Ruuankäytön aliraportointi ravitsemustutkimuksissa

Muistellaanpa vaihteeksi 🙂 erästä hyvin tehtyä Sacks et al. karppaustutkimusta (2009). Sacksin tutkimuksessa ruuankäyttö raportoitiin kohtuullisen hyvin, tutkittavilta pyydettiin ruokapäivänkirjanpitoa säännöllisesti.

Tutkimuksessa esitettyjen tietojen mukaan koehenkilöiden painoindeksi oli lähtötilanteessa 33, eli he olivat lihavia. Heidän itseraportoimansa energiansaantinsa oli  1 900-2 000 kcal. Tutkimuksen päättyessä (24 kk) energiansaanti oli ruokapäiväkirjojen perusteella välillä 1 400- 1 600 kcal, mutta silti koehenkilöt olivat alkaneet lihoa uudestaan sitten 6 kuukauden alimman pudotuksen. Tuollainen kalorimäärä ja lihominen, mistä on kysymys?

Sacksin tutkimuksessa keskimääräinen laihtuminen oli 4 kiloa, joten laihtumisen jälkeinen lihominen (7-24 kk) ei selity, ainakaan kokonaan, perusaineenvaihdunnan vähentymisellä. Se vaikuttaa toki osatekijänä niinkuin  ehkä jotkin muutkin fysiologiset ilmiöt.

Aliraportointi

Osa selitys ilmiölle on ns. aliraportointi.

Useissa tutkimuksissa on havaittu, että koehenkilöt aliraportoivat ruuan käytöään. Aliraportoinnin sanotaan tyypillisesti vastaavan n. 10-40 % energian saannista (Garriguet et al. 2008, Singh et al. 2009), yleensä liikapainoisten on havaittu aliraportoivan voimaakkammin kuin normaalipainoisten (Samaras et al. 1999).

Ravitsemusterapeutitkin aliraportoivat 16 % ruokapäiväkirjanpitojakson aikana, joskin tämä selittyy pelkällä alisyönnillä, eikä alikirjaamisella (Goris & Westerterp 1999). Huomioitavaa on kuitenkin, että kaikki eivät aliraportoi, vaan pieni osa koehenkilöistä yliraportoikin ruuan käytön (Nielsen et al. 2011).

Eri etnisten ryhmien välillä voi olla eroa: esimerkiksi egyptiläisten naisten on havaittu raportoivan lähes todelliset lukemat kun taas amerikkalaiset ovat innokkaita aliraportoijia (Harrison et al. 2000). Aliraportointi voi siis olla kulttuurisidonnaista. Suomalaisten käyttäytymisestä tässä suhteessa en ole perillä.

Aliraportoinnin “lajit”

Aliraportoinnin voisi helposti olevan vain sitä, että kaikkea syötyä ruokaa ei kirjata (alikirjaaminen). Useissa tutkimuksissa aliraportointiin luetaan kuitenkin myös alikäyttö. Eli ruuankäyttö vähenee, kun ruokapäiväkirjaa pidetään. Ihminen tulee tietoisemmaksi syömisestään, ja osa naposteluista jää syömättä.

Ruokapäiväkirjanpito voikin,  ainakin teoriassa, auttaa painonhallinnassa (Kts. aiempi lyhennelmäni teemaan liittyvästä tutkimuksesta).

 

Lähde: Goris & Westerterp 1999. J Nutr. 1999; 129: 878-882

Finravinto -tutkimus

Suomalaisessa Finravinto -tutkimuksessa on ongelma tiedostettu. Kaikkein “törkeimmät” aliraportoijat poistetaan, mutta jäljelle jäävien tuloksia ei varsinaisesti korjata oletetulla aliraportointiprosentilla. Tämä on käsitykseni mukaan standardimenettely ravitsemustutkimuksien ruuankäyttöä raportoitaessa. Tulokset on raportoitava niinkuin tutkittavat asiat ilmoittavat, vaikka on tieto siitä ettei ne vastaa todellisuutta.

Vuoden 2002 Finravinnosta aliraportoinnin kohdalla todetaan mm.

“Aiempien tutkimusten mukaan aliraportointi on tyypillistä naisilla, ylipainoisilla, yli 45-vuotiailla ja korkeasti koulutetuilla”. 

 Vuonna 2007  Finravinnossa todetaan (s.22):

” Aliraportointi on kasvava huolen aihe ruoankäyttöhaastatteluissa ja -kyselyissä. Kun ihmisten terveystietoisuus kasvaa, monet tuntevat syyllisyyttä ruokatottumuksistaan ja kaunistelevat niitä tutkimuksissa tietoisesti ja tiedostamattaan. Esimerkiksi ylipainoiset ja naiset saattavat aliraportoida syömisiään muita enemmän (19, 20). Finravinto-tutkimusta koskeneessa tutkimuksessa kuitenkin havaittiin (19), että aliraportointi on melko tasaista eri tyyppisten ruoka-aineiden välillä, jolloin energiaravintoaineiden osuudet pysyvät oikeina. … Kaikkiaan energian aliraportointia tapahtuu 2–85 % ja yliraportointia 1–39 % välillä riippuen väestöstä (20).”

