New Yorkin kaupunki on hyvin huolissaan kasvavasta aikuistyypin diabeetikoiden ja lihavien määrästä. Diabeetikoita on Nykin aikuisväestöstä 12 %, joista melkein 4 % diagnosoimattomia. Jopa 25 % aikuisista on suuressa riskissä sairastua diabetekseen sillä heillä on diabeteksen esiaste, heikentynyt sokerinsieto. Aikuistyypin diabetes on usein lihavuuden seuraus.
Yli 20 % New Yorkin asukkaista on merkittävästi liikapainoisia (lihavia) eli heidän painoindeksinsä on yli 30. Lihavien määrä oli vuodesta 1990 vuoteen 2003 noin 10 %.
New York on päättänyt olla Suomen Pohjois-Karjala ja aloittanut kamppailun lihavuuden ja diabeteksen suitsimiseksi. Kaupungin hallituksen ohjelmaan kuuluu kolme pääkohtaa: 1) ketjuravintoloiden on ilmoitettava ruokalistoilla ruokien energiamäärät, 2) kaikki ihmiset, joilla on diagnosoitu diabetes, viedään kaupungin omaan tietokantaan ja heidät luultavasti altistetaan kaupungin terveysvalistukselle ja 3) teollisten trans-rasvahappojen käyttö ravintoloissa kielletään.
Seuranneessa kyselytutkimuksessa 84 % kansalaisista kertoi yllättyneensä annosten ravintosisällöstä ja 73 % kertoi tiedon vaikuttaneen ruoanvalintapäätökseen. Kansalaisista 83 % kertoi kannattavansa ruoka-annosten energiamäärien ilmoittamista. Useimmat ravintoloitsijat vastustivat päätöstä.
Ei liene myöskään yllättävää, että kaupunkia on koeteltu oikeusteitse. Päätökset on haastettu mutta kaikille yllä mainituille päätöksille on nyt oikeuden vahvistus. Niinpä monet muutkin osavaltiot ja kaupungit ovat alkaneet seurata New Yorkin mallia. Syykin on selvä: sikamaisen paha epidemia on meneillään USA:ssa nimeltä lihavuus.
USA:n lihavuudesta enemmän:
http://www.cdc.gov/nccdphp/dnpa/obesity/trend/maps/
Mello M. New York City’s War on Fat. NEJM 2009; 360: 2016-20