Laihdutustutkimuksien ehkä kiperin akilleen kantapää on saada koehenkilöt toteuttamaan aiottua ruokavaliota piirun tarkasti. Olipa kyseessä runsasproteiinin ruokavalio tai karppausruokavalio, vertailuruokavalioiden laatu on viimeistään kahden vuoden kohdalla hyvin lähellä toisiaan (Souza et al. 2012). Koehenkilöt eivät kykene arjessa noudattamaan annettuja ohjeita riittävän tarkasti, jotta esimerkiksi proteiinin lisäämisen vaikutus saataisiin todellisuudessa arvioitua.

Diabetes Care -lehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa tämä puute saatiin korjattua. Puoli vuotta kestäneessä satunnaistetussa tutkimuksessa kaikki ruoka jaettiin lihaville koehenkilöille ilmaiseksi. Koehenkilöille annettiin lupa syödä vain kerran viikossa yksi ateria vapaasti, muutoin oli syötävä vain ilmaiseksi tarjottuja ja kotiin kuljetettuja ruokia. Ravitsemusterapeutti keskusteli ruokavaliosta osallistujien kanssa viikottain, ja jokainen osallistuja sai valita jossain määrin mieleisiä ruoka-aineita, kun ne vain sopivat yhteen tutkimusprotokollan kanssa. Tulokset ovatkin sen mukaiset.

Metodit

• n=32 (joista 8 keskeytti), terveitä hedelmällisyysiässä olevia naisia
• Vain  tutkimuksen loppuun saattaneet analysoitiin (per protocol)
• BMI=41 (runsasproteiinin ruokavalio), 37 (runsashiilihydraattinen ruokavalio)
• Ikä=35/36
• Kesto 6 kk
• Runsasproteiininen ruokavalio (RP)= hiilihydraatteja 40 E %, rasvaa 30 E % ja proteiinia 30 E% (=arvioni mukaan n. 120 g/pv)
• Runsashiilihydraattinen ruokavalio (RH)=hiilhydraatteja 55 E %, rasvaa 30 E % ja proteiinia 15 E %. Ruokavalio noudatti pääpiirteittäin Yhdysvaltojen diabetesliiton (ADA) suositusta
• Kaikille suunniteltiin perinteinen 500 kilokalorin energiavaje (isokaloriset ruokavaliot), keskimäärin 1 800 kcal/pv. Jos paino jämähti energian saantia päivää kohden vähennettiin 200 kcal. Alin tarjottu energiataso oli 1 200 kcal/pv
• Päätetapahtumat (mm.)
  • BMI:n, rasvamassan ja lihasmassan (lean body mass) muutos
  • Perusaineenvaihdunnan muutos
  • Inflammaatiomarkkereiden muutos: CRP, TNF-α ja IL-6 (paasto)
  • Oksidatiivista stressiä kuvaavien markkereiden muutos: Diklorofluoresiini (DCF) ja malonidialdehydi (MDA) (paasto)
  • Leptini ja adiponektiini (paasto)
  • Insuliiniherkkyys: HOMA-IR, sokerirasituksen (OGTT) aikainen insuliinisensitiivisyys (Matsuda insulin index)
  • β-solujen toiminta: OGTT:n aikainen insuliinin eritys suhteessa insuliiniherkkyytteen
  • (Kolesterolifraktioita ei mitattu/raportoitu)

Tulokset

Koehenkilöt noudattivat määrättyjä ruokavaliota tarkasti. Hoitomyöntyvyys eli sitoutuminen ruokavalioon oli 94 % RP-ryhmässä ja 91  % RH-ryhmässä.

Ja kyllähän koehenkilöt laihtuivat. Molemmissa ryhmissä painon väheneminen oli 9-10 % (ei eroa ryhmien välillä). Molemmat ryhmät menettivät tehokkaasti rasvaa, n. 7 kiloa molemmissa ryhmissä (ryhmien välillä ei eroa). Lihasta molemmat ryhmät menettivät n. 2,5 kiloa (ryhmien välillä ei ollut eroa).

Yllättävää oli, että perusaineenvaihdunta lisääntyi RP-ryhmässä n. 200 kcal (ollen n. 1850 kcal/pv  tutkimuksen lopussa), mutta RH-ryhmässä ei tapahtunut muutosta (ryhmien välinen ero, p<0,0001).

Insuliiniherkkyys parani PR-ryhmässä sekä Matsuda Indexillä että HOMA-IR:llä mitattuna enemmän kuin RH-ryhmässä (erot ryhmien välillä, p<0,0001 ja p=0,0332 vastaavasti). Myös β-solujen toiminta parani tilastollisesti merkitsevästi enemmän PR-ryhmässä (ero ryhmien välillä <0,0001).  Myös 75 gramman sokerirasituksen (OGTT)  aikainen verensokeri oli alhaisempi RP-ryhmässä 6 kuukauden kohdalla.

