Tyypin 2 diabetes (T2D) on lihavuuden kylkiäisenä leviävä epidemia. Niin tutkijoita kuin maallikoitakin kiinnostaa se, mikä T2D-epidemiaa eniten aiheuttaa. Ihmisten geenit eivät ole DNA:n osalta voineet muuttua merkittävästi muutamassa vuosikymmenessä. Silti kuulemme paljon puhetta geenien merkityksestä. Äskettäin suomalaiset diabetestutkijat toteavat Potilaan lääkärilehdessä:

”Tyypin 2 diabeteksen perussyitä on tutkittu intensiivisesti. Vaikka diabetes sinänsä ei ole perinnöllinen, alttius tautiin periytyy. Tällä hetkellä tunnetut geenivaihtelut ja -muunnokset selittävät kuitenkin vain 10–15 % tautiriskistä. Elintavat lopulta valtaosin määräävät, ­kuka sairastuu ja missä elämänvaiheessa”

Uusi laaja eurooppalainen tutkimus valottaa konkreettisesti mikä on diabetekseen liittyvien elintapojen merkitys suhteessa geeneihin. Kyseessä on tapausverrokkitutkimus, joka perustuu etenevän EPIC-tutkimuksen materiaaliin. Tutkimuksessa ilmaantui yhteensä 12 403 uutta T2D-tapausta yli 340 000 koehenkilön aineistossa keskimääräisen 11,7 vuoden seuranta-aikana (1) .

Tässä tutkimuksessa pystyttiin suhteuttamaan se, miten paljon riskigeenien kertymä (kertymä sisälsi enimillään yhteensä 49 tunnettua diabeteksen riskigeeniä), toisaalta lihavuus ja liikunta sekä ruokavalio vaikutti T2D:n puhkeamiseen 10 vuodessa.

Poimin alla oleviin kuviin yksinkertaisuuden vuoksi väestöneljänneksien ääripäät, tarkemmat tiedot voi lukea tästä kaikille ilmaisesta tutkimusjulkaisusta.

Lihavuus lisää T2D-riskiä 4,7 kertaa enemmän kuin geenit

Alla oleva tutkimuksen tuloksista poimittu taulukko kertoo sen, millä todennäköisyydellä suuren geneettisen riskin omaava väestön osa (eniten riskigeenejä perimässään kantava väestöneljännes) sairastuu T2D:hen laskennallisen kymmenen vuoden aikana. Kuvan keskeiset päätelmät mielestäni ovat:

• Pelkkä lihavuus (ilman geneettistä riskiä) lisää T2D-riskiä 4,7 kertaa enemmän kuin T2D-geenit (0,89 % vs 4,22 %)
• Normaalipainoisella geneettinen riskikertymä lisää tyypin 2 diabetesriskin 3,7-kertaiseksi, joskin absoluuttinen riski on edelleen melko vähäinen (0,25 % vs 0,89 %)
• Normaalipainoisista T2D:hen sairastuu kymmenessä vuodessa harvat eli  alle yksi sadasta huolimatta suuresta riskigeenikertymästä
• Jos henkilöllä on suuri riskigeenikertymä, hänen lihominen normaalipainoisesta lihavaksi lisää T2D-riskiä 9-kertaiseksi. Kääntäen, normaalipainoisilla geneettisesti alttiilla on 89 % lihavia vastinkappaleitaan pienempi riski sairastua T2D:een.

Omaa 49 geenin riskigeenikertymää ei toistaiseksi voi selvittää tavanomaisin terveydenhuollon tutkimusmenetelmin , mutta käytännössä vanhempien ja muiden lähisukulaisten sairastuminen (sukurasite) kertoo paljon riskikertymästä.  Huomattavaa muuten on, että vyötärön ympärys ei ennustanut tässä tutkimuksessa  diabeteksen ilmaantumista yhtään paremmin kuin BMI.

Runsas liikunta vähentää riskiä 30-50 %

Seuraavaan kuvaan olen poiminut liikunnan vaikutuksen T2D:n ilmaantumiseen. Kuvan perusteella tärkeimmät johtopäätökset mielestäni ovat:

• Paljon liikkuvilla suuren geneettisen riskin omaavilla on suurempi T2D-riski kuin vähän liikkuvilla pienen geneettisen riskin omaavilla
• Liikunnalla voi vähentää T2D-riskiään n. 30-50 %. Liikunnasta hyötyvät sekä suuren geeniriskikertymän että pienen riskikertymän omaavat henkilöt, joskin suuren geneettisen riskin omaavilla liikunnan teho näyttäisi olevan hiukan heikompi
• Liikunnan itsenäinen vaikutus näyttäisi olevan pienempi kuin lihavuuden verrattessa edelliseen kuvaan. Laakereilla lepääminen ei silti kannata ikinä,  sillä liikunta vähentää monien muidenkin sairauksien riskiä.

Vertailun vuoksi suomalaisessa Katja Wallerin kaksostutkimuksessa jo aktiivisen kävelyharjoittelun osoitettiin puolittavan T2D:een sairastumisriskin 28 vuotta seurannassa (2).

Ruokavalio yksin vähentää riskiä 16-28 %

On mielenkiintoista suhteuttaa edellä olevat tulokset ravintoon ilman painonpudotusvaikutusta. Välimeren ruokavalio on vähentänyt tyypin 2 diabetesriskiä sekä etenevien väestötutkimuksien meta-analyyseissä (3) että satunnaistetussa tutkimuksessa Predimed (4,5). Predimed-tutkimuksen julkaisussa Välimeren ruokavalion teho näytti olevan 40-50 %, kun taas väestötutkimuksien meta-analyysissä noin 20 %.

