Olen sopinut kirjojeni kustantajan (Kirjapaja, Publiva Oy) kanssa, että voin julkaista kustakin kirjastani muutaman esimerkkiluvun blogissani. Tämä luku on kirjasta Pötyä pöydässä –Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan (2018). Luku käsittelee sitä, miksi ja miten ihmisiä puijataan ravintoasioita. Olen kirjoittanut aiheesta blogissani useasti menneinä vuosina, esimerkiksi tässä diasarjani aiheesta.
———————————————————————————————————————————––––––––
Näin pötyjutut ja myytit syntyvät ja elävät (Pötyä pöydässä –Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan, 2018)
Business, business, business
Opiskeltuani sekä ravitsemustiedettä että liiketaloustiedettä, ja seurattuani terveysasioihin liittyvää liiketoimintaa pitkään, uskon oman liiketoiminnan erilaistamisen tarpeen olevan suurimman yksittäisen tekijän pötypuheiden juurisyynä. Tällä tarkoitan sitä, että hyvinvoinnista ja ravintovalmennuksesta on tullut iso ja koko ajan kasvava business. Tässä busineksessa oman jalansijan löytäminen ei helppoa. Tärkeintä on kohdeyleisön valikointi eli segmentointi, yleensä vahva markkinointi ja oman palvelutuotteen erilaistaminen muista.
Sairauden hoitoon liittyvää ravintovalmennusta ja ruokavalioneuvontaa sairauden hoitoon liittyen saa terveydenhuollossa antaa vain terveydenhuollon ammattilaiset, jotka Valvira on laillistunut. Jotta henkilö, jolla ei ole terveydenhuollon alan koulutusta, voisi tehokkaasti kilpailla ravitsemustieteen ammattilaisia vastaan hyvinvointisektorilla, hänen tulee erilaistaa itsensä ja siten erottua ravitsemusterapeuteista selvästi.
Terveydenhuollon ammattilaiset tarjoavat, tai ainakin heidän pitäisi tarjota, tutkittuun tietoon pohjautuvaa ravitsemusneuvontaa, mutta itseoppineen ravintovalistajan on keksittävä toinen keino. Yleensä tämä toinen keino noudattaa seuraavaa kaavaa: valitaan joko julkeasti haastava ja ravitsemussuosituksia mustamaalaava erilaistamistapa tai vaihtoehtoisesti ravintolisien laajamittainen suosittaminen, koska terveellinen perusruokavalio ei muka riitä ja huonosti voiminen on ravintoaineiden puutetta.
Nämä kaksi tyypillistä erilaistamistapaa, jotka nimeän räksytysstrategiaksi ja pillerin puutestrategiaksi ovat havaittavissa kaikkialla länsimaissa. Näiden strategioiden alueet ovat tyhjiä kovien koulutettujen ravitsemusammattilaisten kilpailusta, eli siellä on vapaata tilaa runsaasti, toisin kuin tutkitun tiedon strategiassa. Kyse on osittain niin sanotun sinisen meren strategiasta, otetaan valtaan markkinoita, joissa on kysyntää, mutta ei vielä juurikaan kilpailua tai kilpailu on vähäistä.
Näiden strategoiden varaan voidaan sitten rakentaa oma business. Räksytysstrategiaan sopivat muun muassa karppaus-, vegaani- ja paleo-ruokavalioon pohjautuvat räksytysstrategiat. Pillerin puutestrategiaan taas sopii mikä tahansa ravintolisänä myytävän pillerin ja jauheen markkinointi osana ravintovalmennusta. Niitä voivat olla omega-3-rasvahapot, vitamiinit, entsyymit, proteiinivalmisteet tai probiootit, kuten maitohappobakteerit.
Pillerinpuutestrategia ja räksytysstrategia toimivat hyvin sen vuoksi hyvin, että lähes kukaan koulutuksen saanut ravitsemustieteilijä tai terveydenhuollon yksikkö ei toimi näillä alueilla. Toinen syy näiden strategioiden hyvään toimimiseen on ihmisten hyväuskoisuus, kokeilun halu ja nykyajalle ominainen asiantuntijoiden ja viranomaisten halveksunta. On yksinkertaisesti olemassa riittävän suuri joukko ihmisiä, jotka uskovat ravinnolla olevan ison merkityksen terveyteen mutta jotka haluavat syystä tai toisesta haistattaa pitkät tutkimuksille, asiantuntijoille ja viranomaisille. Jos vaikka 5 % suomalaisista ajattelisi näin, tästä joukosta voidaan luoda kapinallisten segmentti, johon oma tarina uppoaa kuin veitsi voihin. Sanomattakin on selvää, että media on kiinnostunut tällaisista kapinallisista ja tekee siten ilmiöistä suurempia kuin ne aidosti ovat.
