Juhana Harju on helsinkiläinen ravintoasiantuntija ja bloggaaja, joka on aiemmin julkaissut kirjan Ravintoa sydämelle. Keväällä julkaistussa kirjassa Luusto lujaksi elämäntavoilla Juhana ottaa tarkasteluun luuston, ravinnon ja liikunnan väliset yhteydet. Tämä kirja konkretisoi hyvin sen, miten kirjallisuuteen kunnolla paneutumalla saadaan uutta, tärkeää ja käytännön elämään sovellettavaa tietoa ravitsemuksen ja sairauksien välisistä yhteyksistä. Tämä kirja ottaa kokonaisen loikan D-vitamiinia ja kalsiumia pidemmälle. Sitä juuri tarvittiinkin.
”Luusto lujaksi elämäntavoilla” on ilmeisesti ensimmäinen suomalaisen kirjoittajan kirja osteoporoosin ehkäisystä ravinnon ja liikunnan keinoin. On arvioitu, että Suomessa on yli 400 000 osteoporoosista kärsivää henkilöä, ja ehkä saman verran niitä, joilla luun haurastuminen on alkanut lievänä (osteopenia). Juhana Harjun kirja tulee siis tarpeeseen.
Aiemmin markkinoilla olleet kirjat eivät ole paneutuneet vastaavalla tarkkuudella ravitsemuksen mahdollisuuksiin tämän yleisen sairauden ehkäisyssä. Juhana on tehnyt valtavan työn paneutuessaan osteoporoosin ravitsemusta käsitteleviin tieteellisiin tutkimuksiin. Tässä kirjassa esitetyt päätelmät voi halutessaan tarkistaa itse annettujen täydellisten kirjallisuusviitteiden pohjalta. Viitteiden määrä on huimaava, niitä on useita satoja. Kirjan ehdoton vahvuus on huolellinen paneutuminen kirjallisuuteen, ja kunnollinen tutkimusten referointi. Juuri tätä olen asiantuntijana odottanut ravitsemusaiheiselta populaarikirjallisuudelta.
Kirjassa käydään läpi mm. D-, C- ja K-vitamiinien, proteiinin sekä vihannesten ja hedelmien rooli osteoporoosin ehkäisyssä. Harju ottaa rohkeasti kantaa asioihin, välillä jopa hieman huimaavasti, mutta perustaa kannanotot selkeästi olemassa olevaan tutkimusnäyttöön. Pienenä puutteena pidän sitä, että Harjun erilaiset suositukset jäävät koko lailla samanarvoisiksi toisiinsa nähden riippumatta, miten laaja todistusaineisto on kunkin suosituksen takana.
Oman osansa saa esim. ”luustorosvot” (mm. sokeri, tupakka, kolajuomat, suola) ja toisaalta luustolle terveelliset mineraalit. Näitä teemoja lukiessa uppoutuu helposti pitkäksikin aikaa luuaineenvaihdunnan ja ravintotekijöiden maailmaan, sillä Harju kirjoittaa teemoista paitsi monipuolisesti ja asiantuntemuksella myös paikoin viihdyttävästi. Kirjan lujan selkärangan muodostaa ravinnon ja osteoporoosin välinen tutkimusnäyttö, mutta sitä täydentää sopivin välein tehdyt johtopäätökset ja suositukset käytännön toimenpiteiksi sekä taulukot ja kuvat. Käytännön ohjeita suorastaan satelee, niitä olisikin voinut tosiaan laittaa tärkeysjärjestykseen. Monista ohjeista huolimatta asia viedään käytännön tasolle esittelemällä luustolle terveellinen ruokavaliomalli (jota voin lämpimästi suositella!).
Erilaisia mahdollisuuksia ehkäistä osteoporoosia ravitsemuksen keinoin peilataan jatkuvasti myös sydän- ja kokonaisterveyteen. Kirjassa esitetään kokonaisvaltainen näkemys ruokavalion ja terveyden välisistä yhteyksistä, vaikka pääpaino ja lähtökohta onkin luissa. Sydän on selvästi tarinassa mukana. Tämä on iso plussa!
Harju toteaa johdannossa:
”Kirjan kantava idea on ollut hahmotella ihanteellinen elämäntapakeinojen valikoima, jotta luustosta voisi pitää mahdollisimman hyvää huolta. Ei ole välttämätöntä seurata jokaista neuvoa tunnontarkasti. Pikemminkin ohjeita voi ottaa käyttöön niin kuin itse kullekin sopii.”
Tämä kannattaa pitää mielessä, sillä kirjassa suositetaan monien ravintomuutosten tekemistä, ja ravintolisien käyttöä. Harju tarjoaa tavallaan viritetyn, ja teoreettisesti optimoidun tavan pitää huolta luustosta ravinnon ja liikunnan keinoin.
Ravintolisiä koskevia suosituksia vaivaa ravitsemusterapeutin näkökulmasta hienoinen ylioptimismi, sillä vain harvoista mainituista ravintolisistä on voitu osoittaa olevan varmaa hyötyä kliinisissä tutkimuksissa. Ravintolisiä koskevissa suosituksissa on kuitenkin malttiakin, sillä suositellut annokset ovat melko maltillisia. Jäin kaipaamaan vertailua viranomaisten suosituksiin ravintolisien osalta.
Kaikkinensa Harjun kirja on upea teos tuoreinta tutkimustietoa ja käytännön neuvoja helposti lähestyttävässä muodossa. Toivon, että tämä hyvin pureskeltu ja sujuvasti kirjoitettu tieto luuston ja ravinnon yhteyksistä saavuttaisi laajan joukon kansalaisia sekä terveydenhuollon ammattilaisia. Tällaista ravitsemuksellista tietopakettia ei ole kovin usein tarjolla mistään sairaudesta.
Toivottavasti ravitsemusalan tietokirjailijat ottavat tästä kirjasta mallia, ja ryhtyvät kirjoittamaan ravitsemuskirjoja yhtä ”neitseellisistä” aiheista. Ajatelkaa jos samanlainen huolellinen työ tehtäisiin useista eri kansansairauksista, joista nyt ei ole suomeksi kirjoja (IBD, dementia, verenpaine jne.)…
