Media, blogit, tieteelliset katsausartikkelit ja dieettikirjat pursuavat erilaisia näkemyksiä siitä, millä keinoin laihdutetaan pysyvästi. Itsekin olin kirjoittamassa kirjaa Jäähyväiset dieeteille, pysyvästi hoikaksi jo vuonna 1999, ja muutenkin olen kommentoinut medialle sitä, miten pysyvä painonpudotus onnistuu.

Näkemykset pysyvästä painonpudotuksesta ovat usein hyvin vastakkaisia. Viime aikoina mediassa vastaan tulleita otsikoita mm. ovat:

”Suomalaistutkija selvitti laihtumisen salaisuuden: Näin saat pudotettua painoa pysyvästi”.

”Paino-ongelmien ratkaisua ei pidä aloittaa lautaselta vaan ihmisen mielestä”

”Lopeta laihdutus niin laihdut”

Yksi väittää, että syöminen 2-3 tunnin välein on se juttu. Toinen painottaa, että maidon ja viljan poistaminen vääntää aineenvaihdunnan ”rasvapolttokoneeksi” –ikuisesti. Kolmas vakuuttaa joustavan, ”laadukkaan” syömisen ilman erikoisdieettejä olevan avain. Neljäs tietää, että psykologin vastaanotolla solmut aukenee, ja vasta sitten pysyvä painonhallinta onnistuu.

Nämä erilaisten asiantuntijoiden tai muuten-vaan-neuvojien mielipiteet ovat usein varmuudella lausuttuja -aivan kuin viisasten kivi olisi löytynyt. Laihdu minun tavalla  ja näin kilot pysyy poissa ikuisesti.

Mutta onko kyse sittenkin vain mielipiteistä vai kovan luokan tutkitusta tiedosta, kun meillä on kuitenkin iso lihavuusongelma?

Miltä ”laihdutuskäyrän” pitäisi näyttää?

Silloin kun laihdutus onnistuu pysyvästi paino pysyy alhaalla vuosikausia. Se ei tipu vain kuukausiksi vaan jatkaa hyvin hidasta laskuaan muutamia vuosia ja lopulta paino tasaantuu vaikkapa normaalipainon ja lievän liikapainon (BMI <27) tietämille.

Parhaiden tutkimuksien ”käyrät” 

Luotettavimman kuvan siitä, mitä laihduttajille oikeasti tapahtuu vuosien saatossa antavat pitkäkestoiset satunnaistetut laihdutustutkimukset, jotka ovat tieteellisen näytön parasta A-luokkaa. Esittelen pisimmät ja vakuuttavimmat tutkimukset. Kaikissa näissä tutkimuksissa on ollut tekijöinä maailman parhaita lääkäreitä, psykologeja, ravitsemusterapeutteja, tutkimushoitajia, liikuntatietelijöitä jne.

Shai et al. kaksi vuotta kestäneen NEJM:ssä julkaistun DIRECT-tutkimuksen jatkoseuranta kesti 4 vuotta, jolloin koko raportoinnin pituus oli yhteensä 6 vuotta (1). Karppaus (Low carb), vähemmän rasvainen (Low fat) ja Välimeren ruokavalio (Med) toimivat kaikki huonosti. Kahden vuoden laihdutusponnistelu karppaamalla toi 2 kilon painon pudotuksen kuuden vuoden kohdalla, Välimeren ruokavalio noin 3 kilon pudotuksen ja vähärasvainen ei laihduttanut lainkaan (mutta ei siis lihottanutkaan niin kuin monet nykyään itsepintaisesti väittävät). Todettakoon, että osallistujat eivät kyenneet noudattamaan mitään ruokavaliota edes kahta vuotta kovin hyvin.

Olen aiemmin käsitellyt karppauksen laihdutustuloksia lyhyellä aikavälillä ja pitkällä aikavälillä täällä. Harvardin tutkijoiden mukaan vähintään vuoden mittaisissa tutkimuksissa karppaus laihduttaa yhden kilon enemmän kuin muut vertailuruokavaliot (yleensä vertailun kohteena oli vähemmän rasvainen suosituksia mukaileva ruokavalio) (2).