Kaikissa tutkituissa inflammaatio- ja oksidatiivisen stressin markkereissa oli tilastollisesti merkitsevä ero RP-ryhmän eduksi. Myös adiponektiinissä oli tilastollisesti merkitsevä ero PR-ryhmän eduksi. Leptiinissä ei ollut eroa ryhmien välillä. Vapaiden rasvahappojen (FFA) määrä väheni PR-ryhmässä, kun se taas nousi RH-ryhmässä (ryhmien välillä ero, p=0,002). Lisääntyneiden vapaiden rasvahappojen määrän on arveltu lisäävän insuliiniresistenssiä (Griffin et al. 1999)

RH-ryhmä ei ollut yhdenkään tutkitun markkerin suhteen tilastollisesti merkitsevästi parempi.

Pohdinta

Tutkimus on tietenkin yksi muiden joukossa, mutta sen erottaa lukuisista muista se, että koehenkilöt saivat kotiin jaettuna kaikki tutkimusruuat ilmaiseksi. Myös aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että ilmaiseksi tarjoiltu ruoka tutkimuksessa tuo  hyvät tulokset (mm. Rock et al. 2010). Sen sijaan itse kustannetut ja hankitut eväät johtavat usein pettymyksiin varsinkin yli vuoden mittaisissa tutkimuksissa.

Huomattavaa on, että molemmat ruokavaliot laihduttivat yhtä tehokkaasti. Myös runsaasti hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio oli tehokas. Runsas proteiinin saanti näytti kuitenkin säästävän perusaineenvaihduntaa.

Ruokavalioiden erot syntyivät muissa terveyden osoittimissa; sokeriaineenvaihdunnassa, inflammaatiossa ja oksidatiivisessa stressissä. Tutkijoiden mukaan tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa terveillä on voitu osoittaa runsasproteiinisen ruokavalion johtavan β-solujen tehostuneeseen toimintaan, parempaan  insuliiniherkkyyteen, vähäisempään tulehdukseen ja oksidatiiviseen stressiin. Käytetyt metodit insuliiniherkkyyden osalta eivät kuitenkaan ole kaikkein parhaimpia, vielä parempia olisivat olleet euglykeeminen clamp tai IVGTT.

Tulokset viittaavat siihen, että runsas hiilihydraattien saanti ei ehkä ole optimaalista lihavilla ihmisillä huolimatta siitä, että runsashiilihydraattinen ruokavalio koostetaan terveyttä edistävien suosituksien mukaisesti. Tämä havaintoa tukee mielestäni myös Predimed-Reus -tutkimuksen tulokset (2010). Hiljattain Harvardin professori Walter Willett ja Meir Stampfer totesivat katsausartikkelissaan Current Evidence on Heathy Eating (2012)

”Overweight is a major determinant of insulin resistance. Individuals who are lean and active can better tolerate a high carbohydrate diet than can the sedentary and overweight” 

Vaikka tässä tutkimuksessa saadut tulokset ovat runsasproteiinista ruokavaliota puoltavia, ei tämä vielä tarkoita sitä että runsasproteiinin ruokavalio olisi  optimaalinen pitkällä aikavälillä. Punaiseen lihaan ja lihavalmisteisiin painottuva ruokavalio lisää selvästi erilaisten vakavien kansantautien riskiä (Punainen liha, voi ja maitotaloustuotteet ja vakavat sairaudet). Lihavalmisteet näyttävät pikemminkin haittaavan kuin edistävän pitkäaikaista painonhallintaan, eikä proteiinin osuudella ruokavaliossa ollut merkitystä pitkäaikaisen painonhallinnan kannalta (Mikä ruoka lihottaa). Siksi pitkäaikaisen terveyden vaalimisessa saattaa tulla eteen kysymyksiä, jotka eivät realisoidu lyhytkestoisissa riskitekijätutkimuksissa. Lyhytkestoisissa tutkimuksissa ei tutkita todellista sairastuvuutta ja kuolemia.

Terveyden kannalta hyviä proteiinin lähteitä ovat valkoinen liha, kanamuna, maitotaloustuotteet ja erityisesti kala, äyriäiset, pähkinät sekä palkokasvit.

Runsasproteiinista ruokavaliota verrataan runsashiilihydraattiseen suositusten mukaiseen ruokavalioon laajassa monikansallisessa Preview-tutkimuksessa, jossa myös Suomi on osallinen. Eli perästä kuuluu.

Lähde

Kitabchi AE et al. Effects of High-Protein Versus High-Carbohydrate Diets on Markers of β-Cell Function, Oxidative Stress, Lipid Peroxidation, Proinflammatory Cytokines, and Adipokines in Obese, Premenopausal Women Without Diabetes: A randomized controlled trial. Diabetes Care. 2013 Feb 12. [Epub ahead of print]