Uutta tietoa kananmunien ja terveyden välisestä yhteydestä kuopiolaistutkimuksista (vieraskirjoitus)

Uutta tietoa kananmunien ja terveyden välisestä yhteydestä kuopiolaistutkimuksista (vieraskirjoitus)

”Kananmuna on hyvä esimerkki ruoka-aineesta, jonka terveysvaikutuksia on vaikea päätellä sen sisältämän yhden yksittäisen ravintoaineen perusteella. Kananmuna sisältää kolesterolin lisäksi monia terveydelle mahdollisesti hyödyllisiä ravintoaineita, jotka voivat vaikuttaa esimerkiksi sokeriaineenvaihduntaan tai matala-asteiseen tulehdukseen ja sitä kautta vähentää tyypin 2 diabeteksen riskiä.”

Alzheimerin tautia estävä ruokavalio

Manhattanilaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin Alzheimerin taudin ja ruokavalion välisiä yhteyksiä. Tutkimusta varten muodostettiin ns. Alzheimer-ruokavalio-malli, joka perustui aiempaan tutkimustietoon dementialta mahdollisesti suojaavista ravintoaineista. Ruokavaliomallin mukaisesti ylimpään käyttökolmannekseen kuuluvilla oli 38 % alhaisempi riski sairastua Alzheimerin tautiin kuin niillä, jotka käyttivät vähiten ko. ruoka-aineita. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siis siltä, että ruokavaliolla voidaan vaikuttaa dementian syntyyn.

Muistitko välimeren ruokavalion?

Dementia on viheliäinen sairaus, jossa muisti, älylliset toiminnot ja toimintakyky ovat oleellisesti heikentyneet. Dementiaa edeltää usein lievempien muistihäiriöiden aika, joka kestää vuosia. Poikkileikkaustutkimuksissa on havaittu, että välimeren ruokavalio on yhteydessä pienempään dementian esiintymiseen väestötasolla. Amerikkalaisessa kohorttitutkimuksessa havaittiin, että välimeren ruokavaliota noudattavilla tutkittavilla esiintyi vähemmän dementiaa ja muistihäiriöitä.

Hyviä uutisia kahvista ja muistista

Kahvin terveysvaikutukset ovat jossain määrin kiistanalaisia. Väestötutkimuksissa kahvin juonnin on huomattu olevan yhteydessä pienempään tyypin 2 diabeteksen ja joidenkin suolistoalueen syöpien riskiin. Sekä suomalaisessa että ranskalaisessa tutkimuksessa kahvin havaittiin vähentävän dementian esiintyvyyttä. Kyse on väestötutkimuksista, joten niiden perusteella ei kahvia vielä voi julistaa Alzheimer-lääkkeeksi. Tutkimukset poikinevat lisätutkimuksia, jotka tarkentavat kahvin merkitystä dementian ehkäisyssä.