Lindström et al. kolme vuotta aktiivisesti kestäneen suomalaisen DPS-tutkimuksen avoin jatkoseuranta, yhteensä keskimäärin 9 vuoden seuranta (3). Tulosten mukaan verrokit olivat lihoneen vajaan prosentin ja aktiivihoitoa saaneet laihtuneet prosentin lähtötilanteeseen nähden, ero ryhmien välillä kymmenen vuotta tämän intensiivisen tutkimuksen alusta näyttää olevan 1,5 %. Tutkittavat olivat prediabeetikoita.

Sinänsä painon pysymistä ennallaan voi jo pitää hyvänä tuloksena, sillä tyypin 2 diabeetikot yleensä lihovat entisestään diagnoosihetken jälkeen kuten esim. UKPDS-tutkimus osoitti (varsinkin jos käytetään insuliinia tai vanhanaikaisia sulfonyyliurea-lääkkeitä). Ruokavaliona käytettiin silloista ravitsemussuosituksien mukaista ruokavaliota. Alla oleva kuva on saatavana THL.n SlideShare-sivulla.

DPP -tutkimus. Tämä tutkimus on DPS-tutkimuksen amerikkalainen sisartutkimus, tässäkin tutkittiin prediabeetikoita. Siinä 2,8 vuoden kohdalla pystyttiin ehkäisemään uusia diabetestapauksia 58 %.  Tutkimuspotilaiden seurantaa jatkettiin kuitenkin kymmeneen vuoteen saakka. DPP-tutkimuksen pitkäaikaistulokset ovat painonhallinnan kannalta samankaltaiset kuin DPS-tutkimuksen. Kymmenen vuoden seurannassa suurin osa kiloista on tullut takaisin.

The Look AHEAD Research Group: kymmenen vuotta kestäneen satunnaistetun Look Ahead -tutkimuksen 8-vuotistulokset ovat kautta aikain parhaa pitkäaikaislaihdutustulokset (4, NEJM 2013). Tutkimuksessa laihduttajien paino oli loppuvaiheessa 4,7 % alempana kuin lähtötilanteessa. Tämän tutkimuksen merkillinen piirre on se, että myös kontrolliryhmä, joka sai hyvin kevyttä ohjausta onnistui keskimäärin myös estämään lihomisen ja itse asiassa laihtui keskimäärin 2,1 %. Tutkimus muutoin alkoi useimpien osallistujien osalta ENE-kuurilla.

Tässä tutkimuksessa tulokset saavutettiin massiivisella laihduttajien tukitoimilla ja yrittämisellä, jokainen laihduttaja oli yli 100-kertaa yhteydessä tutkijoihin. Tämä on luonnollisesti täysin epärealistinen seuranta/tukitominta elävässä elämässä terveydenhuollon painiskellessa jatkuvan resurssipulan kanssa. On todennäköistä, että saavutetut tulokset perustuivat erityisesti tiheään tapaamis- ja kontaktifrekvenssiin, eikä niinkään mihinkään erikoistemppuihin, käytetyt keinot olivat ihan tavanomaisia.

Näissä edellä mainituissa tutkimuksissa saavutetut tulokset ovat parhaat mitä tiede voi tarjota yli 3 vuotta kestäneissä satunnaistetuissa tutkimuksissa.

Vain harvat onnistuvat pitämään kilot poissa. Pitkällä aikavälillä lihomisen riski on erittäin suuri, olipa laihtuminen tapahtunut millaisella ruokavalion ja liikunnan yhdistelmällä tahansa.

”Laihduta hitaasti” -ei sen parempaa näyttöä

Koska joihinkin edellisiin tutkimuksiin on usein leivottu sisään melko tiukka laihdutusjakso, joko suosituksen mukaisella, pussikuurilla tai jollain ”erikoisruokavaliolla” niin voidaan spekuloida, että tutkimukset ovat nimenomaisesti epäonnistuneet liian kovan alkudieetin vuoksi.

Tällaista lopullisen repsahduksen ajattelumallia puoltaa se, että ihmiskeho pyrkii suojaamaan fysiologisin reaktioin saavutettua (liika)painoa ja estämään pysyvää laihtumista (5).

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa tätä aihepiiriä suoranaisesti tutkinut yli kaksi vuotta kestänyt satunnaistettu tutkimus julkaistiin 2014 Lancet Diabetology & Endocrinology’ssa (6). Tässä tutkimuksessa 200 lihavaa henkilöä satunnaistettiin nopealle tai hitaalle painonpudotusruokavaliolle. Nopea painonpudotus tarkoitti pussikuuria (ENE/VLCD), jossa oli vain 450-800 kcal/pv kolmen kuukauden ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikilla osallistujilla energiavaje oli 1000 kcal/pv tai enemmän.