Kolmas syy näiden strategioiden menestymiselle on liiketoiminnan perussääntö: myy asiakkaalle sitä, mitä hän haluaa. Jos asiakas haluaa syödä paljon punaista lihaa, kerro, että lihan haitat ovat valhetta ja että pihvi on elämän eliksiiri. Jos asiakas saa maidosta vatsanpuruja, kerro, että maito on myrkkyä, jota juovat vain vasikat. Jos asiakas pitää voin mausta ja inhoaa margariinia, kerro voin olevan aito luonnon tuoteluonnontuote ja kaikkien voin haittojen olevan margariiniteollisuuden panettelua. Ihmiset ajattelevat ruuasta eri tavoin, se luo hyvän maaperän sovittaa ruokasuositus juuri omille markkinointitarpeille sopivaksi.
Vääristelevät ihmiskokeet
Yksi keskeinen tapa, jolla huuhaa uutisia syntyy on niin sanotut ihmiskokeet. Näillä tarkoitetaan usein yhden henkilön tekemää elämäntapamuutosta, jota kuvataan tarkasti. Hyvin usein tällaiset ihmiskokeet ovat johonkin kiistanalaiseen asiaan liittyviä. Niistä tehdään usein myös sosiaalisen median kampanja, ja mahdollisesti myös televisiodokumentti. Tällaisia ihmiskokeita on tehty pätkäpaastoista, paleo-ruokavaliosta, suositusten mukaisesta ruokavaliosta, pelkällä hampurilaisaterialla elämisestä, pelkällä perunalla elämisestä ja pelkällä pitsalla elämisestä.
Ihmiskokeet puhuttelevat kansaa, koska ne kertovat tunteikkaasti yhden henkilön kokemuksista, samalla asioita voimakkaasti värittäen ja usein myös tarinaa heikentävät faktat häivyttäen. Toisin kuin hyvälaatuiset tieteelliset tutkimukset, ja niistä tehdyt tutkimuskoosteet, ihmiskokeet usein vangitsevat katsojansa, yksinkertaistavat, jopa vääristävät, asioita ja painottavat saavutettuja hyötyjä tai haittoja. Ne eivät yritäkään olla tasapuolisia, tai jos yrittävät, ne ovat usein vain näennäisen tasapuolisia. Ihmiskokeita ei valvota tieteellisen tarkasti, joten niiden manipulointi ja niissä huijaaminen on helppoa. On päivänselvää, että ihmiskokeet eivät kerro asioista realistisesti asioista. Ne ovat mainospuheita liiketoiminnalle tai ideologialle, jota edustaa. Tämä tuntuu hyväuskoisilta ihmisiltä unohtuvan käsittämättömän helposti.
Otetaan esimerkiksi kuvitteellinen tapaus henkilöstä, joka haluaa osoittaa, että ravitsemussuositukset ovat huonot. Niitä noudattamalla tulee sairaaksi ja lihavaksi, ihmiskokeen tekijä väittää – on parempi noudattaa maidotonta ja viljatonta ruokavaliota, jossa on paljon lihaa ja rasvoja sekä minimaalisesti hiilihydraatteja. Tapoja, jolla tällainen henkilöhän voisi huijata on lukemattomia. Ensimmäinen huijausvaihe voi alkaa jo ennen ihmiskokeen varsinaista starttia. Itse asiassa tämä voi olla kaikkein oleellisen osa manipuloitua tulosta.
Painon saa pidettyä vähähiilihydraattisella dieetillä 2-3 kiloa alempana yksistään sen vuoksi, että maksan ja lihaksien hiilihydraattivarastoihin (noin 400-–600 g) ei ole sitoutunut vettä. Paino putoaa hiilihydraatteja rajoittamalla silloin helposti ilman, että kehon rasvan määrä vähenee. Jokainen hiilihydraattigramma glykogeeni-nimistä varastohiilihydraattia nimittäin sitoo itseensä 3-–4 grammaa vettä itseensä. Niinpä hyvin vähäinen hiilihydraattien saanti pitää glykogeenivarastot tyhjinä, ja siten myös sitoutunutta vettä ei niissä ole. Näin on saavutettu noin 2,5 kiloa alempi paino siihen nähden, että olisi syöty normaalisti suositusten mukaan hiilihydraatteja ja siten glykogeenivarastot olisivat täydet ja niissä olisi sitoutunutta vettä. Tämän vuoksi ennen tällaista ihmiskoetta pitäisi olla tarkka valvonta siitä, mitä syödään kaksi kuukautta ennen ihmiskokeen alkua.
