Ravintoa ja ruokaa koskeva keskustelu huojuu laidasta laitaan. Kansalaiset, asiantuntijat, nettiyhteisöt ja joskus jopa viranomaiset omaksuvat mustavalkeita ”totuuksia”. Ristiriidan havaitessamme emme enää tahdo nähdä metsää puilta.

Tarve esittää yksiselitteisiä ja kiveenhakattuja tutkimusnäyttöjä on läpitunkeva. Vastakkaisia argumentteja tuntuu lähes mahdottomalle tarkastella avoimesti oppimisen ja paremman ymmärryksen näkökulmasta. Fakta on, että ravitsemuskenttä on täynnä pieniä ja isoja ristiriitoja.

Ristiriitoja

Ravitsemusta ja ruoka-aineita koskien on helppo keksiä selityksiä, miksi teoriassa jokin ruoka-aine ei olisi terveyden kannalta hyvä – ”oppineiden” väitteistä huolimatta. Listasin kymmenen viime aikoina minulle tutuksi tullutta esimerkkiä.

• Appelsiinimehussa on sokereita kutakuinkin yhtä paljon kuin limonadeissa, ja se liikaa nauttina voi olla yksi lihomiselle altistava tekijä. Siitäkin huolimatta appelsiinimehu vähentää aterialla nautittina aterianjälkeistä tulehdusvastetta ja hapetusstressiä, mikä lienee terveydelle eduksi.

• Marjojen, hedelmien sekä juomien polyfenolit lienevät sekä sydän- ja verenkiertoelimistölle eduksi, koska ne saattavat vähentää aterianjälkeisiä insuliini- ja sokerivasteita sekä verenpainetta. Toisaalta polyfenolit näyttävät vähentävän raudan imeytymistä.

• Punainen liha on hyvä proteiinin ja raudan lähde. Se saattaa vähentää erityisesti naisten anemiataipumusta ja lisätä kylläisyyttä. Toisaalta punaisen ja erityisesti prosessoidun lihan runsas käyttö voi kiihdyttää diabeteksen ja sydänsairauksien ilmaantumista.

• Kasvikset ovat ruokavalion suurin nitraatin lähde, joka on teoriassa syövän riskitekijä. Siitä huolimatta kasvikset ehkäisevät sydän- ja verisuonisairauksia eivätkä näytä lisäävän syöpää.

• Proteiini lisää kylläisyyttä, on eduksi lyhytaikaisissa laihdutustutkimuksissa ja toimii rakennusaineena. Toisaalta väestötutkimuksissa runsas eläinproteiinin saanti liityy useiden sairauksien lisääntyneeseen vaaraan.

• Suolan vähentäminen ruokavaliossa laskee verenpainetta, tehostaa monien verenpainelääkkeiden tehoa ja vähentää sydämen vajaatoimintapotilaiden nestelastia. Toisaalta liian alhainen suolan saanti on liittynyt kuoleman vaaraan joidenkin sairauksien suhteen ja voi johtaa iäkkäillä ihmisillä elektrolyyttihäiriöihin.

• Pähkinät ovat nykytiedon mukaan sydänterveyttä ja jopa painonhallintaa edistäviä. Toisaalta pähkinät sisältävät runsaasti energiaa ja ovat potentiaalisesti pähkinäperson henkilön ”kaloriansa”.

• Runsas tyydyttyneen rasvan saanti lisää veren LDL- ja kokonaiskolesterolipitoisuutta. Toisaalta runsas tyydyttyneen rasvan saanti lisää myös HDL-kolesterolin ja vähentää triglysereiden määrää, jos tyydyttynyt rasva korvaa ruokavaliossa hiilihydraattia.

• Maito saattaa edistää (vähäisesti) painonhallintaa ja sydänterveyttä. Toisaalta korkea kalsiumin saanti, esim. ravintolisänä heikentää magnesiumin imeytymistä ja on joissakin tutkimuksissa liittynyt lisääntyneeseen sydäntapahtumien vaaraan.