Hidas painonpudotus puolestaan tarkoitti tyypillistä ravitsemusasiantuntijan, terveydenhoitajan tai lääkärin määräämää 400-500 kcal energiavajetta päivää kohden noin 8 kuukauden aikana. Tutkimuksen oli tarkoitus testata, laihduttaako hidas laihdutus paremmin pitkällä aikavälillä (2,8 vuodessa).

”We aimed to investigate whether the rate of weight loss affects the rate of regain,…”

Nopealla tavalla, eli pussikuurilla, laihduttiin 1,22 kg/vko, kun taas hitaalla tavalla laihtumisnopeus oli 0,397 kg/vko).

Lopputulos yllätti ainakin minut.

Laihtumisen nopeudella ei ollut vaikutusta painonhallintaan 2,8 vuoden kohdalla. Paino oli molemmissa ryhmissä palautunut ja oli enää noin 4 kiloa lähtötilannetta alempana. Sen sijaan keskeyttäneitä oli enemmän hitaalla laihduttamisella –vaatimattomat laihtumistulokset kävivät liian piinaviksi. Kärsivällisyys lopahti. 

Tutkimukseen liittyen ilmestyi myös kommenttiartikkeli ”Weight loss: slow and steady does not win the race”. Siinä arvostetun Pennington Biomedical Centerin lihavuustutkijat toteavat, että nopea painonpudotuksen aihettama nopea uudelleen lihominen ei ole sen enempää totta kuin muinaiskreikkalaisen sadunkertojan Aisopoksen sadut.

”In conclusion, the study by Purcell and colleagues suggests that for weight loss, a slow and steady approach does not win the race, and the myth that rapid weight loss is associated with rapid weight regain is no more true than Aesop’s fable.

Ennen Purcellin ym. tutkimusta vuonna 2013 NEJM julkaisi kahden arvostetun lihavuustutkijan artikkelin (7) Myths, Presumptions, and Facts about Obesity, jossa myöskin muka kumottiin meta-analyysiin pohjautuen myytti siitä, että nopea laihtuminen johtaisi ”pitkällä” aikavälillä huonompaan lopputulokseen kuin hidas. Huomaa kuitenkin, että tämä meta-analyysi ei kerro mitään yli 3 vuoden tuloksista, vaan tutkijat päättelivät asian noin 1,5 vuotta kestäneiden tutkimusten pohjalta. Puolitoista vuotta ei ole mikään pitkä aikaväli, lihava haluaa menettää liikakilonsa koko elämäksi. Ongelmat nimittäin alkavat juuri siellä 1,5 vuoden tietämillä niin kuin Shain, DPS-, DPP- ja Look Ahead tutkimuksista voidaan nähdä; painokäyrät kääntyvät viimeistään tämän jälkeen ylöspäin.

Aiemmat tutkimukset siis osoittavat, että nopea laihtuminen ennustaa parempaa laihtumista noin 1,5 vuoden kohdalla.

3-10 vuotta kestäneitä seurantoja eri laihdutusnopeuksista ei ole, joten kukaan ei tiedä kontrolloituihin (eli kovan luokan) tutkimuksiin perustuen, että mikä pitää painon pitkällä aikavälillä alhaalla ja mikä ei.

”Syö vain terveellisesti” -ei sen parempaa näyttöä pysyvästi laihtumisessa

Puoli vuotta kestäneessä tanskalaistutkimuksessa testattiin tilannetta, että syötiin terveellisesti suositusten mukaan puoli vuotta (8). Kaikki ruoka annettiin ilmaiseksi osallistujille, eikä liikuntaa ollut määrä lisätä. Tällainen tutkimusastelma on harvinainen.

Ruuan kalorimäärää ei pyritty tietoisesti supistamaan, vaan osallistujien oli vain päämääränä syödä terveellisesti. Olen esitellyt interventiojakson tarkemmin aiemmin tässä kirjoituksessa ja lisätietoa on myös alla olevassa kuvassa. Tutkittavat laihtuivat puolessa vuodessa 6,2 kiloa ihan vain syömällä terveellisesti. Tämä on sitä helppo laihtumista, mitä itsekin kannatan.