Toinen tapa huijata ennen ihmiskokeen alkua olisi se, että tarkoituksellisesti harjoiteltaisiin enemmän ja laihdutettaisiin ennen ihmiskoetta, mutta tämä jätettäisiin kertomatta ihmiskokeen kohdeyleisölle; näin saataisiin valheellinen kuva lähtötilanteen eli normaalista painosta.
Varsinaisen ihmiskokeen aikana, suositusten mukaan syömällä voi luonnollisesti huijata monella tavalla. Voi syödä esimerkiksi ylen määrin eineksiä, kuten maksalaatikkoa, ja juoda maitoa litratolkulla. Tällainen syöminen ei toki ole suositusten mukaista, mutta yleisö tuskin sitä huomaa, koska niin harva edes tuntee suosituksia kyllin hyvin tietääkseen faktat: maksalaatikossa on enemmän suolaa, sokeria ja tyydyttynyttä rasvaa sekä valkeata riisiä kuin mitä ravitsemussuosituksissa annetaan ohjeeksi ja maidon osalta maksimaalinen suositusmaksimisuositus on 6 dl/ päivä päivässä. Maksalaatikkoa ja litratolkulla maitoa ei suositeta. Suositusten mukaan maitoa ei ole pakko juoda ollenkaan – jogurtti, viili, juusto jne. ja muut maitotuotteet käyvät myös kalsiumin lähteeksi.
Edelleen myös suosituksen mukaisia ruokia voi syödä liikaa. Voi esimerkiksi käyttää ylen määrin margariinia, rypsiöljyä ja pähkinöitä. Tarkkoja määriä näiden käytöstä ei anneta, kerrotaan vain epämääräisesti, että näitä nyt ruvettiin käyttämään. On aivan varmaa, että niitä riittävästi käyttämällä alkaa lihoa – ja lihominen tuntuu poikkeuksetta huonolta. Se väsyttää, ahdistaa vaatteissa ja aiheuttaa huonoja muutoksia kolesteroliarvoissa, verensokerissa ja verenpaineessa sekä mahdollisesti tulehdusarvoissa. Lihomisen huonoja vaikutuksia voi lisäksi korostaa sillä, että muuttaa samaan aikaan fyysistä aktiivisuuttaan, voi harjoitella vähemmän kuin ennen tai muutoin tavalla, joka ei sovi omalle keholle.
Ihmiskokeiden yksi lisä haavoittuvuus on niiden lyhyt kesto. Ne kestävät harvoin kestävä yhtä kahta kuukautta pidempään. Ravintotutkimuksien pitäisi kestää kuukausia, mieluummin vuosia ennen kuin jonkin ruokavalion kunnolliset vaikutukset alkavat näkyä laajasti kehossa. Yksittäisten ihmisten vasteet erilaisille ruokavalioille voivat myös vaihdella suuresti, ja on mahdollista, että toisen ihmisen tulokset olisivat hyvin erilaiset kuin tämän ihmiskokeen tulokset. Tätä ei tietenkään kerrota tai ainakaan painoteta yleisölle. Keskeinen osa huiputusta voisi vielä olla se, että valittaisiin haastateltaviksi henkilöitä, joilla on samankaltainen käsitys, ideologia ravintokysymyksiin liittyen. Painettaisiin villaisella se, miten suuri asiantuntijoiden massa tai tieteellinen konsensus asiasta sanoo. Olisi helppoa myös poimia värikkäitä välähdyksiä historiasta, jossa ravitsemussuositukset saatetaan huonoon valoon.
Ihmiskokeet ovat täynnä monia muitakin aukkoja ja puutteita. Ne antavat täysin väärän kuvan todellisuudesta. Amerikkalainen ravitsemustieteen professori osoitti, että pelkkiä keksiä syömällä voi laihtua yli kymmenen kiloa kolmessa kuukaudessa. Eräs australialainen kaveri osoitti, että pelkkiä perunoita syömällä laihtuu 50 kiloa vuodessa, mikä sinänsä pitäisi olla äärikarppaajien mielestä mahdotonta. Kolmas tyyppi ihmiskokeessa osoitti, että syömällä vuoden pelkkää pizzaa laihtuu myös. Älä luule, että tällaiset kokeet ovat ratkaisu monisyisiin ongelmiin, kuten lihavuuteen. Pistä ihmiskokeet oikeaan lokeroonsa, johon ne kuuluvat: viihteellistä hömppää. Niissä luodaan mielikuvin yleisölle omaa tarinaa. Ja mielikuva ja tunne on se, mikä myy, ei harmaat faktat.
