Tausta
D-vitamiinin saanti on Suomessa ja useissa maissa alle suositusten. Valtion ravitsemusneuvottelukunta suositteleekin suomalaisten elintarvikkeiden D-vitaminoinnin tehostamista nykyisestä. D-vitamiinilla on tärkeitä tehtäviä luun lujuuden rakentamisessa ja osteoporoosin ehkäisyssä. D-vitamiinin vaikutukset ulottuvat nykykäsityksen mukaan useisiin muihinkin kohde-elimiin luuston lisäksi. Suuria D-vitamiinin kerta-annoksia on käytetty useissa kliinisissä lääketutkimuksissa perushoitona. Suurta kerta-annosta on pidetty myös helposti toteutettavana vanhusten ja sosiaalisesti syrjäytyneiden D-vitamiinihoitona.
Tutkimusasetelma
Australialaisessa tutkimuksessa selvitettiin miten kerran vuodessa suun kautta annettava jättiannos D-vitamiinia vaikuttaa ikääntyneiden naisten luunmurtumien ilmaantumiseen. Tutkimukseen osallistui 2256 naista, jotka kutsuttiin tutkimukseen vuosina 2003-2005. Koehenkilöitä seurattiin keskimäärin 3 vuotta. Puolet koehenkilöistä saivat lumelääkettä ja toinen puoli D3 –vitamiinia 500 000 IU (12 500 µg) kerran vuodessa. Päivää kohden laskettuna tämä vastaisi n. 34 µg:aa.
Potilaat asuivat Victorian osavaltiossa, joka on Australian vähiten valoisia ja kylmimpiä osavaltioita. Kaikkien osallistuvien piti olla korkean riskin lonkkamurtumapotilaita (aiempi lonkkamurtuma, äidin lonkkamurtuma tai aiempia kaatumisia). Kaikki koehenkilöt olivat vähintään 70 –vuotiaita. Tutkimuksen ensisijaiset päämuuttujat olivat kaatumiset ja uudet murtumat. Ne rekisteröitiin kerran kuussa tapahtuvalla puhelinhaastattelulla ja murtumat vahvistettiin radiologisesti. Osalle tutkittavista tehtiin myös veren D-vitamiinipitoisuus määritykset.
Tulokset
D-vitamiinia saaneilla ilmaantui uusia murtumia 171 kappaletta, kun lumelääkettä saaneilla niitä ilmaantui 135. Kerran vuodessa annettu D-vitamiini lisäsi siis uuden murtuman riskiä 26 %. Kaatumisten riski suureni myös D-vitamiiniryhmässä hiukan (15 %). Lähtötilanteen veren D3-vitamiinipitoisuus oli 49 nmol/l. D-vitamiiniryhmässä D3-pitoisuudet olivat yhden kuukauden kohdalla keskimäärin 120 nmol/l, 3 kuukauden kohdalla 90 nmol/l ja pysyivät korkeampana kuin lumeryhmässä kunkin hoitojakson (12 kk) ajan. Korkein mitattu yksittäisen koehenkilön D-vitamiinipitoisuus oli 208 nmol/l ensimmäisen kuukauden kohdalla annoksesta.
Pohdinta
Tulos on ensimmäinen laatuaan, jossa suun kautta annettu D-vitamiini valmiste on lisännyt murtumia ja kaatumisia. Jälkikäteisanalyysi osoitti, että D-vitamiinin aiheuttama lisääntynyt murtumataipumus keskittyi ensimmäisiin kolmeen jättiannosta seuranneeseen kuukauteen. Eräässä aiemmassa tutkimuksessa jättiannos kerran vuodessa lihakseen on myös aiheuttanut lisääntynyttä murtumataipumusta. Tutkijat luettelevat lisäksi joukon lumekontrolloituja tutkimuksia, joissa murtumat ovat joko vähentyneet tai pysyneet ennallaan kun D-vitamiinia on annettu suun kautta. Yksi syy tulokseen voi siis olla liian harva annostelu ja liian suuri kerta-annos.
Tutkimuksen yhteydessä olevassa pääkirjoituksessa spekuloidaan lisää mahdollisia syitä ja mekanismeja yllättävälle havainnolle. Yhtenä mahdollisuutena pidetään, että D-vitamiinia saaneet olivat aktiivisempia (useista D-vitamiinin ominaisuuksiin liittyvistä tekijöistä johtuen) kuin lumeryhmäläiset, ja siten altistuivat murtumatilanteille useammin. Lisäksi pääkirjoitus toteaa, että suuri D-vitamiiniannos saattoi ehkä laukaista elimistön kompensatorisen palautemekanismin CYP24-välitteisesti, jolloin D-vitamiinipitoisuudet kudoksissa ja veressä paradoksaalisesti laskivat päiviksi tai viikoiksi jättiannoksen jälkeen. Nämä arvelut tosin ovat täyttä spekulaatiota, koska mainittuja suureita ei tutkittu.
Tavallisessa elämässä yksittäinen kuluttaja tuskin pyrkii ottamaan jättiannosta kerran vuodessa, vaan pikemminkin nauttimaan sopivan annoksen päivää kohden. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan mukaan suurimmat sallitut päiväannokset ovat lapsille 25 ja aikuisille 50 mikrogrammaa D-vitamiinia.
Lisätietoja D-vitamiinista aiemmista blogi-kirjoituksistani ja uutisista.
Sanders KM et al. Annual High-Dose Oral Vitamin D and Falls and Fractures in Older Women A Randomized Controlled Trial. JAMA. 2010;303(18):1815-1822.