Tämä tutkimus osoitti, että myös tavallinen suositusten mukainen ruokavalio laihduttaa, jos siinä pitäytyy hyvin –ilman että pyritään edes rajoittamaan kalorimäärää merkittävästi tai liikkumaan tavallista enemmän.

Tutkimus ei kuitenkaan päättynyt tähän (9).

Tutkittavia seurattiin vielä 12 kuukautta lisää, mutta ravitsemusterapeutin tapaamiset loppuivat, julkkiskokki Meyer ja Tanskan tunnetuin ravitsemusprofessori Arne Astrup häipyivät muihin hommiin ja tutkittavat joutuivat ostamaan itse ruokansa tavallisista kaupoista. Kaikki tutkimukseen liittyvät tukitoimet ja aktivointi lakkasivat. Laihduttajat olivat ihan omillaan.

Tämä johti siihen, että ruokavalion noudattaminen heikkeni ja syötiin rennommin. Tällöin paino kimposi nousuun, ja valtaosa kuudessa kuukaudessa terveellisellä syömisellä hankittu painon lasku menetettiin (kuva alla).

Tämän tutkimuksen johtopäätös on se, että ihmiset syövät liiankin rennosti tutkimukseen liittyvän touhuilun, huomion, ilmaisen ruuan ja tukitoimien lakatessa.

Johtopäätös: Elämäntapamuutoksesta on vaikea tehdä pysyvää, vaan luisutaan entisiin tapoihin, vaikka vieteriä ei olekaan venytetty tiukalla kalorirajoituksella tai hurjalla liikunnalla.

”Paino-ongelmien ratkaisua ei pidä aloittaa lautaselta vaan ihmisen mielestä” -ei sen parempaa näyttöä

Viime aikoina on esitetty, että painonhallinta alkaa ja onnistuu psykologin vastaanotolla.

Psykososiaalisia interventiota on tutkittu myös laihduttajilla. Cohrane review -katsauksen mukaan ovat vuoden seurannassa 2 kiloa tehokkaampia kuin hoitamatta jättäminen (10). Kaikki tutkimukset ovat lyhyitä, eli muutamien viikkojen tai maksimissaan noin vuoden mittaisia. Näiden perusteella ei voi sanoa, että psykosiaalisen hoitamisen olevan ratkaisevaa pitkällä 3-10 vuoden aikavälillä.  Tavanomaiset käyttäytymisterapeuttiksi interventtioiksi luokiteltavat tutkimukset (”behavioral interventions”) ovat ihan tavallista moniammatillista lihavuuden hoitoa, kts. esim. (11), eikä niissä tulokset ole muita hoitokeinoja yhtään vakuuttavampia.

Lihavuusleikkaus toimii

Ihmisen mieli ja fysiologia vaikuttaa siis muotoutuneen sellaiseksi, että nykyisessä ruokaympäristössä ja nykyisellä elämäntyylillä laihtuminen ei onnistu valtaosalta laihduttaneista oli sitten käytössä mikä tahansa elämäntapamuutoksiin tähtäävää menetelmä. Entä elimistöön syvästi kajoava lihavuuskirurgia?

Lihavuusleikkaus on osoittautunut tehokkaaksi laihdutuskeinoksi kun BMI on yli 35-40. Lihavuusleikkaus laihduttaa paremmin kuin mikään tunnettu lihavuuden hoitokeino. 15 vuoden hoitotulokset ovat erinomaiset, ruotsalaistutkimuksessa mahan ohitusleikkauksella saavutettu painonpudotus (vihreä käyrä) pysyi koko seuranta-ajan keskimäärin yli 25 % alempana kuin kontrollihoidolla (sininen käyrä), joka oli tavanomainen laihdutusneuvonta ruotsalaisessa lihavuusklinikassa eli kevyt ruokavalio- ja liikuntaohjaus (12).

Lihavuusleikkaus ei auta vain pudottamaan painoa. Sen on todistettu meta-analyyseissä tavanomaista laihdutusohjausta (kontrollihoito) vasten:

• parantavan elämänlaatua (13)
• kohentavan mielialaa (eli depressiota on vähemmän)  (14)
• vähentävän syöpään sairastumista (!)  (15)
• vähentävän sydän- ja verisuonisairauksia ja sydäninfarkteja (!)  (16)
• tehostavan sokeriaineenvaihduntaa radikaalisti tyypin 2 diabeteksessa (17)
• parantavan kognitiota (!) (18)
• vähentävän kuoleman riskiä (!) (16)

Lihavuusleikkaus on sairaalloisen lihavilla ihmisillä suorastaan ihmehoito. Mikään lääke ei pysty tuohon.

