Soitin eräälle tuttavalle. Hän pyysi kuuntelemaan tarkkaan, oli nimittäin lopettanut juuri verenpainelääkityksen. Ja verenpaineeseen liittyvät jututhan minua tosiaankin kiinnostavat. Hän kertasi tarinansa kutakuin näin.
Tapaus 1. Salmiakkilakko pyörryttää
”Olimme pari kuukautta sitten mieheni kanssa lomalla Taimaassa kahden viikon ajan. Verenpainelääkkeet olivat mukana, mutta salmiakkia ei tullut mukaan. Niinpä tuli kuin itsestään, kahden viikon tauko salmiakista. Loma sujui aurinkoisissa merkeissä, eikä salmiakkia ollut ihmeemmin ikävä. Suomeen tultuamme päätimme vältellä kaikkia makeisia jonkin aikaa, oli nimittäin tarkoitus hiukan laihtua ja kohentaa kuntoa. Siten myös salmiakkilakko jatkui edelleen lisää reilut kaksi viikkoa. Sitten vointini alkoi kummallisesti heiketä, minua pyörrytti ja jotenkin tunsin itseni hieman sekavaksi.”
”Kerran suihkussa oltuani olin sitten lähellä pyörtyä. Mieheni vaati mittaamaan verenpaineen kotimittarilla. Se näytti 80/58 mmHg! Eli puolet siitä mitä paineeni olivat olleet parisen vuotta sitten kun aloitin lääkityksen. Ei ihme, että heikotti. Verenpaineeni oli ollut useimiten n. 140/85 lääkehoidon aikaan ja elimistöni oli siten säädetty hieman korkeammille arvoille vuosien saatossa. Noin alhainen paine sai minut voimaan äärimmäisen huonosti. Tajusimme tällöin, että alhainen verenpaineeni saattoi johtua täydellisestä lakritsi- ja salmiakkilakosta. ”
”Kävin lääkärillä ja päätimme lopettaa verenpainelääkityksen ja jatkaa salmiakki- ja lakritsilakkoa. Tästä tuloksena verenpaineeni on n. 120-130/80 mmHg ilman lääkityksiä. Ja olo mahtava. ”
Tapaus 2. Salmiakki palauttaa normaalin voinnin
Aiemmin tänä keväänä tutustuin erääseen ikäiseeni mieheen. Hän kertoi omasta salmiakkikokemuksestaan kuultuaan taustastani.
Mies oli sairastunut noin vuosi sitten Addisonin tautiin. Addisonin tauti on krooninen lisämunuaista koskeva vakava sairaus, jossa kortisolin erittyminen vähenee tai lopulta lakkaa. Taudin diagnosointi oli viivästynyt kuukausia ja henkilö oli kärsinyt pitkään todella heikosta olosta. Verenpaine oli ollut alhainen, alle 100/70 mmHg jatkuvasti. Koska taudin diagnoosi oli viivästynyt eri syistä johtuen, potilas oli itse huomannut, että reilusti salmiakkia syömällä hän saattoi kohentaa vointiaan. Verenpaineita hän ei ollut mitannut, mutta hän oli havainnut, että salmiakin säännöllinen syönti kohensi oloa huomattavasti ja esti huimailut ja muut sekavat tuntemukset. Lopulta erikoislääkäri teki oikean diagnoosin, ja antoi korvaavan kortisolilääkityksen ja ylenmääräinen salmiakin ahmiminen saattoi jäädä.
Tapauksien tausta
Molemmilla tapauksien yhteinen nimittäjä on salmiakissa oleva glykyrritsiini. Se estää kortisolin metaboliaa, pilkkotumista aineenvaihduntatuotteikseen. Siten glykyrritsiini lisää elimistön kortisolipitoisuutta (Walker 1994). Tapauksessa 1 kortisolia kertyi liikaa, kun salmiakin glykyrritsiini esti normaalin kortisolin metabolian eli kortisolin poistumisen. Toisessa tapauksessa Addisonin taudin aiheuttamaa kortisolin puutetta voitiin osin korjata sillä, että kortisolin poistumista estettiin salmiakin glykyrritsiinillä.
Salmiakissa, lakritsissa ja monissa makeisissa sekä purukumeissa käytettävä lakritsiuute sisältää glykyrritsiiniä. Osa ihmisistä on sen vaikutuksille toisia altiimpia. Samalla tavoin kuin on suolaherkkiä on myös lakritsiherkkiä. Jotkut ovat niin herkkiä, että kerran kahdessa viikossa syöty lakritsi tai salmikkiannos riittää pitämään verenpaineen koholla.
