Kahvi ei ainakaan haitaksi sydämelle

kirjoittanut | 26.05.2009 | Uutiset

Kahvi ei ainakaan haitaksi sydämelle

kirjoittanut | 26.05.2009 | Uutiset

Kahvin vaikutuksista sydänterveyteen on kiistelty. Vuosikymmeniä sitten oli valloillaan käsitys, että kahvi voisi osaltaan aiheuttaa sydäntauteja. Selitykseksi on esitetty pannukahvin kolesterolia nostavaa vaikutusta ja kofeiinin verenpainetta (ja ehkä endoteelitoimintaa) huonontavaa vaikutusta.

Keväällä 2009 on julkaistu kaksi tutkimusta, joissa kummassakaan ei saatu viitteitä kahvin huonoista vaikutuksista. Itseasiassa kahvista näytti olevan jopa hyötyä sydämelle.

Tukholmalaisessa sydäninfarktipotilaita käsitelleessä tutkimuksessa havaittiin, että lähes kymmenen vuoden seurannassa kahvia runsaasti juovat selvisivät terveempinä sydäninfarktistaan kuin ne jotka joivat vähän tai ei lainkaan. Yli 3 kuppia päivässä kahvia juovilla oli lähes 50 % vähemmän kuolemia kuin niillä jotka joivat alle kupin päivässä.

Yhdysvaltalaisessa kohorttitutkimuksessa seurattiin 7170 diabeetikkonaista yli 24 vuoden ajan. Tutkimuksessa havaittiin, että kahvin juominen ei lisännyt sydäntauti- tai kuoleman riskiä. Kofeiiniton kahvi näyti jopa suojaavan diabetekselta ja jopa kuolemilta (trendi).

Zhang WL. Coffee consumption and risk of cardiovascular events and all-cause mortality among women with type 2 diabetes. Diabetologia. 2009 May;52(5):810-817

Mukamal KJ et al. Coffee consumption and mortality after acute myocardial infarction: the Stockholm Heart Epidemiology Program. Am Heart J. 2009 Mar;157(3):495-501.

Muistitutkimus alkaa *pääkaupunkiseudulla* asuville

PÄIVITYS 22.4.2023 Tutkimuksemme osallistujamäärä (n=150) on täyttynyt, emme ota enää uusia tutkittavia tutkimukseen. Kiitos kaikille ilmoittautuneille ja rekrytoinnissa auttaneille! Haemme pääkaupunkiseudulla asuvia henkilöitä uuteen muistitutkimukseen. Tutkimukseen...

Koliini, MFGM, ketoaineet ja muistitoiminnot

Alzheimerin tauti on etenevä aivoja rappeuttava muistisairaus, joka vaikuttaa miljooniin ihmisiin ympäri maailmaa. Sairauden esiintyvyys on kasvussa, reilun 15 vuoden kuluessa Alzheimer-potilaiden määrän arvioidaan lisääntyvän 64 %.lla. Huolimatta merkittävistä...