TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti ja Ttyo (Master of International Health) valottaa tässä kokemuksiaan karppauksesta ravitsemusterapeutin vastaanottohuoneessa. Ravitsemusratkaisut Leena Putkonen T:mi harjoittaa yksityistä vastaanotto- ja ryhmätoimintaa Tampereella, Vaasassa ja Seinäjoella (Terveystalo, Seinäjoen Lääkäritalo). Leena on työskennellyt erikoissairaanhoidossa Seinäjoen keskussairaalassa, nyt työn pääpaino on työterveyshuollossa. Lisäksi hän työskentelee ravitsemusterapeuttina THL:n Finger -muistihäiriötutkimuksessa.

Julkisuuteen on saattanut välittyä liian kategoorinen kuva ravitsemusterapeuttien suhtautumisesta karppaukseen. Leena selvittää asiaa tarkemmin.

Ravitsemusterapeutti Leena Putkonen Kuva: Milko Konttinen

___________________________________________________________________________

Keskustelu karppausruokavalion sopivuudesta käy vilkkaana mediassa, erityisesti nettimaailmassa. Ravitsemuterapeutin vastaanotolla tilanne näkyy, mutta sen rooli esimerkiksi painonhallinnassa ei ole niin keskeinen kuin sen ympärillä pyörivä keskustelu antaa ymmärtää. Jokainen ammattikunnan edustaja on sen sijaan varmasti joutunut pohdiskelemaan asiaa ja joidenkin asiakkaiden kanssa sitä läpi käymään. Tämä vieraskirjoitus on omakohtainen näkökulma siihen, miten hiilihydraattikeskustelu on näkynyt asiakastyössä. Lisäksi on paikallaan selventää ravitsemusterapeutin työnkuvaa.

Ravitsemusterapiavastaanotto perustuu siihen, että asiakas ja ravitsemusterapeutti keskustellen pyrkivät laatimaan yksilöllisen ruokavaliosuunnitelman, joka sopii asiakkaan elämäntilanteesen ja kukkarolle. Ennen kaikkea tärkeää on huomioida, että ruokavaliomuutokset tuntuvat mielekkäiltä ja sellaisilta, joihin on helppo tarttua. Vuorotyötä tekevän tai vaikkapa metsätöissä olevan asiakkaan kanssa pohditaan monipuolisten eväiden laatimista ja toimistotyöntekijän kanssa käydään läpi henkilöstöravintolan tarjontaa ja usein annoskokoja.

Ammattilaisen apua tarvitaan monesti juuri arjen ratkaisujen kanssa sekä siinä, että ulkopuolinen osaa paremmin hahmottaa kokonaisuutta. Median keskustelu muutamasta hassusta energiaravintoaineesta, lähinnä rasvasta ja hiilihydraateista, tuntuu asiakastyötä tekevän ravitsemusterapeutin näkökulmasta kummalliselta, sillä yleensä ruokavaliossa on monta muuta oleellisempaa seikkaa, joihin olisi tärkeämpi paneutua.  Tällaisia voivat olla esimerkiksi kasvisten, hedelmien ja marjojen käytön lisääminen, tunnesyöminen sekä iltasyömiseen altistava ateriarytmi.

Monesti ihmiset kertovat vastaanoton aluksi, että he yrittävät vähentää hiilihydraatteja. Keskusteluissa usein vain tulee ilmi, että käytännössä lounasaterialla otetaan enää yksi tai kaksi perunaa entisen viiden tai kuuden sijaan (enkä liioittele nyt yhtään) ja voileipien mussuttaminen on järkeistynyt. Nämä muutokset eivät ruokavalion laatua pahenna, enkä niitä kutsuisi karppaamiseksi. On loogista, että annoskokoja pienentämällä myös hiilihydraattien määrä vähenee ja voisi sanoa, että ateriakokonaisuus järkevöityy. Uskoisin, että tähän myös suurin osa ravitsemusterapeuteista kannustaa.

Karppauskeskustelu on eräiden ihmisten kohdalla johtanut siihen, että kahvihuoneen pullia ei syödä enää samaa tahtia tai ruokapöydässä suositaan ruisleipää tai muuta täysjyväleipää paahtoleivän sijaan – muuten karppaus ei välttämättä kiinnosta. Sillä heitäkin on. Siis sellaisia ihmisiä, jotka nauttivat ruisleivän syömisestä ja aamupuurosta. Välillä karppauskeskustelu on saanut sävyjä, että “tämä on sallivaa!”, mutta on niitäkin, jotka kokevat juuri tämän hiilihydraattien karttelun ahdistavana ja rajoittavana.

Eräs iäkkäämpi rouva tuli vastaanotolleni ylipainon ja polviongelmien takia. Kun kysyin häneltä, mitä hän tuumii tästä painonpudottamisesta oli vastaus “minä inhoan rahkaa.” Muutaman lisäkysymyksen jälkeen tajusin, mistä hän puhui. Hän suhtautui ajatukseen painonpudottamisesta negatiivisesti, koska hän oli saanut käsityksen, että ruokavalio kapeutuu hyvin proteiinipainotteiseksi (jota rahka hänelle edusti).