Jos tällainen teho olisi jollakin lääkeellä niin sen myynti olisi räjähtänyt aika päiviä sitten.

Tai jos jokin dieetti pelaisi näin hyvin niin se olisi otettu käyttöön samalla tavoin kuin gluteeniton ruokavalio keliakiassa.

Toki lihavuusleikkaukseen liittyy myös haittavaikutuksia, leikkaukseen voi kuolla ja psyyken ongelmia on kuvattu monenlaisia (19). Ja aina on muutamia, jotka eivät laihdu pysyvästi. Mutta iso kuva on hyvin myönteinen, kun kyse on sairaaloisesta lihavuudesta (BMI>40).

Lihavuusleikkauksen voisi asettaa jonkinasteiseksi pitkän aikavälin kunnianhimoiseksi mittatikuksi elämäntapahoidoille; vastaaviin tuloksiin olisi syytä pyrkiä. Niin epärealistiselta kuin se tänään kuulostaakin.

Säästöliekki vaikeuden selittäjänä -vain pieni pala kakkua?

Viime aikoina on käyty runsaasti keskustelua ns. säästöliekki-ilmiöstä (HS).  Säästöliekki tarkoittaa eri asiantuntijoiden mielissä eri asioita. Sille ei ole Suomessa virallista määritelmää.

Itselle säästöliekki on aiemmin tarkoittanut pelkästään sitä, että laihduttaneen henkilön perusaineenvaihdunta (PAV) eli lepoaineenvaihdunta hidastuu pysyvästi alle samanpainoisen laihduttamattoman henkilön tason. Tällainen efekti on havaittu mm. Biggest Loser-ohjelman kilpailjoilla (kts. kirjoitukseni). Tutkimuskirjallisuudessa säästöliekistä käytetään termiä Metabolic Adaptation tai Adaptive Thermogenesis.

Säästöliekki on kuitenkin laajempi asia kuin  PAV:n ennakoitua suurempi väheneminen. Säästöliekki käsittää myös a) pienen liikehtimisen eli NEAT**:n vähenemän ja b) varsinaiseen liikuntaan kulutettujen kaloreiden ennakoitua suuremman vähenemän. Toisin sanoen perusaineenvaihdunnan lisäksi kaikenlaiseen liikuskeluun kulutetaan vähemmän kaloreita kuin mitä samankokoinen laihduttamaton henkilö kuluttaisi. Laihduttaneen keho säästää kaloreita levossa ja liikkeessä, kun säästöliekki on päällä.

Säästöliekin suuruudesta ei ole vielä systemoituja kirjallisuuskatsauksia eikä meta-analyysejä. Tämä kuvaa osittain aihepiirin kypsymättömyyttä.

Aihetta tutkineen Manfred Mullerin ja Anja Bosy-Westphalin mukaan noin 50 % laihduttajista kokee säästöliekin. Säästöliekin suuruus on heidän mukaan vähäkalorisella ruokavaliolla 150 kcal/pv, tieto perustuu yhteen tutkimukseen. (20)

Arvostetussa NEJM-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa (1995) havaittiin kuitenkin, että säästöliekin koko oli noin 375 kcal (eli 15 % laskennallisesta energiantarpeesta) (21). Kolmannessa tutkimuksessa  säästöliekin koko oli vielä suurempi, vuoden laihduttamisen jälkeen 422 kcal (22). Tällä haavaa on siis perusteltua arvioida, että säästöliekin voimakkuus on keskimäärin 150-420 kcal/pv, kun painoa on tiputettu 10 % tai enemmän.

Yksilöiden väliset erot säästöliekille ajautumisessa ovat erittäin suuret.

Alla oleva kuva on tutkimuksesta, joka oli hyvin kontrolloitu tutkimus henkilöillä, jotka olivat onnistuneet säilyttämään ainakin 10 % laihdututuloksen vähintään vuoden (22). Siitä nähdään kolmen henkilön ryppäissä (1 neliö=3 henkilöä), miten 14 %:lla tutkittavista perusaineenvaihdunta oli jopa hiukan korkeammalla (ylin sininen neliö) laihdutuksen jälkeen, ja yhdellä toisella 14 %:lla (alin sininen neliö) 400 kcal/pv alempana kuin verrokkeina toimineilla henkilöillä, jotka eivät olleet laihduttaneet.