Lopuksi

Ravitsemustieteellisiä tutkimuksia lukiessa kannattaa pitää mielessä:  energian ja suojaravintoaineiden saantia ei korjata millään oletetulla aliraportointiprosenteilla. Aliraportoitu ruuankäyttö aliarvioi paitsi energiansaantia myös jossain määrin suojaravintoaineiden saantia.

 

Suomalaisten energiansaanti THL:n tutkimuksessa. Lähde: Finravinto 2007 tutkimus, Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 23 / 2008

 

 

20 thoughts on “Ruuankäytön aliraportointi ravitsemustutkimuksissa”

  1. Kiitos Reijo hyästä metodikirjoituksesta (taas). Itse olen miettinyt alkoholin saantia, taitaa olla niin että suuri osa esim. isoista väestöaineistoista ei huomioi kokonaisenergiassa ja E%:issa + energiaan suhteutettujen ravintoaineiden laskemisessa alkoholista tulevaa energiaa mukaan. Osallehan sillä ei ole paljoa merkitystä, mutta meidän väestöaineistosissa on porukaa joilla se on jopa 15-20E%.

    Kuinkahan paljon tämä vääristää tuloksia. Vai onko ihan OK että alkoholista tulevat kalorit ei vaikuta kokonaisenergiaan tai vaikka safaE%:iin, mitä olet mieltä tästä?

  2. Tuli mieleeni sama, rinnastus alkoholiin! Sosiologian luennolla kerrottiin, että alkoholinkäyttöä koskevaa tutkimusta on sosiologian puolella aivan valtavasti, koska Alko on ollut suuri tutkimus- ja stipendirahoittaja, ja asia on koettu kansallisesti tärkeäksi (ja Alkolla on iso taloudellinen volyymi).

    Voisi työhypoteesina ajatella, että syömisen aliraportointi ainakin ylipainoisilla noudattaisi samoja kansallisia piirteitä kuin alkoholin käytön aliraportointi alkoholiongelmaisilla. Hämärästi muistelen, että myyntitilastojen ja raportoidun käytön välistä puuttuisi 30 % (+ kotitekoiset aineet?) mutta tämä on vain hajanainen muistikuva, kun itse en ole tähän aiheeseen perehtynyt.

    Tuo Egyptistä puuttuva aliraportointi jäi kiinnostamaan. Olisiko taustalla, että Välimeren eteläpuoleisissa maissa tyttöjä on pyritty tietoisesti lihottamaan häitä varten, joten syömiseen tai pyöristymiseen ei liittyisi häpeää vaan perintesesti nähty vaurauden ja terveyden symbolina?

    1. ” Olisiko taustalla, että Välimeren eteläpuoleisissa maissa tyttöjä on pyritty tietoisesti lihottamaan häitä varten, joten syömiseen tai pyöristymiseen ei liittyisi häpeää vaan perintesesti nähty vaurauden ja terveyden symbolina?” Mielenkiintoinen näkökulma! Luulisi, että taustalla vaikuttaa juuri tämäntyyppiset asiat.

  3. Erittäin mielenkiintoinen veto! En todella ole tiedostanut asiaa, mutta taitaa tosiaan olla totta -alkoholin energiaa ei useinkaan lasketa mukaan? Alkoholin suurkuluttajia on Suomessa n. 200 000- 400 000 THL:n arvion mukaan ja absoluuttinen alkoholin käyttö reilu 10 l /v.. Jos lasken nyt oikein tuon luvun perusteella niin suomalaiset saavat 191 kcal/pv alkoholista. Eli kyllähän tuo vääristää…

    Satu Männistö kirjoitti alkoholista ja lihavuudesta Lääkärilehdessä 2011, mutta siinäkään jutussa ei taittu mainita tuota asiaa tältä mainitsemaltasi kannalta. Tosin Satu et al. kyllä toteavat, että alkoholin aliraportointi on yleensä 40-60 % tutkimuksissa. http://bit.ly/9SkR6G (kaikille vapaa englanninkielinen lyhennelmä)

    1. Finravinto 2007 mukaan (s.48) alkoholi on laskettu mukaan ja sen osuudeksi on laskettu 1,5 E % eli 33 kcal (25-64 v miehillä).

  4. Entä jos ei syö sinä aikana jolloin maksa polttaa alkoholia? Alkoholin energiahan ei varastoidu. Ryyppäämisen aikana syödyt kalorit kai varastoituvat melkein kaikki, kun elimistö käyttää ensin alkoholin energian?

    1. Kuka juo puhdasta alkoholia? Eikö alkoholijuomissa lähes aina ole muutakin energiaa kuin alkoholia? Mihin alkoholin energia häipyy, jos se ei varastoidu?

  5. @ A-L: Mutta ei kai tuo ajoitus kokonaispainonkehitykseen vaikuta, missä järjestyksessä mitäkin poltetaan? Eli se varastoitu syömä poltetaan sitten kun alkoholi on palanut, jos kokonaisenergiansaanti ei ole kulutusta suurempaa? Toisaalta alkoholi on termogeeninen eli lisää hieman energiankulutusta, mutta kokonaisvaikutus taitaa mennä lillukanvarsiksi?