Suositusten mukainen ruokavalio on myös toiminut osana kokonaisvaltaista elintaparemonttia, jolla on voitu satunnaistetuissa tutkimuksissa ehkäistä tehokkaasti T2D:ta (6). Suositusten mukaisesta ruokavaliosta on myös väestötutkimuksien meta-analyysitason uutta näyttöä T2D:n ehkäisystä (7). Sen sijaan eläinkunnan rasvoihin ja proteiiniin painottuva vähän hiilihydraatteja sisältä ruokavaliomalli on lisännyt miesten T2D-riskiä väestötutkimuksessa ja ollut naisten kohdalla neutraali (8, 9 ,10), vaikka vähäinen huonojen hiilihydraattien määrä ruokavaliossa (GL/GI) sinänsä vähentää tyypin 2 diabetesriskiä meta-analyysin mukaan (11).

On siis aivan perusteltua, että tutkijat valitsivat tarkastelun kohteeksi Välimeren ruokavalion.

Alla olevasta kuvasta keskeiset päätelmäni ovat:

• Välimeren ruokavalio vähentää diabeteksen riskiä suuresta geneettisestä riskistä kärsivillä 16 % (2,75 % vs 3,27 %) ja pienen geneettisen riskin omaavilla 28 % (1,04 % vs 1,45 %)
• Välimeren ruokavalion vaikutus T2D-riskiin näyttäisi olevan pienempi kuin lihavuuden ja mahdollisesti liikunnankin.

Lopuksi

Kyseessä olevan EPIC-tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että nimenomaan lihavuuden ehkäisy ja hoitaminen on kaikkein tärkeinä diabeteksen suitsemiseksi. Olipa riskigeenit tai ei, liikuntaa ja terveelliseen ruokavalioon panostaminen kannattaa myös siksi, että samalla pienenee jopa T2D-riskiä enemmän syövän ja sydän- ja verisuonisairauksien sekä muistihäiriöiden riski (12).

Minään lopullisena totuutena tätäkään tutkimusta ei voida pitää, kysessä on yhden väestötutkimuksen tulos. 

Annan vielä puheenvuoron tyypin 2 diabeteksesta ja geeneistä väitelleelle ja aihetta tutkivalle lääkäri Mikko Lehtovirralle

Alansa tunnetuimpiin kuuluvassa niin sanotussa lukijoille avoimessa Public Library of Science medicine- eli PLOS medicine-lehdessä juuri julkaistusta laajasta EPIC/InterAct -tutkimuksesta tekee erityisen se, että koko perimän laajuisen geeniharavoinnin ”parhaita saaliita” päästiin vertaamaan perinteisiin elämäntapatekijöihin kuten liikuntaan ja ruokavalioon. Tuloksia punnitessa pitää muistaa, että tutkimus keskittyi riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen eikä ottanut kantaa esimerkiksi liikunnan tai ruokavalion yleisiin terveysvaikutuksiin. Kun tämä on selvää, voikin jatkaa hämmästelemään sitä, kuinka selkeä viesti tutkimuksella on tyypin 2 diabeteksen ehkäisemisen osalta: jotta tyypin 2 diabetes ei yleistyisi, on puututtava kansan lihomiseen. Piste.

Kuten Reijo Laatikainen edellä oivallisesti havainnollistaa, tyypin 2 diabeteksen ehkäiseminen joko yksin suosimalla terveellisimpänä pidettyä Välimeren ruokavaliota tai lisäämällä liikuntaa ei vaikuta kovin tehokkaalta lähestymistavalta. Tarvitaan ruokavaliota ja liikuntaa, todennäköisesti yhdessä riittävän levon ja rentoutumisen kanssa, jotta saadaan ihmisten kiloja kuriin. Jos lihavuus vähenee, pienenee myös riski saada tyypin 2 diabetes.

Oma tutkimuksemme suomalaisilla kaksosilla vuodelta 2010 tukee InterAct -tutkimuksen havaintoja. Seurasimme yli 10 000 identtistä ja epäidenttistä kaksosparia ja totesimme, että yksi ainoa, vieläpä omaan ilmoitukseen perustunut, paino- ja pituustieto vuodelta 1975 ennusti riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen seuraavan 28 vuoden aikana. Jos painoindeksi (BMI) oli 1975 yli 25 mutta alle 30 oli sairastumisriski kolminkertainen. Jos painoindeksi oli 30-35, sairastumisriski oli lähes seitsenkertainen. Jos painoindeksi oli yli 35, tyypin 2 diabeteksen riski oli jo lähes 14-kertainen.

Lohtua antaa, myös suomalainen, tutkimustieto vuodelta 2003: jo alle 5 kg painonpudotus, yhdessä ruoan energiamäärän laskun sekä liikunnan ja ravintokuidun lisäyksen kanssa, estää useammalla kuin joka toisella riskissä olevalla henkilöllä tyypin 2 diabeteksen puhkeamisen, tai vähintään lykkää sitä tuonnemmaksi.

Edellä oleva tiivistääkin erinomaisesti tämän hetkisen parhaan tietämyksen mukaisen selviytymisstrategian geenitestillä arvioidun diabetesriskin kanssa selviytymiseen. Henkilökohtaisen geneettisen diabetesriskin henkilökohtainen täsmähoito kuuluu: laihduta, vähennä kovia rasvoja ruoassa ja lisää kasviöljyjä, liiku, lopeta tupakointi. Kuulostaako tutulta?

Langenberg C, Sharp SJ, Franks PW, Scott RA, Deloukas P, et al. (2014) Gene-Lifestyle Interaction and Type 2 Diabetes: The EPIC InterAct Case-Cohort Study. PLoS Med 11(5): e1001647