Tahattomaan liikehtimiseen (NEAT) ja aktiiviseen liikuntaan kuluneen kalorit kuitenkin vähenivät enemmän kuin perusaineenvaihdunta. Kaikkinensa kuvan data puoltaa säästöliekki-ilmiötä, ja sitä, että yksilöt reagoivat hyvin eri tavoin.

Yhtä kaikki, laihduttaneiden kokopäivän aikainen energiankulutus oli keskimäärin 422 kcal alempana kuin samankokoisten verrokeiden. Pahimmillaan ero laihduttamattomiin oli noin 800 kcal/pv (alin harmaa neliö).

Normaalipainoisilla ihmisillä tehdyissä viimeaikaisissa hyvin kontrolloiduissa tutkimuksissa on edelleen havaittu, että myös normaalipainoiset ajautuvat säästöliekille laihtuessaan (23,24 ). Myös kuuluisassa Minnesota Starvation Experimentissä havaitiin säästöliekki (25).

Normaalipainoisista 60 % ajautuu kolmen viikon laihdutuksessa säästöliekille, kun kaloreita annetaan vain 50 % tarpeesta (23). Säästöliekki oli normaalipainoisilla puolen vuoden CALERIE-tutkimuksessa noin 100 kcal/pv, kun kalorirajoitus oli -25 % energiantarpeesta ja laihtumista tapahtui noin 10 % kehon painosta.

Se, että normaalipainoiset ajautuvat myös säästöliekille kontrolloiduissa tutkimuksissa on vahva todiste sille, että säästöliekki on todella olemassa.

Mielenkiintoista sinänsä on se, että säästöliekin suuruus ei näytä kaikkien tutkimusten mukaan ennustavan painonhallinnassa epäonnistumista ja se, että myös lihavuusleikatut ajautuvat säästöliekille kuten muutkin laihduttaneet, mutta laihtuvat silti pysyvästi (20). Ja kuten on tunnettua kaikki ihmiset laihtuvatkun energian saanti on riittävän vähäistä esimerkiksi nälän hädän aikana. Säästöliekki voi vaikeuttaa jonkin verran laihtumista, mutta ei estä sitä.

Kannattaa huomioida, että vaikka säästöliekki olisi 420 kcal, kuten tutkimuksessa 22 niin tutkittavien energiantarve (painoneutraali kalorien tarve) on silti 2400 kcal/pv. Siihen saa syödä aika mukavasti, ainakin yhden välipalan vielä tällaisen setin päälle.

Yhteenvetona edellisestä voidaan todeta, että säästöliekki ilmiö voidaan havaita sekä liikapainoisilla että normaalipainoisilla. Normaalipainoisten säästöliekki on noin 100 kcal/pv ja liikapainoisten noin 1,5-4 kertaa tätä suurempi. Liikapainoisten säästöliekistä suurimman osan selittää pienen liikehdinnän (NEAT:n) vähäinen määrä ja energiatehokkuuden parantuminen aktiiviliikunnan aikana. Perusaineenvaihdunnan vähentyminen selittää noin 30 % säästöliekistä liikapainoisilla eli noin 100 kcal.

Sekä kilpirauhashormonin trijodityroniinin (T3) että leptiinin vähentynyt eritys näyttävät selittävän säästöliekki-ilmiötä (20).

Ruokahalun kasvu –keskeisin selittäjä sittenkin?

On tiedetty pitkään, että laihtuminen aiheuttaa ruokahalun kasvun. Nälkähormonia eli greliiniä erittyy entistä enemmän ja kylläisyyshormonia eli leptiiniä erittyy vähemmän laihtumisen jälkeen (26).

Äskettäin julkaistiin tutkimus ”How Strongly Does Appetite Counter Weight Loss? Quantification of the Feedback Control of Human Energy Intake”, jossa arvioitiin diabeteksen hoitoon tarkoitettu kanagliflotsiini-lääkeen vaikutusta ruokahaluun (27). Kyseinen lääke aiheuttaa lisääntyneen sokerin erityksen virtsaan, ja siten menetetään sokeria noin 90 g/pv virtsaan mikä vastaa 360 kilokalorin energiavajetta.  Tällä lääkkeellä siis laihtuu vaikka syö kuten ennen, koska osa kaloreista valuu kirjaimellisesti vessan pönttöön.