Hairahtaneet lääkärit
Ihmisillä on edelleen liiallinen usko siihen, että tietty historiallisesti arvostettu ammatti tai oppiarvo, takaisi juttujen luotettavuuden. Näin ei ole. Lääkärikunta on erittäin laaja, Suomessakin on lähes 20 000 lääkäriä. On selvää, että joukkoon mahtuu monenlaista sukan kuluttajaa. Joukossa ihan samalla tavalla sairauksia, päihteiden käyttöä ja luonnehäiriöitä kuin muussakin kansassa. Jos näistä 20 000 lääkäristä vaikkapa yksi tuhannesta olisi sellaisia, että heillä olisi täysin vääristynyt kuva ravitsemustutkimuksesta, mutta sopivasti karismaattista karaktääriä ja tarve markkinoida omia ajatuksiaan, niin väitän heidän saavan mediassa ja somessa enemmän näkyvyyttä kuin loput 19 980 lääkäriä, jotka voivat olla (teoriassa) hyvinkin esimerkiksi ravitsemussuositusten kannalla.
Lääkärin takki ei tee ravitsemustieteessä mestaria, sillä lääkärin opintoihin sisältyy ravitsemus- ja elintarviketieteitä tai ravitsemusterapiaa vähemmän kuin 10 opintopistettä. Ravitsemusterapeutti opiskelee näitä aineita noin 200 opintopisteen verran 300 opintopisteen tutkinnostaan. Lääkärin ei ole siis tarkoituskaan olla ravitsemustieteen vaan lääketieteen mestari, mutta jostain syystä monet kansalaiset pitävät lääkärin takkia merkkinä hyvästä osaamisesta ruokavalioasioissa. On olemassa useita esimerkkejä lääkäreistä, erityisesti Yhdysvalloista, mutta myös lähempänä, jotka syöttävät ravitsemusasioissa kertakaikkista pajunköyttä seuraajilleen päivästä toiseen. Tässä suhteessa kansan, ja kaikkea median, on paras herätä unestaan. Ravitsemusasiantuntijoita ovat ravitsemustiedettä ja/tai ravitsemusterapiaa pääaineenaan yliopistossa lukeneet henkilöt, eivät lääkärit.
Tutkijat, joilta lähti mopo käsistä
Joskus pötypuheiden juuret juontavat juurensa suoraan tutkijoihin. Ei ole lainkaan epätavallista, että hiirikokeen tekijä julistaa salaisuuden ihmisten sairauksien syntyyn löytyneen, ja ryhtyy neuvomaan miten tästä edes on syötävä. Yksistään hiirikokeiden tuloksista ei voi ihmisiin päätellä mitään vaikutuksista ihmisiin, se ei liene useimmille yllätys.
Yllättävää kyllä myös se on nähty, että eräs maailman kuuluisimmista ravitsemusepidemiologeista lähtee sokaistun lailla julistamaan uutta käänteentekevää totuutta pohjautuen, joka pohjautuu yhteen väestötutkimukseen. Yhden sairauden tutkija ei aina myöskään ymmärrä sitä, että samalla ruualla voi olla muualla elimistössä erilaisia vaikutuksia.
British Medical Journal -tiedelehdessä julkaistiin tutkimus vuonna 2014 tutkimus, jonka mukaan mediassa ilmestyneistä pötyväitteistä valtaosa johti juurensa jo yliopistoon; joko tutkijaan itseensä tai yliopiston lehdistötiedotteeseen. Lähes 40 % tutkituista yliopistojen lehdistötiedotteista sisälsi liioiteltuja väitteitä. Tutkijat ja yliopistojen PR-vastaavat eivät siis voi väittää olevansa syyttömiä.
Näyttää siis siltä, että tutkijapiireihin pätee sama kuin lääkäreihin; kun joukko on suuri, sinne mahtuu myös liian suurisuisia. Tutkijat eivät ole suojassa kognitiivisilta harhoilta, vaikka niin luulisi olevan. Hekin ovat vain ihmisiä, joilla on omat uratavoitteensa, pinttyneet ajattelumallinsa ja sidonnaisuutensa. Sidonnaisuudet voivat olla paitsi taloudellisia, ihan yhtä hyvin myös ideologisia (vegaanius, karppaus, raakaravinto). Yksittäisten tutkijoiden aiheuttamaa vahinkoa pahentaa usein se, että muut saman alan tutkijat seuraavat asiaa hiljaa vierestä ja murisevat tyytymättömyyttä hiljaa itsekseen. Harva uskaltaa osoittaa kollegansa graavit virheet, se ei ole ollut tutkijapiireissä tapana. Häiriköitä kohdellaan karmaisevan hellästi.