• Ravinnon fermentoituvat hiilihydraatit, kuten ruisleipä, luultavasti lisäävät kylläisyyttä, edistävät hyvin bakterien kasvua suolistossa ja sydän- ja verisuonitautiterveyttä. Toisaalta fermentoituvat hiilihydraatit aiheuttavat liiallisesti käytettynä vatsavaivoja herkkävatsaisille.

• Fruktoosi eli hedelmäsokeri imeytyy hitaasti, saattaa edistää lyhytkestoisissa kokeissa laihdutusta ja saattaa kohentaa diabeetikoiden verensokeriarvoja käyttömäärien pysyessä vähäisinä. Jatkuva erittäin runsas fruktoosin saanti (esim. sokerina) lisää matala-asteista tulehdusta, maksan rasvoittumista ja kolesterolihäiriöitä sekä altistaa diabetekselle.

Ravitsemustieteen luonteeseen kuuluu tiedon rajallisuus ja erisuuntainen tieto. Absoluuttisiin totuuksiin uskova törmää seinään.

Metsää puilta

Koska ristiriitaista tietoa on helppo löytää, on helppo myös lähteä julistamaan erilaisia ”totuuksia”. Oikean kuulijakunnan löytyessä ristiriidoista saadaan nykyaikana helposti liikkeelle oma heimo. Kansanliikkeiksi äityneitä esimerkkejä ovat leivän ja gluteenin kammoaminen, keinomakeutusaineiden vaaroista hurja liioittelu, voin ”luonnollisen parantavan vaikutuksen” ihannointi sekä hedelmien terveellisyyden kyseenalaistaminen fruktoosipitoisuuden vuoksi.

Viranomaisten ja ravitsemusviestinnästä vastaavien on puolestaan melkein pakko (?) pitää pienehköt ristiriidat pimennossa, koska ne sotkevat tavallisen kansalaisen ajattelua. Mitä mustavalkoisempi ja yksinkertaisempi tarina, sen helpommin menee läpi laajassa yleisössä.  Harva jaksaa näitä juttuja kelailla ellei tee tätä työkseen tai ole henkilökohtaisten syiden vuoksi touhussa sydämellään mukana. Yksinkertaista tarinaa ei tarvitse ajatella.

Lienee myös niin, että on auktoriteeteillakin ja tutkijoilla joskus oma lehmä ojassa. Tutkitaan sellaisia asioita, jota edistävät oman maailmankuvan mukaisia asioita. Ja vähät välitetään ristiriitaisen tiedon tarjoamista uusista mahdollisuuksista.

Ravitsemusasiantuntijoiden tehtävä on suhteuttaa ruuan mahdolliset tai teoreettiset haittapuolet saavutettavissa oleviin etuhin. Pitää nähdä metsä puilta. Tämä vaatii opiskelua, paneutumista ja pitkäkestoista työtä, ravitsemusterapeutin ja -asiantuntijan työtä. Dean Ornish tviittasi jokunen päivä sitten:

”Foods are neither good nor bad, but some are more healthful for you than others. You have a spectrum of choices.”

Yksittäinen ruoka-aine voi siis saada näissä ”geimeissä” muunkin arvon kuin 0 tai 1. Ravitsemusasiantuntijana ihmisten kanssa ei pärjää binäärisellä musta-valko-asenteella.

Lopuksi

Ristiriitojen hyväksyminen ja tiedon rajallisuuden ymmärtäminen on keskeinen osa ravitsemustiedettä. Yrittäessään paeta ristiriitoja ja rajallisuutta huomaa pian törmäävänsä seinään, väistely ei onnistu loputtomiin. Parempi hyväksyä, ja liikkua eteenpäin. Ja nähdä metsä puilta. Aivan kuten elämässä ylipäätänsäkin.