Kanagliflotsiinilla laihtuminen tyssää kuitenkin 3-4 kuukauden kohdalla, eikä tämän jälkeen lisälaihtumista tapahdu (mutta ei toisaalta lihomistakaan). Laihtumisen määrä vuodessa jää 3,7 kiloon huolimatta, että virtsaan menetään päivittäin 360 kilokaloria, myös 3-4 kuukauden jälkeen vuoden loppuun saakka. (28). Aiemmin toisella samanlaisella lääkkeellä eli empagliflotsiinilla on myös osoitettu sama ilmiö (29, katso kuva).

Hyvin kontrolloidussa koe-eläintutkimuksissa on todettu, että hiiret lisäävät syömistään kun ne dapagliflotsiinilla menettävät glukoosia virtsaan, ja jos kalorimäärän ei anneta lisääntyä lähtötilanteesta niin hiiret laihtuvat aivan ennakoidusti laskennallisen kalorivajeen mukaisesti (30). Tämän tutkimuksen perusteella kyse ei olisi psykologisesta ”nyt voin syödä enemmän” ilmiöstä, vaan biologisesta säätelymekanismista. Tosin hiirien ja ihmisten välillä on tunnetusti aika suuri ero ?

Kevin Hall ym. mukaan jokaista laihdutettua kiloa kohden ruokahalu lisääntyy 100 kilokalorilla. Toisin sanoen, viiden kilon laihtuminen aiheuttaisi ”tarpeen” syödä 500 kcal enemmän kuin ennen laihtumista (vaikka laihtuminen olisi siis tapahtunut vai’vihkaa lääkkeellä). (27)

Hall ym. mukaan ruokahalun lisääntyminen laihtumisen jälkeen on keskeisin syy, miksi ihmiset eivät laihdu pysyvästi. Ruokahalun lisääntyminen on biologisesti tarkoin säädeltyä ja ruokahalun lisääntyminen selittää kolme kertaa suuremman osuuden pysyvän laihtumisen vaikeudesta kuin säästöliekki.(27)

”In summary, our results provide the first quantification of the energy intake feedback control system in free-living humans. We found that appetite increased by 100 kcal/day above baseline per kilogram of lost weight—an effect several-fold larger than the corresponding energy expenditure adaptations.”

Hallin tutkimuksen heikko puoli on mm. se, että siinä ei mitattu ruuan käyttöä tai edes kontrolloitu syömisolosuhteita muutenkaan, vaan tulos perustuu Hallin itsensä kehittämään matemaattiseen mallinnukseen (joka sinänsä on validoitu). Lisäksi lääkeaineella voi olla joitakin vielä tuntemattomia (sivu)vaikutuksia, jotka sekoittavat tuloksia. Asiasta on vireillä lisätutkimuksia tarkemmin menetelmin, joita todella tarvitaankin.

Lopuksi

Jo lähes 20 vuotta vanhassa kirjassamme esitimme keinoja pysyvään painonhallintaan. Kehotimme jopa syömään herkutellen ja nauttimaan elämästä?

”Miten pääset eroon laihdutuskuureista ja liikakiloista. Ainoa tapa laihtua pysyvästi on todellinen elämänmuutos. Jäähyväiset dieeteille: pysyvästi hoikaksi -kirja kertoo, miten se tehdään. Kirjassa käydään läpi keskeisimmät painoon vaikuttavat tekijät, oiotaan vääriä uskomuksia ja opetetaan löytämään uusia vaihtoehtoja vanhojen, haitallisten tottumusten tilalle. Kirjan ohjeita noudattamalla opit kokonaan uuden elämäntavan, jonka avulla kilot karisevat. Nautit elämästäsi, syöt herkutellen ja liikut enemmän. Olet hoikempi, terveempi ja hyväkuntoisempi. Voit paremmin.”

Sen paremmin tuo meidän kirjamme kuin mikään mukaan kirja, tutkimus tai hanke ei ole kuitenkaan voinut estää lihomisepidemiaa.

Silti edelleen ainoa keino ehkäistä lihavuutta on pitää syöminen kurissa.