Julkkisten höpinät
On ällistyttävää, miten näyttelijät, urheilijat ja kokit ilman mitään ravitsemustieteen, lääketieteen tai elintarviketieteen koulutusta kelpaavat ihmisille terveysneuvojen antajiksi. Vaikuttaa siltä, että kuka tahansa, joka on riittävän kaunis, lihaksikas tai menestynyt pystyy toimimaan ihmisten mielestä pätevänä ravintovalmentaja. Ihmisten hyväuskoisuudella ei näytä olevan mitään rajoja.
Julkkiskokit ovat saaneet lähes jumalallisen statuksen. He saattavat olla julkisuudessa kertomassa, miten pielessä vaikkapa suola- tai margariinisuositukset ovat hanurista. Medialle näyttää harvemmin tulevan mieleen kyseenalaistaa ja osoittaa, että julkkiskokin ravintola on business, jonka kuuluu hivellä ruokailijan makuhermoja – oli ruoka terveellistä tai ei.
Tavoite on saada aikaan miellyttävä makuelämys sekä juottaa ja syöttää ruokaa niin paljon kuin mahdollista, jotta kassakone kilisee. Suolan ja voin vaarojen vähättely on luonnollisesti ravintoloitsijan etu. Runsas suolan käyttö lisää oluen ja muiden juomien myyntiä. Kokkien ymmärrys terveyden ja ravitsemuksen välisistä monimutkaisista yhteyksistä on lisäksi heikkoa. Kokit yleensä myös vetoavat luonnollisuuteen ja ikiaikaisuuteen, mikä puhuttelee kemikaalipelkoista kansanosaa. Kokkien piiristä kumpuaakin näistä ja monesta muusta syystä johtuen varsin eriskummallisia väitteitä, eikä urheilijat ja näyttelijät ole tässä suhteessa parempia. Medialle julkkikset tuovat tietystä massiivisen määrän klikkejä, jotka ovat ensiarvoisia mainostulojen saamiseksi.
Sensaatiohakuinen tutkimusten uutisointi
Ravitsemustieteestä on tullut pienten tutkijapiirien sijaan koko median ja siten kansan kulutustavaraa. Tutkimuksien määrä on lisääntynyt lähes eksponentiaalisesti, niihin on helppo pääsy, ja kansa on hurahtanut ruokatutkimuksista keskusteluun. Media janoaa uutiskärkeä, sensaatiota. Pitää olla mullistavaa, ravistelevaa ja yllättävää, jotta klikki napsahtaa oman talon kassaan. Tämä on pääasiallinen syy sille, että media ei esittele säännöllisesti aiemman tiedon kanssa yhdenmukaisia tutkimustuloksia vaan valitsee esiteltäväksi poikkeavia tutkimustuloksia.
Suurin osa meistä ei seuraa ravitsemustieteen julkaisuja tiedelehdistä, jotta tietäsi, mitä ravintoasioiden saralla todella tapahtuu. Valtaosa meistä on sen tiedon varassa, mitä media meille kertoo. Siksi on myös tavallista, että kuva ravitsemustieteellisen tutkimuksen nykytilasta hämärtyy, ja yleisölle tulee tunne, että kaikki, mitä ennen on tiedetty, on valetta.
Ravitsemustutkimus on haastavaa. Se on menetelmiltään epätarkkaa aihepiirin monimutkaisuuden vuoksi. Siksi tutkimusten joukkoon sattuu myös tuloksia, jotka ovat kummallisia tai hyvin kiinnostavia poiketessaan aiemmasta konsensuksesta. Nämä herkkupalat pääsevät yleensä toimittajien työpöydälle. Ravitsemustieteessä, kuten muussakin tieteessä tutkimusten, kuitenkin vasta tutkimusten toistettavuus takaa havaintojen todenperäisyyden. Siksi vasta tutkimusmassan kertyminen vuosikymmenten aikana antaa luotettavan kuvan siitä, mikä ruoka on terveellistä.
