Tämän kirjoitukseen pontimena on tammikuussa 2011 Pullapoliisin elämää, Sannan Soppa, Saska Tuomasjukan ja Ravitsemusuutiset -blogeissa käydyt  keskustelut. Tammikuussa on keskusteltu poikkeuksellisen paljon ravitsemuskeskustelusta.

Lopullisen sysäyksen kirjoittaa keskustelusta sain, kun luin uutta Podium -lehteä,  siellä oli Svenska Ylen toimittajan Pirkka Aunolan kolumni ”Ilmaista huippuosaamista verkkoverkostoissa”. Aunala toteaa mm. näin:

Lueskelin (Seth) Godinin teräviä kirjoituksia monien kuukausien ajan ennen kuin uskaltauduin ensimmäistä kertaa kommentoimaan hänen blogissaan. Kun sain vastauksen näkökulmaani suoraan häneltä, tajusin monien rajojen murtuneen…Lähes huumaannuin, kun ymmärsin, että oli kuin verkossa olisi ollut jatkuvasti käynnissä huippuluennoitsijoiden seminaarejaja keskustelutilaisuuksia, joihin olin tervetullut. …

Pirkka Aunala painottaa kirjoituksessaan sitä, miten verkosta voi saada irti hyötyjä vain jos ajattelee radikaalisti eri tavalla kuin ennen. Verkkomaailman henkeen kuuluu aito ja läpinäkyvä läsnäolo. Ja sen esiin tuonti, että on ammattilaisena tiedoiltaan vajavainen, ja minua saa ja pitää kyseenalaista. Samoilla jäljillä on Seth Godin, johon Pirkka viittaa.

Mutta onko kuva aina noin ruusuinen, varsinkaan ravitsemuskentässä? Onko tämä oikeasti hieno uusi oppimisalusta ja vertaisverkko, vai turhaa jorinaa tyhjästä?

Minusta verkossa, niinkuin muuallakin elämässä, on taustakohinaa, häiriöitä jotka vaikeuttavat  kirkasta ajattelua. Verkossa taustakohinaa pitäisikin ehkä kutsua pintajännitteeksi, joka pitää puhkaista ennenkuin mitään mielekästä löytyy. Pintajännitys saattaa tehdä vähän kipeää, mutta on siitä hyötyäkin. Se tekee keskusteluista mielenkiintoisempia ja personallisempia. Pintajännitystä ravitsemuskeskusteluihin tuottaa:

• Aggressiivisuus. Täällä somessa pyörii henkilöitä, jotka innostuvat uhmasta ja taistelusta. Joidenkin käyttövoimana on pettymys. Tunteet ovat pinnassa ja asia hukkuu paatoksen alle. Niskalenkki ja kukistus ovat tärkempiä kuin tarkoitus ja päämäärä
• Rahantekijät. Osa netissä aktiivisista on tekemässä rahaa. Rehtiä on se, että asiasta kerrotaan avoimesti lukijoille, kuten esim. Manninen Nutraceuticals omilla sivuillaan. On olemassa runsaasti Facebook -ryhmiä ja nettisivuja, joiden toiminta vaikuttaa kaikin puolin pyytettömältä ja taloudellisista intresseistä vapaalta mutta taustalla on sponsoriraha
• Yliaktiiviset. Ei ole yhtään palstaa etteikö näistä pääse eroon. Kaikkialle ne tuputtavat omia mielipiteitään. Hmmm, pitäisiköhän omaa aktiivisuutta vähentää 🙂
• Minimalistinen ”vertaisverkko”. Oikeata vertaisverkkoa ei ole, on vain muutaman erittäin harvan henkilön löyhä verkko, johon kuuluu toisten palstoilla kommentointi
• ”Oikeat” asiantuntijat puuttuvat! Yksikään yliopistossa työskentelevä ravitsemustieteen dosentti tai proffa ei pidä (?) blogia. Asiantuntijat netissä ovat niitä, joilla on epäsovinnainen tausta. Miksi? Ovatko he ihan pihalla, muita hullumpia vai narsisteja? Miten voin tietää puhuuko joku totta, jos se ei ole proffa tai vähintään dosentti? (en kuitenkaan jaksa klikkailla linkkejä eteenpäin ja kahlata alkuperäistutkimuksia)

Kysymys kuuluu onko tuo yllä oleva vain pintajännitystä, vai onko se sittenkin netin todellinen ja syvin olemus? Jos se onkin syvin olemus, niin mitä sitten on se mainostettu oppimisalusta? Pelkkää idealismia, sanoisi kyynikko sivustakatsoja.

Oman kehityskaareni blogin pitäjänä  on ollut sellainen, että aluksi minua hämäsi ja vaivasi tuo pintajännitys hirveästi, siihen suorastaan tarraantui. Sitten siihen joko turtui tai alkoi nähdä sen läpi. Nykyään se tuntuu enemmän ”ominaisuudelle” kuin vialle.

Veikkaan, että monet eivät ole vielä puhkaisseet  tuota pintajännistystä. Kyllä kannattaisi. Vaikka tuo kaikki yllä oleva saattaa olla totta, on täällä myös käynnissä sellaista keskustelua, jota ovat ennen käyneet vain proffat keskenään yliopistojen kahvihuoneissaan tai illallisten jatkoilla. En tarkoita, että voisimme keskustella yhtä oppineesti, vaan yhtä tulenpalavasti ja käsitellen arkojakin aiheita. Ja eikö juuri aroista aiheista pitäisi keskutella? Eikö se juuri ole ihmiselon suola, jakaa toisen kanssa sama ihmetys ja kokemus.

Mainostettu markkinoinnin guru Seth Godin pitää blogia, Tarja Halosella on Twitter tili, useat yritysjohtajat pitävät blogia ja innostuvat lisää uskallettuaan (kts. video alla). Vielä koittaa aika, kun Dariush Mozaffariankin (Harvardin proffa, tunnettu sydänterveyttä koskevasta epidemiologisesta tutkimuksesta) pitää blogia, ainakin toivon niin. Esimerkiksi Harvardissa toimiva kardiologian professori Peter Libby on jo aloittanut blogin pitämisen New Yorkin Timesin sivujen alla.

Vai haluaako virallislääketieteellinen ja -ravitsemustieteellinen maailma luovuttaa koko verkkovallan meille tavallisille bloggaajille? Epäilen, sillä Googlen tiedetään pitävän huolen bloggaajien näkyvyydestä. Tällä hetkellä se arvostaa interaktiivisen tiedon (blogit) staattisten sivujen edelle. Enemmin tai myöhemmin siihen havahtuu myös viralliset tahot, Suomessakin.

Lisää törinää ravitsemusbloggaajat ja usvaa putkeen! Jorinaakin mahtuu sekaan, mutta törinä se pitää meidät pinnalla.

Ps. Erityiskiitos kaikille kommentoijille. Teidän palautteistanne saa aina uutta virtaa, ja jaksaa taas jatkaa!

Ps.2 Ravitsemusterapeutit, minulle olisi teille toive. Jos kirjoitukseni hyödyttää teitä, suututtaa teitä, tai herättää lisäkysymyksiä, toivoisin palautetta, vaikka anonyymiä. Teistä aniharva on tainnut kommentoida minulle

Oheisella videolla (1 min 38 s) Seth Godin ja Tom Peters kertovat bloggaamisesta