Tämän kirjoituksen pontena toimi jatkuva edestakas huopaaminen mediassa, somessa ja jopa tieteellisessä kirjallisuudessa siitä, miten laihdutus onnistuu pysyvästi. Fakta on mielestäni kuitenkin tämä: Mikään elämäntapoihin perustuva strategia ei ole tutkitusti toiminut pitkällä aikavälillä niin, että valtaosa lihavista onnistuisi oikeasti eli tiputtaisi painoaan vaikka noin viisi painoindeksiyksikköä (175 sentisellä noin 16 kiloa).

Suurin syy sille miksi erilaisten asiantuntijoiden näkemykset eroavat niin paljon lienee se, että  rima on yksinkertaisesti liian matalalla näytön suhteen. En ole tässä syyttelemässä kenenkään näkemyksiä, itsekin esitän edelleen samoja 20 vuotta vanhoja kirjani näkemyksiä. Rima on kuitenkin liian matalalla, jos 2-4 kilon eroa ryhmien välillä pidetään aidosti merkittävänä tai, jos vahvaksi argumentoinniksi puheessa muodostuu joku seuraavista todellisuudessa heikoista näytöistä:

• poikkileikkaustutkimusten tulokset
• havainnoivien hoitokokeiden tulokset
• rekistereiden tulokset
• lyhyiden satunnaistettujen tutkimuksien tulokset
• oman vastaanottotyön havainnot

Suurien alussa mainittujen tutkimuksien havainnot ja mekanistiset tutkimukset yhdessä viittaavat siihen, että biologiset säätelymekanismit pistävät laihduttajalle tiukasti hanttiin. Jo saavutettu paino pyritään pitämään ”kaikin keinoin”, eikä tässä taistelussa ole tähänastisista esitetyistä elämäntapakeinoista ollut mistään aivan poikkeuksellista hyötyä.

Laihtuminen ei ole edellä mainituista harmaasta kuvasta huolimatta mahdotonta. Tapaan vastaanotolla laihduttajia jotka onnistuneet pitämään painon 15-40 % lähtötilannetta alempana vuosikausien ajan. Valitettavasti tämä porukka on vähemmistönä heihin verrattuna, joilla liikakilot on ja pysyy kovasta yrityksestä huolimatta. Myös onnistuneiden laihduttajien rekisteri USA:ssa osoittaa, että osa porukasta onnistuu ihan perinteisillä keinoilla (31).

Myös edellä mainitussa Look Ahead tutkimuksessa 8 vuoden kohdalla joka neljäs henkilö oli laihtunut yli 10 % eli lähes viisi painoindeksiyksikköä (32).

Kirjoituksen pääpointti kuuluu; jotta seuraavan 20 vuoden kuluttua emme olisi samassa tai vielä huonommassa jamassa kuin nyt meidän olisi syytä yhteiskuntana ja asiantuntijoina tehdä asioita radikaalisti erilailla kuin ennen. Ei liene kovin hedelmällistä iskeä päätä seinään vanhoilla konsteilla, tutkia samoja juttuja, hioa samoja strategioita, aina vaan uudestaan. Uusia innovatiivisia strategioita todella kaivattaisiin lihavuuden pitkäaikaisten hoitotulosten parantamiseksi. Olisi hienoa, jos mahdollisessa tämän kirjoituksen mahdollisessa keskustelussa nousisi esiin innovatiivisia ajatuksia kurssin muuttamiseksi parempaan.

Ratkaisuehdotuksiahan tässä kaivataan, eikä vain voivottelua.

PS. Jotta laihdutuksen kokonaishyödyistä ei jää liian pestimistinen kuva, julkaisen tämä kirjoituksen kanssa yhtä aikaa toisen kirjoituksen. Siinä käyn läpi terveyshyötyjä, joita vaatimattomillakin laihdutustuloksilla on.

*NEAT (non-exercise activity termogenesis) tarkoittaa pientä ”säätämistä” ja liikehdintää, jota ei voi laskea varsinaiseksi liikunnaksi eikä aktiiviseksi arkiliikunnaksi. NEAT:ia voisi kutsua vaikka löysämoodiksi. Löysämoodissa ihminen nousee harvemmin  tuolilta/sohvalta nousuja, jumittuu TVn/tablettinsa ääreen, viivyttää työkaverin huoneessa käyntiä jne.