Ravitsemustutkimuksessa on käytössä sama näytön hierarkiakolmio kuin lääketieteessä Kolmiossa tutkimustieto asetetaan laadun ja luotettavuuden perusteella arvoasteikolle. Tätä arvoasteikkoa ei tunneta hyvin eikä sitä käytetä varsinkaan julkisuudessa, kun tieteellistä tietoa välitetään yleisölle. Pelkästään se, että media käyttäisi löytämiensä tutkimustulosten arvioinnissa kolmiota ja kunnioittaisi sen ydinsanomaa, estäisi pahimmat ylilyönnit. Jos hierarkiakolmio olisi käytössä, moni koeputki- ja eläintutkimus jäisi pienen tutkijapiirin tietoon. Sinne se nimittäin kuuluukin, kunnes kattavia ihmistutkimuksia on valmiina. Kansalaisten huomio voisi keskittyä tärkeämmän tutkimustiedon sulatteluun – eli kolmion yläpäähän.
Tutkimusmassa, eli siis kolmion yläpää, saa kuitenkin vain harvoin sille kuuluvaa näkyvyyttä, koska se tuppaa olemaan samansuuntaista kuin aiempi tieto. Todella uraauurtavia tutkimustuloksia, jotka saavat suunnan muutoksen aikaan ei tipu kuukausittain, puhumattakaan päivittäin. Ne ovat tosi harvinaista herkkua.
Mediassa käytetään asiantuntijana usein karismaattisenta henkilöä, mielellään lääkärinä tai itse oppinutta ravintovalistajaa, jolla on jostakin ravintoasiasta hyvin poikkeavaa äärimmäinen mielipide. Mielipide voi olla ravintovalmentajien ravitsemusammattilaisten tai tutkijoiden keskuudessa hyvinkin harvinainen ja tieteen valossa täysin harhainen. Harvinaisen ja harhaisen mielipiteen julkaiseminen luo yleisölle niin kutsutun tasapainoharhan (false balance) eli mielikuvan vastakkainasettelusta kahden tasavahvan voiman välillä.
Todellisuudessa nämä äärimmäiset mielipiteet ovat usein täysin marginaalisia. Tavallista on, että tällaiset tapaukset ovat yhden tai kahden miehen tai naisen elämänmittaista taistelua suurta tiedeyhteisöä vastaan. On perusteltua kysyä, miten usein journalistien kultainen sääntö lähdekritiikistä pettää, kun pyritään virittämään tällaista keinotekoista suurta vastakkainasettelua? Median esittämiin kohututkimuksiin on edellä mainittujen syiden vuoksi syytä suhtautua varsin skeptisesti. Tasapainoharhasta ja muista tiedeuutisia vaivaavista ongelmista on kirjoitettu mielenkiintoisesti ja laajasti kirjassa Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia.
Vaikenevat viranomaiset ja asiantuntijat
Lisäsyy enenevän pötypuheen yleistymiselle on myös viranomaisten vähäiset resurssit ja todellisten asiantuntijoiden hiljaisuus. Elintarvikkeita ja ravintolisiä ei saa markkinoida perusteettomilla terveysväittämillä. Väittämät pitää hyväksyttää aikaa vievässä ja tieteellisen tarkassa prosessissa Euroopan ruokaturvallisuusviranomaisella EFSA:ssa.
Suomessa elintarvikkeiden ja ravintolisien terveysväittämien todenmukaisuutta ei kuitenkaan valvota riittävän aktiivisesti. Valvonta on kampanjaluonteista, ja paljolti sen varassa, valittaako yksittäiset kansalaiset Eviraan havaitsemistaan harhaanjohtavista terveysväittämistä. Evira ei aktiivisesti haravoi harhaanjohtavia väitteitä. Niinpä kaikenlaiset terveysväittämät ja pötypuheet rehottavat edelleen erityisesti ravintolisien, kuten vitamiinien, luontaistuotteiden ja maitohappobakteerien, markkinoinnissa. Harhaanjohtava markkinointi samansuuntaisten blogikirjoitusten kanssa muodostaa tehokkaan markkinointimixin, jota käytetään nykyään paljon. Näin kuluttajat saavat väärä tietoa paitsi mainoksista, myös blogiteksteistä. Blogiteksteihin luotetaan nykyään yllättävän paljon.
Viranomaisten lisäksi myös ravitsemusterapeutit, lääkärit ja muut asiantuntijat ovat keskimääräisesti ottaen hyvin varovaisia ottamaan kantaa ja huomauttamaan, jos huomaavat harhaanjohtavia väitteitä. Saatetaan pelätä kollegan mielenpahoitusta tai nettikansan raivoa, joka sinänsä on ihan aiheellinen pelko. Ei ehkä myöskään haluta ”liata omaa pesää”. Tällainen käytös on kuitenkin omiaan pitämään yllä pötypuheita, ja vahvistamaan status quo’ta.