Tiukat rajoitukset, kohdistuivatpa ne sitten rasvaisiin tai hiilihydraattipitoisiin ruokiin, tai se, ettei salli itselleen suurinta herkkuaan, voi herkästi johtaa siihen, että syömisestä menee mielekkyys tai ylilyöntejä tulee herkemmin. Olen myös tavannut aika monta itseään karppaajaksi kutsuvaa henkilöä, jotka viikolla välttelevät leipää, pasta ja perunaa, mutta esimerkiksi viikonloppuisin syövät 300 g irtokarkkeja ikään kuin palkinnoksi.

Sitten on niitä, jotka toteavat, että “joo, karppauksella saan aina painoa pudotettua”. Eli jojo-ilmiötä, jossa laihdutetaan ja lihotaan vuoronperään saavuttamatta pysyvää painonhallintaa, esiintyy myös hiilihydraatteja vältellessä. Syy miksi kyseisestä ruokavaliosta ei tule pysyvä osa ruokailutottumuksia on juuri se, että sitä ei koeta omaksi tai mielekkääksi. Ihminen harvoin jaksaa vapaaehtoisesti tehdä pitkään mitään, mikä tuntuu epämiellyttävältä.

Sosiaalisessa mediassa saa sellaisen käsityksen, että joka Simo Suomalainen tietää, mitä ovat hiilihydraatit, mistä niitä saa ja mikä niiden hierarkkinen järjestys on (täysjyvä ollen parempi kuin ranskanleipä). Näin ei kuitenkaan aina ole. Voi olla, että kiinnittämällä ruokavalion hiilihydraattien laatuun huomiota, voidaan kokonaisuutta kohentaa ilman, että hiilihydraattipitoisia ruokia tarvitsee kokonaan välttää.

Aika hyvän rungon monipuoliselle,  mutta sallivalle ruokavalion toteutukselle antaa Itämeren ruokavalio – malli, joka pikku hiljaa on saanut jalansijaa. Itse olen sitä käyttänyt apuna niin asiakastyössä kuin ryhmissä, ja vastaanotto on ollut hyvä. Ja onhan siinä yhtäläisyyksiä ns. hyväkarppauksen kanssa: paljon värikkäitä ja herkullisia kasviksia, hedelmiä ja marjoja proteiini- ja kuitupitoisia palkoviljoja, täysjyväviljaa, kalaa, kasvirasvoja ja kohtuudella lihaa, kananmunia ja kanaa sekä maitotaloustuotteita.

Kovin kaukana tästä ei ollut erään herrasmiehen ruokavalio, jonka hän arkisin koosti melko proteiinipitoisesti ja kasviksia ja marjoja suosien, unohtamatta kasviöljyjä, pähkinöitä ja siemeniä. Viljaruokia tai perunaa ei kotona lautaselta löytynyt, mutta sukujuhlissa söi hyvillä mielin kakkua. Karppausruokavalion voi siis koostaa varsin yksilöllisesti. Moni karppaaja osaa syödä verrattain monipuolisesti – ilman irtokarkkiähkyä viikonloppuisin. Tosin en itse näe syytä täysjyväviljojen totaaliselle välttelylle. Esimerkiksi vatsaongelmaiselle löytyy sopivia vaihtoehtoja kyllä, mikäli ne ovat hiilhydraattien karttelun taustalla.

Hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta voi olla apua painonpudottamisessa. Tästä Pronutritionist-sivustolla on kirjoitettu jo kattavasti, enkä lähde sitä tässä avaamaan tarkemmin. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että se ei toimi kaikilla. Vastaanotolle voi tulla ihminen, joka on kirjaimellisesti kokeillut jo kaikkea: Painonvartijoita, pussidieettejä, kaalisoppakuuria, karppausta, LCHF-dieettiä (vähän hiilhydraatteja, erittäin runsaasti rasvaa). Ainut mitä hän ei ole kokeillut, on säännöllinen ateriarytmi, kasvisvoittoiset monipuoliset ruokalajit, ruoanlaiton suunnittelu ja ruoasta nauttiminen hyvällä omatunnolla.

Ruokailutavat ovat lähes jokaiselle ihmiselle hyvin henkilökohtaisia ja jokainen tätä työtä tekevä tietää, että keskustelut eivät aina ole helppoja. Ravitsemusterapeutilla voi olla oma näkymys, mikä asiakkaan kannalta olisi suotuisinta, mutta loppujen lopuksi asiakas tekee kotona omat valintansa.

Toivon ainakin, että kukaan alani edustaja ei ole ketään “käännyttämässä” suuntaan tai toiseen ruokailutottumuksissa. Uskonnolliset ja eettiset syyt ohjaavat monen ruokavalintoja ja asiakkaan toiveet ovat aina lähtökohta ohjaustilanteissa. Henkilökemiat merkitsevät toki nekin, eivätkä ne luonnolllisesti aina kohtaa. Ravitsemussuositukset antavat jonkinmoiset viiteraamit, mutta jokainen ammattitaitoinen ravitsemusterapeutti auttaa asiakasta maalaamaan taulun mieleisekseen.

Kuva. Bigstockphoto.com (oikeudet pronutritionistilla)