Kesän kynnyksellä Itä-Suomen yliopistossa nimitetiin ravitsemustieteen professorin virkaan sisätautien erikoislääkäri, LT, Jussi Pihlajamäki. Pihlajamäki kerkesi hoitaa ravitsemustieteen professorin virkaa määräaikaisesti lähes kaksi vuotta Helena Gyllingin jäätyä eläkkeelle 2010.

Pihlajamäki on perehtynyt erityisesti geenien ja ravitsemuksen välisiin yhteyksiin, geenien osuuteen tyypin 2 diabeteksessa ja lihavuudessa sekä lihavuuskirurgiaan. Tässä muutama ote hänen julkaisuista:

• Jussi Pihlajamäki, Helena Gylling ja Ursula Schwab. Vaikeasti sairaan ravitsemus. Duodecim 2012;128(17):1733-4

• Pihlajamäki J et al. Insulin resistance is associated with increased cholesterol synthesis and decreased cholesterol absorption in normoglycemic men. J Lipid Res. 2004 Mar;45(3):507-12
• Pihlajamäki J et al. Expression of the splicing factor gene SFRS10 is reduced in human obesity and contributes to enhanced lipogenesis. Cell Metab. 2011 Aug 3;14(2):208-18

• Pihlajamäki J et al. The Pro12Ala polymorphism of the PPAR gamma 2 gene regulates weight from birth to adulthood.Obes Res. 2004 Feb;12(2):187-90

1) Mihin suuntaan haluaisit ohjata suomalaista ravitsemustutkimusta ja ravitsemustiedettä seuraavan 5-10 vuoden aikana?

On tärkeää, että ravitsemustutkimuksessa edelleen noudatetaan yleisiä tieteellisiä periaatteita oikean tiedon saamiseksi. Tiedon on perustuttuva tutkimukseen, ei uskomuksiin. Tämä vaatii kaikilta työtä tutkimuksen eteenpäin viemiseksi. Tarvitaan toisaalta ravitsemuksen perusmekanismeja, mukaanlukien molekyylitason ilmiöt, selvittämistä. Tämän pohjalta voidaan suunnitella tutkimuksia, joissa voidaan testata yksilöllisesti ohjattujen ruokavaliomuutosten tehoa ja onnistumista. Nykyaikana ihmiset haluaisivat ymmärrettävästi yksilöllisiä ohjeita ja siihen kutsuun on yritettävä vastata.

2) Mitä haluaisit sanoa ravitsemusterapeuteille ja ravitsemustiedettä opiskeleville? Entä työllisyystilanne haastavien taloudellisten aikojen vallitessa?

Ravitsemus on tärkeä asia sekä kansanterveuden että yksilön kannalta. Huomattavaa siis on, että työtä on tehtävä monella tasolla ja monin keinoin: keinot ovat erilaiset silloin kun pyritään vaikuttamaan kansanterveyteen (terveyspolitiikka, yleiset terveydenhuollon ratkaisut jne.) ja yksilön terveyteen (yksilö- ja ryhmäohjaus, tieteeseen perustuva osaaminen ja kliininen kokemus).

Työllisyyden kannalta pitää olla avoin erilaisille vaihtoehdoille. Ravitsemuksen lippua on pidettävä korkealla. Meitä ei huomata, jos emme ole äänessa. On kuitenkin erittäin tärkeää säilyttää vaikutelma, että ravitsemusalan ammattilaiset ovat asiantuntijoita – eivätkä mielepiteen laukaisijoita. Meidän on erotuttava eduksemme yleisestä keskustelusta.