Tämän päivän ääni menee asiakkaalle, potilaalle, miten vaan. MahaTar on joillekin tuttu bloggaaja, joka tuo huumoria ja räiskettä ravitsemusbloggaajien genreen. Maailma ei ole täydellinen, ja sitä kuuntelemaan on hyvä välillä pysähtyä. Väliotsikot on minun (Reijon) lisäämiä, muu teksti MahaTar’en. MahaTar on todellinen henkilö. MahaTar esittelee itsensä:
”Viisikymppinen mummo, jolla on laaja ja pitkä kokemus elämisestä omakohtaisesti koettuna. Korkeimman asteen Laihdutusasiantuntija, sillä kukaan ei tiedä niin paljon painonhallinnasta kuin lihava ihminen. Kouluttautuu jo ties kuinka monenteen ammattin ja siinä ohessa möykkää blogissa MahaTar laihtuu. Tajunnanvirtaa enimmäkseen ravinnosta, ravitsemusilmiöistä ja omista kokemuksista terveydenhuolloin rattaissa. Diabetes, korkea verenpaine ja rytmihäiriöt lihavuuden ohella eivät haittaa aivotoimintaa.
Ärsytyskynnyksen nostavat pystyyn kaikkitietävät ratkaisunesittelijät. Auktoriteettikammostaan kuuluisa naishenkilö ja individualistinen oman polkunsa taklaaja. Kurmeeharrastaja, jonka makuhermot erottavat maidon viinistä leikiten. Ei pitkästy keittiössä eikä sienimetsällä, marjamättäissä eikä villiyrttien keruureissuilla. Ihannoi vapaata riistaa, ei omista asetta, eikä siksi ole vaarallinen. Sanan säilä on ajoittain terävä. Harrastaa kaikenlaista, pääosin aivovoimistelua ja bongausta.”
MahaTar -kuvake (FB)
________________________________________________________________________
Täällä kun enimmäkseen äänessä ovat olleet terapeutit ja ammattihenkilöt, suonette sanasen asiakaskuntaanne kuuluvalle lihavalle mummolle? Ehkäpä parikin? Hieman näkövinkkeliä nurkan taaksekin, ettei aina vain hymistelyä ja nyökyttelyä oikealle ja vasemmalle, jota ammatillisissa yhteyksissä niin usein tehdään. Minä tiedän, olen semmoisissa kokouksissa joutunut maatumaan, joissa pomot kehuvat toisiaan ja itseään. Kuunteluoppilaana. Ja minä olen joutunut terapeutillekin menemään, toisille olen avautunut ja toisille puhunut aivan puutaheinää, tre och hö. Enkä ole aivan varma, koska nuo ensin mainitut pääsevät suljetulta osastolta. Sen verran hulluja juttuja mahtuu mieleni takametsiin.
Tähänastiseen elämääni on mahtunut myös ties minkälaisia terapeutteja. Niin psyko-, hypno-, kuin ihmissuhdepuolen tyyppejäkin. Hyviä, huonoja ja hyvin huonoja. Luokituksesta vastaan itse, sillä olen oman itseni paras asiantuntija. Inhoan myös pakkoja ja auktoriteettejä. Yritän kyllä kovasti kunnioittaa auktoriteettejä, mutten onnistu siinä kovin hyvin. Minulle kun sanotaan, että “on pakko” se merkitsee sanojalle selkeää seppukua. Terapeutilla, minkä alan tahansa, on kuitenkin suuri vastuu siitä, mitä on tekemässä, sanomassa ja vaatimassa. Hyvä kaava ehkä on kiva olemassa, mutta sitä pitää soveltaa, eikä yrittää survoa asiakasta sabloonan rei’istä väkisin. Siitä tulee ruumiita.
Hoito on tuomittu heti kättelyssä epäonnistumaan, jos terapeutti ottaa kaikkivaltiaan parantajan asenteen. Eihän ihminen koskaan valmis ole, mutta ei ole terapeuttikaan. Mutta kuuleha sie terapeutti: älä koskaan aliarvioi toista ihmistä, oli tilanne mikä tahansa. Ulkonäkösyistä varsinkaan.
Tongin teille tähän levälleen pahimmat terapeutit ja kohdallani tehdyt mokat. Keitän ensin Juhla Mokat, että osun näppäimistöön. Anivarhain aamusella kun tätä napsuttelen. Kahvi on elämän jälkeen parasta huumetta. Noin. Kuppi on tuossa ulottuvilla. Terapeuttinen kahvi. Ja kirjoittaminen on minulle terapiaa, joten: minulla on näppis, enkä epäröi käyttää sitä!
