittyy vähähiilihydraattisen ruokavalion tutkimiseen. Tässä toisessa osassa suurennuslasin alla ovat laihdutustulokset, kun hiilihydraattien määrää ruokavaliossa vähennetään. Mitä tapahtuu lihas-rasva suhteelle VHH:n aikana? Lue lisää mitä kliiniset tutkimukset asiasta sanovat.

Laiminlyöty painonhallintakeino

Lihavuuden yleistymiselle haetaan syitä hiilihydraateista, liikunnan puutteesta, alkoholin lisääntyneestä kulutuksesta ja monesta muusta. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että unen puutteella voi olla radikaali merkitys lihomiselle. Unen puute lyö elimistön stressivaihteelle, jolloin rasvan polttaminen käy vaikeaksi, mieli siirtyy ärtyisyyttä ja alakuloa kohden. Useat eri hormonit ja aineenvaihdunnallset tekijät selittävät tätä muutosta. Lue lisää.

Olenko helposti manipuloitavissa?

Lisäaineetonta luomuruokaa. Proteiinia nälän hallintaan ja lihaksille. Kohtuudella hiilihydraatteja. Pehmeitä rasvoja kovien sijaan. D-vitamiinia pimeään aikaan. Probiootteja vatsan väänteisiin. Punaviiniä ja tummaa suklaata verisuoniterveydelle. Kalaa...