Olen seurannut ravitsemuskeskustelua ja -tieteestä uutisointia aika tarkalla korvalla useita vuosia. Ravitsemuksesta kirjoitetaan paljon ja suuri osa jutuista on mielestäni nykyään hyvää tasoa. Monesti olen itsekin ollut kommentoimassa mediassa. Näistä kohtaamisista minulla on pääsääntöisesti hyviä kokemuksia.

Kolikon toinen puoli on se, että ravitsemus- ja tiedeviestintä mediassa koetaan sekä asiantuntijatasolla että kansan parissa piinaavan eripuraisena. Välillä silkkana pseudotieteenä. Listasin tähän median periaatteita ja mediakulttuurin piirteitä, jotka ruokkivat ristiriitaista uutisointia ja pseudotieteen vahvistumista.

Haluan korostaa, että median lisäksi ristiriitaista mielikuvaa ravitsemuksesta ja pseudotiedettä ruokii monet muutkin tekijät.  Olen kirjoittanut myös muista tekijöistä täällä ja äskettäin ilmestyneessä Elintarvike ja terveys-lehden kirjoituksessa täällä.

1. Perustavaa laatua olevia virheitä on vaikea saada korjatuksi

Oma kokemukseni median kanssa toimimisesta on, että asiantuntija saa tarkistaa tekstin sisällön halutessaan ennen julkaisua. Lisäksi virheitä saa korjatuksi jälkikäteen, jos sellaisen asiantuntija huomaa omissa kommenteissaan.

Aina asiantuntijaa ei kuulla alun alkujaankaan, vaan toimitustyö tehdään ilman ekspertin apua.  Joskus, onneksi ei kuitenkaan kovin usein usein, näistä jutuista tulee uutisankkoja. Koko jutun vesittäviä korjauksia tuntuu olevan kovin vaikea saada läpi. Professori Juhani Knuuti kuvaa suomalaista sydäntautikuolleisuutta koskevan virheellisen uutisoinnin ja siitä syntyneen taistelunsa Iltalehden kanssa blogissaan ja Sydänliiton ylilääkäri Mikko Syvänne Seura-lehden kanssa käymänsä väännön ”Kritiikkiä kritiikittömästi”. Omakohtaisesti mieleeni on jäänyt erityisesti Hesarin sokerilaskuri, joka perustuu edelleen vääriin tietoihin ja tulkintoihin WHO:n sokerisuosituksesta. Olen kommentoinut asiasta Hesarille sokerikirjoituksen yhteydessä ja kirjoittanut aiheesta blogissani.

2. Otsikoilla ja kuvilla pelailu (klikkijournalismi)

Tarvitseeko tätä perustella enempää? Otsikko ja juttu ovat usein aivan eri maailmasta. Juttu on (melko) asiallinen, otsikko tai kuvitus täysin yliampuvaa tai suorastaan väärille ajatusurille ohjaavaa.

3. Uutisarvo on tärkeintä, ei ”totuus”

Media tarvitsee jutulleen uutiskärjen. Uutinen on nimensä mukaisesti jotakin uutta, yllättävää tai muutoin kiinnostavaa. Entisen tiedon tai konsensuksen suuntainen tieto jää usein paitsioon ja median ulostuloissa korostuu ällistyttävät ja kihelmöivät tutkimustiedot. Kokonaiskuvan maalaaminen asiasta jää vähälle,  koska se söisi uutisjutun purevuutta.

Median toistuvasti esillä pitämät asiat syöpyvät vähitellen mieliin tärkeinä tietoina ja monien ajatuksissa jopa yleiset suositukset kumoavina tietoina. Luonnollisesti median uutisoinnit eivät kuitenkaan ratkaise sitä, mikä on terveellisestä. Sen ratkaisee vuosikymmenten aikaan kertynyt tutkimusnäyttö. Mutta tavallinen lukija ei perkaa tutkimuskirjallisuutta, vaan saa tietonsa mediasta. Mediasta välittyvä kuva voi olla hyvin erilainen kuin laajoista tutkimuskoosteista.

4. Media on kääntynyt lukijoihin päin

Tutkija ETM Janne Huovila on kuvannut median kääntyneen lukijoihin päin. Kuvatessaan ravitsemustrendejä ja tutkimuksia, media nostaa kokemusasiantuntijan usein yhtä tärkeään rooliin kuin tutkimustiedon. Joskus kokemusasiantuntija on ainoa asiantuntija koko jutussa. Yksittäisten ihmisten mielipiteistä ja kokemuksista on tullut uutisia. Tällaisella kerronnalla haetaan luultavasti sitä, että tavalliseen henkilöön voi samastua, asia ”lähtee elämään” ihmisen kautta ja lämpiää vastapainoksi kylmälle tutkimusfaktalle tai tilastotiedolle.

Tämä median toimintatapa kuitenkin  luo toistuessaan mielikuvaa, että kaikkien henkilöiden näkemykset terveellisestä ravitsemuksesta ovat yhtä tärkeitä kuin tutkimustieto. Toimintapa saattaa murentaa pikkuhiljaa tieteen asemaa päätöksen teon perusteena ravintoasioissa, ja yleensä yhteiskunnassa.

5. Tasapainoharha (false balance)

Jo vuosia vallalla ollut mediatrendi on kaivella esiin vahvoja mielipiteitä omaava henkilö, mielellään lääkäri, jolla on äärimmäinen mielipide ravitsemusasiasta – usein oman ammattikuntansa keskuudessa hyvin harvinainen ja vallitsevan tieteen valossa jopa harhainen.