Pari ensimmäistä kokemusta
En oikein tiedä, mistä aloittaisin, mutta taidan aloittaa niistä mieleenpainuvimmista idi…terapeuteista ja siirtyä vasta sitten tähän viimeiseen, joka on kertakaikkiaan huippu.
Pohjaanpalamiseni jälkeisissä tunnelmissa nukuin ensin puolen vuotta, toki mäiskien maailmalle tekstiä sinne tänne. Niistä ei kovin hyvin näe, että sairastuin vakavasti niihin aikoihin. En itse edes tajunnut ensin, että mistä on kysymys. Sukuni onnekseni ymmärsi yskän ja patisti tohtoriin, joka totesikin tilanteen vakavuuden ja määräsi sairaslomaa työnhakuuni ja ahdistukseen. Ja mikäs sen parempi ahdistusta ja matalamielisyyttä on hoitaa, kuin kunnon keskittyminen sapuskan saloihin. Painoa tuli kaikesta huolimatta lisää, kun sitä häipyi edellisvuonna 18 kiloa. Tuossa se istuu sylissä, kuin könzä Junttilan tuvan seinässä. Tuo maha.
Elämäni ensimmäisestä terapeutista ei jäänyt paljon muistikuvia, istui, oli kuuntelevinaan ja koko olemuksesta huokui sellainen poissaolemisen sietämätön tuntu, että lopetin sen itse lyhyeen. Pitihän raukan saada ongelmansa ratkaistuksi ennen, kuin voi ottaa asiakkaita vastaan…
Ensikosketukseni sairaanhoidon rattaisiin tämän burnoutin hoidossa, oli hintelä nainen, jolla oli sarkastinen huumorintaju ja ei tajua terapoitavansa tilanteesta eikä ilmeistä haluakaan. Johtolause joka käynnillä kuului, että ”niin se ihmisen pää vaan toimii”. Ilman selityksiä tai osviittaa, että miksi se ihmisen pää vaan niin toimii. Toisinaan se pää ei toimi juuri ollenkaan ja silloin ei toimi mikään muukaan.Sain kuitenkin selvitettyä melko selkeästi, että haluan yksilöterapiaan ja löysin itseni ryhmäterapiasta. Perkele. Josta ei minulle ollut todellakaan mitään hyötyä, enkä jaksanut osallistua siihen kuin muutaman kerran. Kun muutaman kerran on saanut ihmisjoukossa kunnon hengenahdistuspaniikin, niin siinä ei oikein ole järjen häivää, että ryhmässä moinen panikointi paranee. Sain parikin pahaa kohtausta ennen lähtöä, ja palasin takaisin kotiin puolimatkasta.
Ravitsemusterapeutti
Toinen jännittävä latinki oli tämä surullisenkuuluisa, blogistanikin tuttu, ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti. Vieläkin puistattaa. Kun homma lähtee lapasesta jo aikaa varatessa, niin eihän siitä mitään hyvää voi seuratakaan. Terapeutti tuli päälle kuin yleinen syyttäjä. Asenne oli hyvin nähtävissä. Tai siis kuultavissa. “Minä tiedän kaiken, sinä et tiedä mitään.” Sillälailla! Kun tällä lähestymiskulmalla toimiva ihminen kohtaa auktoriteettikammoisen individualistin, niin siinä kyllä tuolit kolisevat. Niin kävi nytkin, uskalsi perhana roikkua vaatteissa jopa. Mikä ei kyllä mielestäni ollut kovin ammattimainen ote, olisin voinut vanhasta muistista vaikka liipaista olkipillin silmälasit maatakiertävälle radalle. Tosin siinä olisi saattanut päällekin tapahtua kummallisia asioita.
Päätin kuitenkin pysytellä istunnossa ja aloin suoltamaan sellaista paskaa, että oksat pois mummun puujalasta. Koska mielestäni oli aivan se ja sama, miten kulutan sen loppuajan terapeutin huoneessa. Sain jälleen nipun esitteitä ja ehdotuksen statiineista sekä laihdutuleikkauksesta. Statiineista se riita alkoikin. Käynti Kaikkivaltiaan vastaanotolle ei toistunut. En halua terapeutin ratkaisujen olevan niitä oivalluksia, joita ratkaisukeskeisessä terapiassa minun kuuluisi saada. Toki auttaa voi, mutta rajansa kaikella.