Asiantuntijoiden tulisi ottaa tämä ohjenuorakseen ja hylätä vaikeneminen ja hiljainen asioiden seurailu. Pötypuheet pitää ampua joukolla alas ennen kuin ne alkavat tehdä laajamittaista vahinkoa yhteiskunnassa.
Googlen ja Facebookin nostamat vinksahtaneet blogit
Google käytti pitkään algoritmia, joka nosti hakutulosten pintaan pääosin sellaisia sivustoja, joissa haetusta asiasta keskustellaan netissä paljon. Tämä tarkoitti sitä, että erilaiset ristiriitaiset persoonat ilmestyivät googlen hakutuloksissa pätevien asiantuntijoiden edelle, ja niin kansalaisille saattoi tulla käsitys ravintoa koskevien totuuksien muuttuneesta luonteesta. Nyt Google on ainakin jossain määrin parantanut hakujen algoritmia ja siksi asiantuntijoilla ja viranomaisilla näyttää olevan hiukan aiempaa paremmat mahdollisuudet päästä hakutulosten ensimmäiselle sivulle. Se mitä Googlen hakutuloksissa on etusivulla, ratkaisee sen, mitä tietoa ihmiset löytävät kiinnostuksen kohteena olevasta ravintoasiasta tai sairaudesta.
Facebookilla on mahtava määrä valtaa sen suhteen millaisiin uutisiin aikuiset, millaisia uutisia ihmiset somessa näkevät. Facebookissa on paljon tekaistuja ja vääriä tietoja levittäviä sivustoja. Facebook ei näytä saavaan näitä millään kuriin. Mitä räväkämmät ja typerämmät väitteet ravinnosta, sen enemmän näyttää tulevan seuraajia ja tykkääjiä. Facebookissa tapahtuvat keskustelut ovat tulleet medialla uutisaiheeksi, ja sitä kautta Facebook-ilmiöt suurenevat entisestään. Ja näin pötypuhe leviää.
Ruuasta tuli uskonto
Uskonnon merkitys on vähentynyt yhteiskunnassamme, ja sen tilalle on hiipinyt ainakin osalla ihmistä usko ruuan kaikkivoipaan voimaan. Suhde syömiseen ja ruokavalintoihin muistuttaa nykyään harmittavan usein vakaumusta. Tiettyjä ruokia pidetään myrkkyinä (synteinä) ja toisia onnen ja ikuisen terveyden lähteinä (vapahtajana). Oikeaksi arvellut ruokavalinnat saattavat lohduttaa tässä monimutkaisessa maailmassa, jossa tunnemme olevamme vain valtavan koneiston pieniä rattaita. Hankalaksi asian tekee se, että uskonnoista ei voi keskustella faktojen pohjalta. Uskonto on uskomusjärjestelmä. Tutkimusten latominen pöytään tai järkisyyt eivät saa aikaan minkäänlaista mielipiteen muutosta mielipiteessä. Uskossaan fanaattinen levittää sanomaansa, oli sitten faktat myötä tai vastaan.
Puutteellinen ammattitaito
Joskus on yksinkertaisesti kyse puutteellisista tiedoista tai ammattitaidosta. Monet ravitsemusväittämät voi itse tarkistaa Fineli-palvelusta, ja kannustankin kaikkia käyttämään sitä enenevässä määrin. Tämän kirjan esimerkit osoittavat, että jo yksistään Fineliä käyttämällä saa selvyyden moneen epäilyttävään ravitsemusväitteeseen.
Tutkimuksien lukeminen ja tulkitseminen on vaativaa. On ymmärrettävä hyvin mitä tutkimuksessa on tehty, miten tämä tieto suhtautuu aiempiin tutkimuksiin aihepiiristä ja mihin tietoa voi soveltaa. Tutkimuksien lukeminen on monille terveydenhuollon ammattilaisillekin vaikeaa, puhumattakaan maalikoista, joilla ei ole lainkaan alan koulutusta.
Tutkimuksien objektiivinen arviointi on mahdotonta tehdä, jos ei ole kertynyt huomattavaa ammattitaitoa tutkimuksista ja käsillä olevasta aihepiiristä. Lisäksi tällainen työ vie paljon aikaa, ja vain aniharvoilla harvoilla on halua ja kykyä keskittyä tutkimuksiin riittävän systemaattisesti ja kauan. Olen huomannut, että pitkäkään koulutus, esimerkiksi lääkärin, juristin, fyysikon, tai insinöörin tai minkä tahansa arvostetun koulutuksen omaaminen, ei välttämättä takaa kykyä tulkita ravitsemustieteellisiä tutkimuksia yhtään muita maallikoita paremmin.