Yleisölle maalataan mielikuva suuresta vastavoimien taistelusta, vaikka todellisuudessa kyse on marginaalisista ilmiöistä – tyypillisesti yhden tai kahden miehen tai naisen elämän mittaisesta taistelusta vastaan suuri tieteentekijöiden massa. Tällöin luodaan tasapainoharha (”false balance”), ikään kuin kaksi yhtä hyvin tieteen valossa perusteltua mielipidettä riitelisi keskenään. Juhani Knuutin hyvä kirjoitus aiheesta herätti runsaasti keskustelua ja asiasta on pyritty herättelemään keskustelua myös toimittajapiireissä (Hanna Hyvärinen, Matti Virtanen, Ulla Järvi, BBC)

6.  Huonolaatuisia ja alustavia tutkimuksia hellitään

Tieteelliset tutkimukset voidaan laittaa hierarkiajärjestykseen, aivan kuten vaikkapa jääkiekkoturnaukset. Olympialaiset, World cup, maailmanmestaruuskisat, Euro hockey tour ja harjoitusmaaottelut ja niissä saavutetut voitot ja menestys ovat keskenään aivan eri kastissa, kaikki sen tietävät. Sen sijaan tutkimusten vastaavaa kastijakoa ei tunneta. Ei sitä tunneta mediassakaan tai ainakaan sitä ei haluta siellä käyttää. Tässä olisi paikka sivistää kansaa.

Jo yksistään tutkimusnäytön hierarkian kunnioittaminen johtaisi siihen, että vähäisen arvon omaavat tutkimukset jäisivät pienen tutkijapiirien tietoon, minne ne aluksi kuuluvatkin (ennen kuin toisto tai vahvemmat menetelmät osoittavat ne todeksi).  Vuonna 2014 julkaistu tutkimus (Selvaraj ym.) osoitti, että media tuppaa suosimaan heikkolaatuisia hierarkian alapäässä olevia tutkimusjulkaisuja kovalaatuisen näytön sijaan.

 ”Newspapers preferentially cover medical research with weaker methodology.”

7.  Sosiaalisen median paineessa ja pauloissa

Sosiaalinen media kaikkine eri muotoineen on aiheuttanut median murroksen ja ahdingon.  Tunteet on ravisteltava liikkeelle, jotta juttu ”menee jakoon” somessa. Tunteet saa helpommin liikkeelle kun kärjistää tai liioittelee.

8. Valemedia

Suuren huomion keräävät valtakunnan mediat (”valtamediat”) joutuvat taistelemaan samalla reviirillä ns. valemedian tai vastamedian kanssa. Suuri joukko suomalaisia valtamedioiden päätoimittajia liputti julkisesti tiedon luotettavuuden puolesta parisen viikkoa sitten  ja halusi rakentaa selvän pesäeron valemediaan (”Päätoimittajien voimakas kannanotto luotettavan median puolesta”). Päätoimittajat kirjoittavat mm. seuraavasti:

”Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme.”

Yhteiskunnallista keskustelua vähemmän seuraavien ihmisten voi olla vaikea tunnistaa valemediat vakiintuneista medioista. Valemedian nettisivujen ja -juttujen ilmiasu on hyvin toimitettu ja ulkoasu voi olla paljolti vakiintuneiden medioiden kaltainen. Moni erehtyy jakamaan sosiaalisessa mediassa valemedian juttuja ihan tosina.

Toivoa sopii, että pesäero valemediaan halutaan rakentaa pysyväksi kaikissa yhteiskunnallisissa asioissa, kuten esimerkiksi ravitsemus- ja tiedeviestinnässä, eikä pelkästään maahanmuuttokysymyksissä.

Erotatko muuten tämän kirjoituksen pääkuvaan lainatuista median neljästä otsikoista sen, joka on esiintynyt nimenomaan valemedian otsikkona?*

Lopuksi

On tarpeen tähdentää, että ristiriitaista ravitsemusuutisointia ja pseudotiedettä vahvistaa moni muukin taho kuin media. Tutkijoilla itsellään, yliopistoilla, ravitsemustutkimuksen metodeilla ja monenkirjavilla terveysbusineksen pyörittäjillä on myös lusikkansa pseudotieteen ja ristiriitaisen ravitsemusviestinnän sopassa. Lisäksi aikakautemme yleinen sensaatiohakuisuus, pinnallistuminen, sosiaaliset kuplat, auktoriteettiaversio sekä tutkimustiedon helppo saatavuus lisää kierroksia hämmennyksen rattaisiin.

Ravitsemustiedettä koskevassa uutisoinnissa olisi  parantamisen varaa. Vähemmän väkinäistä uutiskärjen tavoittelua ja enemmän vankkaa tutkimustietoa painottavaa uutisointia olisi minun toivelistalla. Se saattaisi tarkoittaa tylsempää, vähemmän klikkejä keräävää mutta samalla myös totuudenmukaisempaa uutisointia. Ehkä se auttaisi valtamediaa rakentamaan sitä toivottua pesäeroa valemediaan.

Kaipaisitko itse uutta suuntaa, vai meneekö nykyisellään ihan hyvin?

PS. Kommenteissa olisi hyvä mahdollisuus käydä läpi karskeja tai hauskoja tapauksia median uutiskärjistä ravintoon ja tieteeseen liittyen vuosien varrella.

*) Kookosöljyjuttu on Magneettimediasta

Aiempia kirjoituksiani aiheesta:

6 syytä miksi ravitsemuskeskustelu velloo ristiriitaisena

(Ravitsemustieteen) Ristiriitainen luonne