Psykiatrinen sairaanhoitaja
Näiden kahden neropatin jälkeen sain vielä kauheamman hirvityksen vastaanotolle ajan. Kyseessä oli keskusteluterapia, että pääsisin eroon mieltäni riivaavista ajatuskuluista. Ikäänkuin oikaista pääni sisikuntaa. Pääsin eroon terapeutista, kuten varmaan jo arvasittekin. Ensikohtaaminenkin oli jo niin ahdistava, että tunsin suunnatonta halua juosta ulos koko rakennuksesta huutaen. Kolmas kerros ei houkutellut elokuvallisiin suorituksiin ja yritin lääkärin läsnä ollessa käyttäytyä liki ihmisiksi. Tämä täti oli päättänyt jostain syystä luokitella minut aivottomaksi ja järjettömäksi luontokappaleeksi, jolle piti puhua todellakin sel-ke-äs-ti artikuloiden, yksinkertaisesti sekä välttäen sivistyssanoja, joita muuten vastaanotolla käyttelin sujuvasti siinä vastapäätä, että muutenkin kehon kielellä osoittaen, että Hän on minun yläpuolellani kaikin tavoin. Saamarin pätkä. Olisin voinut tallata vahingossa henkilön päälle, enkä olisi edes huomannut vahinkoa. Istunto meni kaikin puolin pieleen.
Minulle tuli selkeä tunne, että ulkonäköni, älyni ja aivan kaikki muukin persoonassani on väärin ja asetettiin kyseenalaiseksi. Sen sijaan korostui se, että kuinka Hänen hoitamansa Muut Tapaukset ovat parantuneet ihmeellisesti ja saaneet töitä sekä ovat nyt terveitä kuin pukit. Halleluja. Ylistäkää. Veisatkaa ja kiittäkää. Tämän jälkeen olinkin reippaan mielialalääkityksen tarpeessa. Kertakaikkiaan. Painajaista pukkasi muutenkin, kuin lämpimän kesän jäljiltä. Helkkarin torakka.
Kerrankin sattui kohdalleen
Tuli tässä taas törmäiltyä terapiaan. Alunperin menin kyseisen terapeutin tykö aivan muista syistä, mutta koska ongelman laatu niin vaati, niin jatkoimme. Siitä huolimatta, että alkuperäinen ongelmaksi luokiteltu ei olekaan se varsinainen ongelma. Mistä olen kuitenkin ylen tyytyväinen, että ongelma ei varsinainen ongelma ollutkaan. Pysyttekö kärryillä, jos ette, niin ei se mitään.
Tällä terapeutilla on varsin inhimillinen ote. Hän ei tyrkytä ratkaisuja, ei korosta itseään, ei asetu yläpuolelleni eikä varsinkaan ehdota asioita, jotka minulle itselleni ovat vieraita. Päin vastoin, hänen kanssaan olen sekä itkenyt että nauranut. Yhtään syvemmältä ei asioita kaivella, kuin minusta tuntuu hyvältä. Terapeutti kertoo myös omista pikku heikkouksistaan ja tällä tavoin ikäänkuin osoittaa, että ihan samalla tavalla tunteva ihminen se on terapeuttikin. Ja ensimmäinen kerta, kun minusta on tuntunut, että sittenkin on toivoa. Sekä menen oikein mielelläni vastaanotolle. Miksi? No siksi, että elekään ei osoita, että kiire on tai höpise sinä siinä mitä höpiset. Ei merkkiäkään siitä, että “joo joo, et sinä mitenkään ainutlaatuinen ole“ -asenteesta, vaan terapeutti antaa tilaa olla juuri tämmöinen. Oma itseni.
Kokemuksellakin on varmaan sijansa, sillä tämä tyyppi ei ole aivan nuorimmasta päästä. Terapiasta on myös kiva lähteä kotiin alitajunnan työstäessä erilaisia juttuja, joita terapiassa on pulpahdellut esiin. Ja niin, tässä terapiassa hoidetaan nyt sitä, mitä olisi jo ajat sitten pitänyt hoitaa: syömishäiriötä. Eikä kyseessä ole ravitsemusterapeutti. Edes.
Niin, ihmisiähän me molemmat, terapeutti ja asiakas, samassa tilassa. Kemiat pitää jotenkin saada toimimaan. Tavalla tai toisella. Kaikille ei sovi ryhmäterapia ja toisille taas ei käy yksilöterapia. Toiset eivät näennäisesti vastaanota mitään. Olkaa armollisia terapeutit sekä itsellenne että asiakkaille.
____________________________________________________
Asiaan liittyviä kirjoituksia muualla
Patrik Borg: Laihdutus pysyvästi tehdään näin – perässä vaan ohjeiden mukaan