Tutkimusten puute
Joskus uskomus tai myytti perustuu järkeilyyn ja teoriaan ilman, että asiaa olisi tutkittu. Tässä kirjassa annettiinkin jo esimerkki kahvin kuivattavasta vaikutuksesta, joka näyttää olevan myytti.
Hyvä esimerkki on myös omega-3 -rasvahapot. Niiden uskottiin noin 15-20 vuotta sitten olevan voimakkaasti tulehdusilmiöitä sammuttavia eli anti-inflammatorisia, ja siksi laitettiin vireille valtava määrä vuosien satunnaistettuja tutkimuksia. Sittemmin on tehty satoja vuosikausia kestäneitä ihmistutkimuksia, joissa on tutkittu omega-3-rasvahapoja sisältävää kalaöljyä on tutkittu sisältävän kalaöljyn vaikutuksia eri sairauksissa. Tutkimuksissa on käynyt aivan samoin kuin aikoinaan vesiliukoisilla antioksidanttivitamiineilla tehdyissä tutkimuksissa: kalaöljypillereiden vaikutus on jäänyt hyvin vähäiseksi. Moniin tulehdussairauksiin, kuten Crohnin tautiin ja haavaiseen paksusuolitulehdukseen, kalaöljystä ei näytä olevan mitään apua. Sama koskee useimpia sydänpotilaitasydäntauteja ja pitkälle edenneitä muistisairauksia. Onkin käynyt ilmi, että omega-3-rasvahappojen vaikutukset elimistössä ovatkin paljon monimutkaisempia kuin ennen järkeiltiin – ne saattavat jopa lisätä joitakin kehon tulehdusreaktioita kehossa.
Vääränlaisten vaistojen vanki
Ruotsalainen edesmennyt lääkäri Hans Rosling esitteli kirjassaan Faktojen maailma ihmisille kehittyneitä tyypillisiä vaistoja, joiden vankeja olemme edelleenkin –halusimmepa tai emme. Uskon, että monet näistä vaistomaisista ajatteluvirheistämme syöttävät päähämme myös ravitsemusta koskevia virhekäsityksiä ja pötypuheita. Roslingin mukaan olemme syvälle meihin rakentuneiden esimerkiksi kielteisyys-, pelko-, ainoan näkökulman- ja syyttelyvaiston ohjaamia päivittäisessä ajattelussamme.
Kielteisyysvaisto saa meidät keskittämään huomiomme erityisesti kielteisiin asioihin. Esimerkiksi ”sokeri on uusi tupakka” tai ”margariini onkin voita vaarallisempaa” vangitsee huomiomme paljon tehokkaammin kuin vaikkapa ”taas suositusten mukainen ruokavalio osoitti tehokkuutensa sairauksien ehkäisyssä”. Syyttelyvaisto puolestaan helpottaa rajaamaan vastuuta itsestä tai omasta yhteisöstä poispäin. On helppoa alentua syyttelemään ”päivystävää dosenttia” tai elintarviketeollisuutta muka huonoista ravitsemussuosituksista tai ruokatarvikkeista sen sijaan, että ottaisi vastuun omasta terveellisestä syömisestään.
Ainoan näkökulman vaisto puolestaan ohjaa meitä pelkistämään monimutkaisia asioita houkuttelevan yksinkertaiseksi. ”Vehnä on syyllinen uusiin terveysongelmiimme” kuulostaa paljon oivaltavammalta, helpommin sulatettavalta kuin kymmeniä tai satoja ravintotekijöitä sisältävä monimutkainen malli, joka selittää ravitsemuksen ja terveyden välisiä yhteyksiä.
Pelkovaisto on syvällä biologiassamme, sen avulla olemme selviytyneet lajien kampailussa. Pelkovaisto estää meitä kuitenkin ajattelemaan järkevästi; ruoka on turvallisempaa kuin koskaan ennen, ja sairaudelle altistavat ruuat tunnetaan entistä paremmin. Silti moni meistä tuntuu ajattelevan silti, että jokin vuosikymmeniä käyttämämme ruoka osoittautuu yht’äkkiä täydelliseksi myrkyksi (esim. lisäaineet). Kemikaalifobia, ”puhdas ruoka” -liike ja luonnollisuuden kritiikitön ihannointi ovat tästä esimerkkejä. Ikiaikaiset vaistomme siis ohjaavat meitä usein ajattelemaan turhan negatiivisesti ja yksinkertaistetusti. Näistä vaistoista on joskus ollut suurtakin hyötyä, nyt niistä on voinut tulla nykyihmiselle järkevän terveyttä edistävän toiminnan esteitä.