  6. Tero: maksa polttaa kaiken alkoholin energian. Elimistö voi käyttää alkoholin energiaa suoraan, mutta se ei muunnu varastoenergiaksi (rasvaksi) kuten elimistön varsinaiset ravintoaineet (proteiinit, rasvat, hiilihydraatit).

    Mirka, tietenkin noin. Ja lillukanvarsia tämä nimenomaan on. Tämä on joskus noussut keskustelunaiheeksi siksi, kun elämäntapavalistajat erityisesti varoittelevat alkoholin hirmu suuresta energiamäärästä ja siis lihottavuudesta. Toki lihottaa, mutta välillisesti.

  7. Kymen Sanomien tämän päivän (13.12.2011) numerossa on Viivi ja Wagner -strippi Wagnerin juomatavoista. Sopisi tähän aliraportointijuttuun kuin nenä päähän, mutta en jaksa etsiä sitä HS:n Viivi ja Wagner -verkkosivuilta – HS:n sivut toimivat minun koneellani tuskastuttavan hitaasti. Kympsärillä ei ole Viiviä ja Wagneria verkossa. Se meni näin:

    Wagner sanoo: Saunan jälkeen menee pari kaljaa.
    Totuus: Mäyräkoirallinen.

    Wagner sanoo: Väkeviin en juuri koske.
    Totuus: Kossupullo per päivä.

    Wagner sanoo: Ruoan kanssa ehkä lasillinen viiniä.
    Totuus: Hanaviinilaatikollinen.

    😀

  8. Anna Liisa, on totta, että kun elimistössä on alkoholia rasva varastoituu, eikä sitä käytetä energiaksi. Mutta toisaalta ei alkoholin energia mihinkään häviä. Alkoholi muuntuu Asetyyli-KoA:ksi ja sitä kautta päätyy sitraattisykliin tai glukoosin uudismuodostukseen. Glukoosihan sitten voi päätyä vaikka minne, esim. rasvavarastoihin.

  9. Jan, kiitos infosta! Ei ole sattunut keskusteluun mukaan ketään joka olisi tarkkaan tiennyt mitä alkoholin energialle tapahtuu ihmisen elimistössä ja me maallikot olemme sitten tehneet virhepäätelmiä.

  10. Varmaan jossain noissa viitteissä varmasti asia todetaankin, mutta varmuuden vuoksi: Määrällisen aliraportoinnin lisäksi ongelma on se, että aliraportointi on myös laadullista. Epäterveellisiä ruokia aliraportoidaan todennäköisemmin kuin terveellisiä. Epidemiologisissa tutkimuksissa tämä vaikeuttaa käytännössä näiden epäterveellisten ruokien terveysvaikutusten luotettavaa tutkimista. Jos esim. donitsi lisäisi X-taudin riskiä, aliraportoinnin vuoksi yhteys olisi todellista heikompi, koska todennäköisesti juuri eniten donitseja syövät aliraportoisivat eniten.

  11. Wikipediaa vilkaisemalla saa selville, että asetyylikoentsyymi-A:sta syntyy suoraan rasvahappoja.

    Tämän simppelin kaavakuvan mukaan rasvahappojen muodostuminen olisi suotuisampi tapa kuin glukoneogeneesi, koska synteesissä voitaisiin käyttää alkoholin asetaldehydiksi muuttamisessa syntyvää NADH:ia, joka on taas taas glukoneogeneesin inhibiittori:

    http://www.elmhurst.edu/~chm/vchembook/642alcoholmet.html

    Wikipedian mukaan rasvahappojen muodostumiseen käytetään NADPH:ia, jota taas syntyy glukoosin anabolisessa hajoamisessa pentoosifosfaattireittiä.

    1. Jos määrittelee karppauksen rajaksi esim. 20% kok.E:stä, niin olet oikeassa. Tutkimuskirjallisuudessa on toki kyllä aika tavalla heittelyä tässä suhteessa.

    2. “40% fat, 25% protein, and 35% carbohydrates (high-fat, high-protein)” neljännen ryhmän oli siis määrä saada 35 E% HH:sta. Hyväkarppausta tai jotain sellaista kuitenkin. Aika lailla sama mikä määritellään sallituksi diabetesruokavalioksi Ruotsin uudessa suositukseksi. Jos karppauksen raja vedetään <30 E % HHsta, lienee niin ettei ole olemassa yhtään sellaista yli vuoden mittaista tutkimusta. Siinä tapuksessa karppauksen näyttö jää yhteen vuoteen?

      1. Huomattavaa myös se, että tuo ryhmä ei suinkaan saavuttanut tavoitteitaan minkään makron kohdalla. Kertonee omalta osaltaan jotain sekin.

  12. Niin, 6 kk kohdallakin saivat HH:sta 43 E %. Oli siis määrä. Tämä sama ongelma tavoitteiden saavuttamisessa on nähty DPS:ssä, WHI:ssä ja muistaakseni myös Predimed-Reus-tutkimuksessakin.

Comments are closed.