Verenpainetta aktiivisesti hoitavat lääkärit tietävät tämän ja kysyvät potilailtaan jatkuvasti salmiakki- ja lakritsianamanneesin. Suuri osa lääkäreistä ei kuitenkaan ole kovin tietäväinen asiasta, ja luulee erheellisesti, että lakritsiannosten tulee olla erittäin suuria. Talvella uusitussa verenpaineen Käypä Hoito -suosituksessa asia nostetaan esiin entistä voimakkaammin.
Vahinkoa sikiölle?
Lakritsiuutteen gkykyrritsiinin aiheuttamat haitat ovat luonnollisesti sidoksissa liian kortisolin aiheuttamiin haittoihin. Kortisoli on stressihormoni, ja sitä erittyy erityisesti aamuyöstä ja stressaavissa tilanteissa. Kortisoli saa esimerkiksi ihmisen turpoamaan (keräämään nestettä), lisää ruokahalua, aiheuttaa kuukasvoisuutta, syö lihaksia ja luita sekä aiheuttaa liian alhaista veren kaliumpitoisuutta (hypokalemiaa). Hypokalemian riski on erityisen suuri jos samaan aikaan käyttää diureetti- eli nesteenpoistolääkitystä, esim. sydämenvajaatoimintaan (Hukkanen et al 2009). Vanhukset voivat olla erityisen alttiita hypokalemialle.
Kortisoliaineenvaihduntaan liittyen salmiakin ja lakritsin vaikutuksesta raskauden aikana on viime vuosina julkaistu muutama hälyttävä tutkimus. Suomalainen tutkijaryhmä on julkaissut kolme eri tutkimusta, joissa kaikissa on havaittu raskauden aikana nautitun lakritsin aiheuttaneen ongelmia syntyvälle sikiölle. Vaikka nämä tutkimukset ovat ei-satunnaistettuja tutkimuksia on niiden tulokset huolestuttavia. Jo kohtuullinen viikottainen, ja varsinkin runsas, salmiakin tai lakritsin kulutus voi:
- Suurentaa ennenaikaisen synnytyksen riskiä (Strandberg et al. 2002)
- Lisätä syntyneen lapsen käytösoireita (ADHD -tyyppistä oireistoa) (Räikkönen et al 2009)
- Altistaa lapset jatkuvalle liian suurelle peruskortisolin eritykselle (Räikkönen et al. 2010)
Vaikka edellä mainitut lapsia koskevat aineistot ovat lähinnä retrospektiivisiä väestötutkimuksia, ne antavat riittävästi syytä välttää lakritsia ja salmiakkia raskauden aikana samalla tavoin kuin energiajuomia kofeiinin vuoksi. Energiajuomissa on varoitus raskaudenaikaisesta kofeiinialtistuksesta, mutta lakritsi- ja salmiakkivalmisteissa ei mainita glykyrritsiinistä.
Muita haittoja
Glykyrritsiinillä on osoitettu olevan vaikutuksia myös lääkeaineiden metaboliassa keskeiseen entsyymiin CYP3A4:ään. CYP3A4 indusoituu glykyrritsiinin vaikutuksesta (Tu et al. 2010). Siten runsas salmiakin syönti saattaa kiihdyttää tämän entsyymin lääkeaineita metaboloivaa vaikutusta, ja tehdä ko. lääkeaineita tehottomiksi. Vaikutus on jo todistettu omepratsolin kohdalta (Tu et al 2010).
Mieshenkilöitä saattaa kiinnostaa fakta, että glykyrritsiini saattaa vähentää neljänneksellä tai jopa puolittaa testosteronipitoisuudet veressä (Armanini et al. 2002). Tämä vaikutus on myös havaittavissa naisilla (Armanini et al. 2004)
Osa salmiakin haitoista, varsinkin vatsavaivat, voivat liittyä salmiakin ammoniumkloridiin. Se on suurina pitoisuuksina myrkyllinen ja aiheuttaa ilmeisesti päänäsärkyä, oksentelua ja pahoinvointia jo pienempinä pitoisuuksina. Näitä ei ole kuitenkaan lääketieteellisissä tutkimuksissa dokumentoitu kunnolla.
Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin
Kyllä lakritsilla ja salmiakilla on myös terveyshyötyjä, ainakin teoriassa. Niihin kuuluvat esim. viruksien kasvua hillitsevät vaikutukset, rasvamassan vähentäminen, syöpäsolujen kasvun hidastuminen, yskänlääkkeenä käyttö sekä mahan limakalvon suojaaminen. Koska haitat ovat ilmeisesti hyötyjä suuremmat, näiden asioiden tutkiminen ei ole kuitenkaan merkittävästi edistynyt. Suurin osa tutkimuksista on jäänyt koeputki- ja -eläintasolle.
Lakritsiuutteen haittoja saatettaisiin pystyä estämään, jos glykyrritsiini voitaisiin poistaa siitä. Yhdysvalloissa onkin myytävänä lisäravinteita, joissa glykyrritsiini on poistettu, jolloin verenpainetta nostava vaikutus on onnistuttu vaimentamaan. Tässä samalla häviää ilmeisesti lakritsiuutteen teho esim. liman erityksen hillinnässä esim. yskän aikaan. Glykyrritsiinin poistaminen voi myös aiheuttaa joidenkin muiden mahdollisten terveyshyötyjen vaimentumisen.
Lista lakritsiuutetta ja glykyrritsiinihappoa sisältävistä nautittavista aineista
Glykyrritsiiniä ei tarvitse ilmoitta elintarvikeissa. Siten sen jäljille pääsee, kun etsii tuoteselosteista lakritsiuutetta. Lakritsiuutetta käytetään erittäin laajasti makeisteollisuudessa. Seuraavat tuotteet sisältävät sitä.
- Salmiakki
- Lakritsi
- Lakritsi- tai salmiakkijäätelö
- Lakritsilla tai salmiakilla maustettu (yrtti)tee (usein nimellä Oriental)
- Salmiakkivodka
- Ouzo
- Pastis ja muut anisalkoholit
- Salmiakilla maustettu purukumi
- Salmiakilla maustettu nuuska
- Tervapastillit
- Kurkkupastillit (tarkista onko tuoteselosteessa lakritsiuutetta)
- Hedelmäkarkit (tarkista onko tuoteselosteessa lakritsiuutetta)
- Rohdos- ja luontaistuotteet (tarkista onko tuoteselosteessa lakritsiuutetta tai -juurta)
Miksi sitten asia on niin tärkeä? Osa kuluttajista saa glykyrritsiiniä, lakritsiuutteen muodossa, ehkä kymmeniä jopa satoja kertoja enemmän kuin salmikkia ja lakritsia välttelevä. Toinen seikka: Salmiakki on äärettömän suosittua. Pienten huoltoasemien ja kioskien hyllytilasta salmiakki, lakritsia ja muut lakritsiuutetta sisältävät karkit voivat viedä jopa 80 % (Kts. oheinen kuva, valkoisella merkatut alueet ovat lakritsiuutevapaita karkkeja). Toisin sanoen, salmiakki ja lakritsi valmisteet tekevät kauppansa ja dominoivat siksi hyllytilaa.
Terveydenhuollon ammattilainen, tee lakritsiuuteanamneesi!
Terveydenhuollon toimijoiden tulisi tuntea lakritsin terveyshaitat entistä paremmin. Yhteisvaikutukset lääkkeiden, erityisesti diureettien, sekä CYP3A4:n kautta metaboloituvien lääkkeiden kanssa vahvistavat edelleen käsitystä, että lakritsi ei ole hyväksi sydän- ja verisuonivaivoista kärsiville. Lisäksi varhaiset suomalaisten tutkijoiden tulokset lakritsiuutteen vaikutuksista syntyvään lapseen antavat aihetta vakavalle pohdinnalle.
Raskaanaolevia hoitavien ja sydänterveyden puolesta puhuvien olisi syytä tiedostaa lakritsiuutteen merkitys ja kertoa siitä selväsanaisesti potilaille. Kun yksilöllinen vaste glykyrritsiinille on niin erilainen, mitään sopivaa turvalllista annosta ei voida määrittää. Parasta lienee lakritsin välttäminen raskauden ja sydän- verisuonitautien yhteydessä!
Lisätietoa verenpaineesta ja ravitsemuksesta aikaisemmista kirjoituksistani:
Kaakao ja suklaa verenpaineen tasaajia?
Proteiini parempaa kuin rasva verenpaineelle?
DASH-ruokavalio käytännössä