Muistellaanpa vaihteeksi 🙂 erästä hyvin tehtyä Sacks et al. karppaustutkimusta (2009). Sacksin tutkimuksessa ruuankäyttö raportoitiin kohtuullisen hyvin, tutkittavilta pyydettiin ruokapäivänkirjanpitoa säännöllisesti.

Tutkimuksessa esitettyjen tietojen mukaan koehenkilöiden painoindeksi oli lähtötilanteessa 33, eli he olivat lihavia. Heidän itseraportoimansa energiansaantinsa oli  1 900-2 000 kcal. Tutkimuksen päättyessä (24 kk) energiansaanti oli ruokapäiväkirjojen perusteella välillä 1 400- 1 600 kcal, mutta silti koehenkilöt olivat alkaneet lihoa uudestaan sitten 6 kuukauden alimman pudotuksen. Tuollainen kalorimäärä ja lihominen, mistä on kysymys?

Sacksin tutkimuksessa keskimääräinen laihtuminen oli 4 kiloa, joten laihtumisen jälkeinen lihominen (7-24 kk) ei selity, ainakaan kokonaan, perusaineenvaihdunnan vähentymisellä. Se vaikuttaa toki osatekijänä niinkuin  ehkä jotkin muutkin fysiologiset ilmiöt.

Aliraportointi

Osa selitys ilmiölle on ns. aliraportointi.

Useissa tutkimuksissa on havaittu, että koehenkilöt aliraportoivat ruuan käytöään. Aliraportoinnin sanotaan tyypillisesti vastaavan n. 10-40 % energian saannista (Garriguet et al. 2008, Singh et al. 2009), yleensä liikapainoisten on havaittu aliraportoivan voimaakkammin kuin normaalipainoisten (Samaras et al. 1999).

Ravitsemusterapeutitkin aliraportoivat 16 % ruokapäiväkirjanpitojakson aikana, joskin tämä selittyy pelkällä alisyönnillä, eikä alikirjaamisella (Goris & Westerterp 1999). Huomioitavaa on kuitenkin, että kaikki eivät aliraportoi, vaan pieni osa koehenkilöistä yliraportoikin ruuan käytön (Nielsen et al. 2011).

Eri etnisten ryhmien välillä voi olla eroa: esimerkiksi egyptiläisten naisten on havaittu raportoivan lähes todelliset lukemat kun taas amerikkalaiset ovat innokkaita aliraportoijia (Harrison et al. 2000). Aliraportointi voi siis olla kulttuurisidonnaista. Suomalaisten käyttäytymisestä tässä suhteessa en ole perillä.

Aliraportoinnin ”lajit”

Aliraportoinnin voisi helposti olevan vain sitä, että kaikkea syötyä ruokaa ei kirjata (alikirjaaminen). Useissa tutkimuksissa aliraportointiin luetaan kuitenkin myös alikäyttö. Eli ruuankäyttö vähenee, kun ruokapäiväkirjaa pidetään. Ihminen tulee tietoisemmaksi syömisestään, ja osa naposteluista jää syömättä.

Ruokapäiväkirjanpito voikin,  ainakin teoriassa, auttaa painonhallinnassa (Kts. aiempi lyhennelmäni teemaan liittyvästä tutkimuksesta).

Lähde: Goris & Westerterp 1999. J Nutr. 1999; 129: 878-882

Finravinto -tutkimus

Suomalaisessa Finravinto -tutkimuksessa on ongelma tiedostettu. Kaikkein ”törkeimmät” aliraportoijat poistetaan, mutta jäljelle jäävien tuloksia ei varsinaisesti korjata oletetulla aliraportointiprosentilla. Tämä on käsitykseni mukaan standardimenettely ravitsemustutkimuksien ruuankäyttöä raportoitaessa. Tulokset on raportoitava niinkuin tutkittavat asiat ilmoittavat, vaikka on tieto siitä ettei ne vastaa todellisuutta.

Vuoden 2002 Finravinnosta aliraportoinnin kohdalla todetaan mm.

”Aiempien tutkimusten mukaan aliraportointi on tyypillistä naisilla, ylipainoisilla, yli 45-vuotiailla ja korkeasti koulutetuilla”. 

 Vuonna 2007  Finravinnossa todetaan (s.22):

” Aliraportointi on kasvava huolen aihe ruoankäyttöhaastatteluissa ja -kyselyissä. Kun ihmisten terveystietoisuus kasvaa, monet tuntevat syyllisyyttä ruokatottumuksistaan ja kaunistelevat niitä tutkimuksissa tietoisesti ja tiedostamattaan. Esimerkiksi ylipainoiset ja naiset saattavat aliraportoida syömisiään muita enemmän (19, 20). Finravinto-tutkimusta koskeneessa tutkimuksessa kuitenkin havaittiin (19), että aliraportointi on melko tasaista eri tyyppisten ruoka-aineiden välillä, jolloin energiaravintoaineiden osuudet pysyvät oikeina. … Kaikkiaan energian aliraportointia tapahtuu 2–85 % ja yliraportointia 1–39 % välillä riippuen väestöstä (20).”

Lopuksi

Ravitsemustieteellisiä tutkimuksia lukiessa kannattaa pitää mielessä:  energian ja suojaravintoaineiden saantia ei korjata millään oletetulla aliraportointiprosenteilla. Aliraportoitu ruuankäyttö aliarvioi paitsi energiansaantia myös jossain määrin suojaravintoaineiden saantia.

Suomalaisten energiansaanti THL:n tutkimuksessa. Lähde: Finravinto 2007 tutkimus, Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 23 / 2008